(Suoran) demokratian edelläkävijänä, thih!

to 3.12.2015

Tänään on kansainvälinen vammaisten päivä. Onneksi emme Lapinlahden vammaisneuvostona ryhtyneet tänä vuonna mihinkään vammaisfoorumin järjestelyyn. Olin jo valmiiksi aivan raakki ja vielä tämä Annan Kys- ja muu kolaripäivystys. Nytkin olen tisurissa, lähetetäänkö tyttö koulusta kotiin, kun alkavat liikuntatunnit.

Lääkärit julistivat Annan urheilukieltoon siihen asti, kunnes vatsa on kontrolliultrattu. Edes koulumatkoja ei saa kävellä. Eilen Anna oli koulussa ja yöksi joutui ottamaan kipulääkkeen. Ponnistelusta seuraavat kovat kivut ja pahimmassa tapauksessa uudet sisäiset verenvuodot.

Kävin jo aamuautoilukierroksen päätteeksi postilaatikolla etsimässä Matti ja Liisa -lehteä. Semmoista, että olisin pysähtynyt paikallislehden takia varta vasten laatikolle, ei ole tapahtunut sitten Tero Joutselaisen tultua lehden päätoimittajaksi. Enkä eilen pettynyt. Juha Miettisen kirjoittama juttu Li Anderssonista on niin hyvä, että annan hänelle anteeksi häpeämättömän kokoomuskirjakauppiaiden lipomisen Antti Tuuri -jutussaan.

Täytyy ihan miettiä itsekin, miten ilmaista oma positiivinen suhtautuminen johonkin. Niin helposti kuulostaa siltä, että on imeläpussi leuan alla. Kiittäminen ja kehuminen on vaikea laji. Miettisen Li-juttuun ei minulla ole mitään lisäämistä. Ja annan anteeksi senkin, että kyseinen ammattitoimittaja oli ilmeisesti jossain aamuhämärän liskotunteina uhannut firmamme työmiestä poliisilla. Firmamme työmies kun oli ihan uskaltautunut työmaalle.

Eilen kirjoitin nyreänä siitä, että Osmo Soininvaara kirjassaan Jäähyväiset eduskunnalle tuntui arvostavan Merja Kyllöstä (vas.) ministerinä. Uskon kyllä, että Kyllönen oli hyvä ministeri, joka teki kotitehtävänsä, vaikka Me Naiset julistikin hänet omia sanojaan lainaten sluiba duibaksi. Nyreyteni  johtuu siitä, että Kyllösen puhe Vasemmistoliiton puoluekokouksessa kesällä 2013 oli falskiudessa vailla vertaa.

Puoluekokousasetelmalle vain naureskelimme - sille, että kokous oli jo ennen kokoustajien paikalle tuloa aikataulutettu niin, että heti alkuun saivat puheenvuoron he, jotka vaiensivat hallituksen arvostelun. Ja innolla koetimme vaikuttaa punavihreän asiakirjan kohtiin. Oli sellainen tekemisen meininki kaikesta huolimatta.

Tämän olen kertonut monta kertaa täällä, mutta tulkoon nyt taas selvennykseksi siihen, miksi en ihan kaikista vassukoista pidä.

Puoluekokouksen jälkeen tosiaan alkoivat noitavainot. Ei enää naurattanut ja edelleen on sellainen paskan maku suussa Jyrki Yrttiahon (vasry) erottamisuhkailusta. Ahdistava oli myös viime Kansan Uutisten Viikkolehden yleisönosastossa Tapani Sillanpään kirjoitus otsikolla Jäsenäänestys on näennäisdemokratiaa (KU pe 28.11.2015 s. 24).

Olen sitä mieltä, että Vasemmistoliiton jäsenten suoraa vaikuttamista omaan puolueensa pitää lisätä. Kannatan lämpimästi edes neuvoa antavaa jäsenäänestystä puoluejohtajasta. Tätähän Paavo Arhinmäki kuuluu esittäneen. Minusta se, että brittiläisessä Labourissa jäsenet saavat suoraan valita puheenjohtajansa, on hyvä.

Olenkin ollut sitä mieltä, että jotain Vasemmistoliiton tulisi tehdä jäsenistönsä suorien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. En tiedä, olenko ainoa, joka ei halua jauhautua tuusan paskaksi puoluekoneiston hetteikössä ja hyytyä siihen, että aina vaaleissa menee päin vittua.

Edustuksellinen demokratia jostain syystä takaa sen, että porvarit äänestävät toisiaan. Kokoomuksesta emme pääse eroon, ellei keksitä jotain nykyiselle systeemille, jossa kuluneen sanonnan mukaan meillä on niin hyvä demokratia kuin rahalla ja nätillä, televisiossa hyvältä näyttävällä sekä esiintymiskoulitulla naamalla saa.

Ilmeisesti vussuliiton Oulun koulukuntaan kuuluva Tapani Sillanpää otti Kusarissa argumentiksi sen, että jos jokaiselle puolueen jäsenelle antaa vaikutusmahdollisuuksia, joudutaan kohta erottamaan "epäilyttävät", kaikenmaailman trotskilaiset ja muut fraktiot, kuten britti-Labourissa tuon tuostakin kuulema tehdään. Jahah, siinä meillä Sillinpää - melkoinen stalinisti.

Mielenkiintoista vussuliitossa on, että ikään kuin kovin vasemmistolaiset eivät kelpaisi mukaan. Sellainen paistoi Sirpa Puhakan Vasemmistoliiton synnystäkin. Luin kirjan suurella mielenkiinnolla, tarkkaan ja kohtia alleviivaten. Tapani Sillanpään kirjoituksen luin niin, että älkääs kuulkaas te liian vasemmistolaiset luulko, että teillä on paikka vussukoissa, kenkää tulee heti, kun uskallatte tehdä liikkeenkään.

Ehkä tästä pitäisi tehdä johtopäätös. Mitäs ihmettä minä enää ruutia tähän tuhlaan? En aio enää ehdolle mihinkään vaaleihin enkä ehdokkaaksi puoluekokoukseen. Olkoon areena nyt Matin - Mattihan se on tätä puoluetta ollut innolla perustamassakin. Sitä paitsi Matti on jotenkin miellyttävä. Matti ei piikittele eikä kirjoita vittumaista blogia.

Eikä minulla ole oikeastaan mitään todellista suhdetta vussukkaliittoon. Lapsuuden perheeni oli virolaiskepulainen, vaikka oikeastaan isän ja äidin olisi pitänyt yhteiskunta-asemansa vuoksi olla vennamolaisia - kiertäviä maataloustyöläisiä kun olivat, maaseudun todellisia pieneläjiä, paljon pienempiä kuin Matin vanhemmat.

Sekin kyllä nauratti, että joensuulainen toimittaja-kirjailija Aimo Salonen Karjalan Heilistä oli jossain sanonut olevansa persu sen vuoksi, että persut vaativat sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Paskat se mitään vaatii. Persut on protofasistinen puolue, joka tekee tasan tarkkaan niin kuin Timo Soinin sanoo. Onneksi kuitenkin persut irrottautuivat hallituksessa hallintarekisterilaista ensimmäisenä - se puolueen kunniaksi sanottakoon.

No, meillä on Matin kanssa Peruspomon loppu-cd:t kuuntelematta. Ehkä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset tulevat niissä jossain kohtaa. Alkoihan Soini yllättäen viidennen cd:n lopussa puhua työssäkäyvistä köyhistä. Siinä vaiheessa olimme Muhoksen reissulta jo pihassa ja cd-urakka jäi kesken.

En nyt halkaise aivoaneurysmaani vussukkaliitolla. Jään vain odottelemaan, mitä tuleman pitää. Ehkä Thomas Wallgrenin ajatus siitä, että valitaan puolueista pienin paha ja aletaan muuttaa sitä (Thomas Wallgren Puolueiden kriisi), on myös yhtä aikansa elänyt kuin Paavo Arhinmäki vussukkaliiton puoluejohtajana.

Rauli Mickelsson on kirjoittanut Vastapainolle kirjan Suomen puolueet. Vapauden ajasta maailmantuskaan (KU Viikkolehti pe 27.11.2015 s. 22). Kusarin päätoimittaja Sirpa Puhakka kirjoittaa Mickelssonin kirjasta, että valta karkaa yhä enemmän puolueden ja perinteisten valtainstituutioiden, kuten eduskunnan ja hallituksen, käsistä, mikä pakottaa puolueet pohtimaan toimintatapojaan. Edelläkävijät - eivät kaikki kansalaiset - kaipaavat uudenlaisia vaikuttamisen muotoja.

No niinpä kaipaamme. Me edelläkävijät, thih!