Sisäisen pakon kirjoittajista

Demokratia mieluummin nyt ja edes vähän!

su 15.11.2015

Perjantai-iltapäivisin siivoan keittiön pöydän, jotta saamme tilaa Raamatun tutkiskentelulle. Siivous on pitkälti kosmeettista, sillä samalla kasvaa viereisellä työpöydällä lukemattomien lehtien pino. Eilen pino alkoi huojua vaarallisen näköisesti. Tänään oli pakko heti ensi töiksi käydä kasa läpi ja heitellä osa lehdistä suoraan poistolehtikoriin.

Osan päätin arkistoida. Esimerkiksi Mehtosen Reetan minulle välittämistä Suomen Kuvalehdistä en taida hennota luopua. Taidan alkaa mapittaa niitä. Elonkehät ja Parnassotkin panen vaikka laatikoihin ja päätän sitten joskus eläkkeellä, kun vintti on täysi, heitänkö ne menemään vai jaanko ne jossain tilaisuudessa, kuten Miettisen Raili omat vanhat Parnassonsa kesän 2012 Silja Kedolla -tapahtumassa.

Leppävirran Silja Kedolla oli käänteen tekevä elämässäni. Ensinnäkin siellä laukesi ilmeisesti elämäni ensimmäinen migreenikohtaus. Lisäksi tajusin Railin vanhojen Parnassojen avulla, että minäpä uskallan ryhtyä itse Parnasson tilaajaksi ja innostuin kaunokirjallisuudesta. Parnasson tilaaminen oli korkean kynnyksen takana. Se oli yhtä aikaa pelottavaa ja kummallisesti velvoittavaa.

Lisäksi Silja kedolla -tapahtumasta löysin blogini merkityksen ja ryhdyin kokopäivätoimiseksi kirjoittelemisen harrastelijaksi. Kirjailija Saara Henrikssonin blogista bongasin hiljattain itseni:

http://margaretpenny.blogspot.fi/2015/10/loyda-sisainen-motivaatiosi.html

Se oli muuten Saimi kedolla -tapahtuma. Jotenkin päässäni pyörivät koko viikonlopun siljatsammotjaveikot.

Sisäisen pakon kirjoittajat

Minulla ei ole vihollisia. Olen kirjoittajatyypeistä yleisin. Minulla on tähän sisäinen pakko. Julkaisen kamalan pitkiä merkintöjä melkein joka päivä ja perseeseen potkijaksi minulle riittää Hannulan Ulla, joka joskus ihmettelee tekstarilla, olemmeko ehkä kadonneet maan alle, kun emme kirjoita.

Puhun monikossa, sillä tyttäreni Super-Maria on ilmeisesti perinyt äitinsä taudin. Tytöllä on ilmeisen selvästi itseilmaisun sisäinen pakko niin kuin minullakin, vaikka cp-vamma panee kirjoittamaan yhdys sanat päin persuketta ja lauseet saattavat jäädä suurpiirteisesti kesken niin kuin äidilläkin. Väliäkö hällä. Oikeinkirjoituksen opettelun aika tulee myöhemmin.

Tässä linkki Marian uusimpaan merkintään, joka tosin ei olisi syntynyt, ellen olisi karjaissut, että jos meinaa pitää blogissaan lukijoidensa mielenkiintoa yllä, sitä pitää päivittää ja sitten karjaisin, että kirjoita, pentu, nyt onnistuneesta TET-harjoittelustasi.

http://mariajapyoratuoli.blogspot.fi/2015/11/kuulumisia-tet-harjoitelun-tiimoilta.html

Tulevaisuuden ammattejahan me emme tiedä, mutta minusta Maria olisi maan mainio someverkottaja. Tyttö on näppärä kuin tikkauskone löytämään netistä ja sosiaalisesta mediasta itseään kiinnostavat asiat. Jos jokin asia ei kiinnosta - tämä koskee kumpaakin sekä Mariaa että Annaa - ei se kiinnosta. Kuten vaikkapa matematiikka tai siivoaminen.

Äsken Anna kysyi lauhkeasti, mitä hänen pitää imuroida. Sanoin, että ainakin keittiö. Tyttö lisäsi itse, että niin varmaan myös käytävä. Sen jälkeen sanoin, että kodinhoitohuonekin kaipaisi imurointia ja niin kauan kuin Maria on kylässä, kannattaisi fupa imuroida. Kuului heikko joooooo ja sen jälkeen noin 45 minuutin hiljaisuus.

En kuule edelleenkään imurin ääntä.

Le Monde Diplomatique ja Voima

Le Monde Diplomatique jaksaa naurattaa aina. Saan samaa numeroa kolme kappaletta. Ilmeisesti jossain on voimassa Le Monde Diplomatiquen varsinainen tilaus, sillä ensin lehti tulee minulle omana lähetyksenään ja sen jälkeen vielä varmuuden vuoksi Voiman sekä Rauhanpuolustajien lehden välissä.

Kolminkertainen lehti on jo vähän liikaa siitä hyvästä, että sivuaineenani oli joskus kansainvälinen politiikkaa. Nimittäin Le Monde jne:n artikkelit eivät ole alunperin kirjoitetut suomalaisille. Muistaakseni Vihreän Langan ex-päätoimittaja Elina Grundström kirjoitti Journalistin kolumnissaan joskus ammoin, että Le Monde jne:n artikkelit on huonosti käännetty. En usko käännöksen huonouteen, vaan siihen, että lehdestä hyödyn irtisaamiseksi pitää olla lukenut kv-politiikkaa 1980-luvun lopun jälkeenkin tai sitten pitää alkaa vaatia jokaiseen numeroon suomalaiseen tajuun sopivia tausta-artikkeleita.

Tämä kirkastui minulle, kun suorastaan ahmin jutun espanjalaisesta Podemosista. Jos en olisi seurannut IPU:n elovena-iso-Timo Isosaaren tekstarilla minulle lähettämää linkkivinkkiä hänen omaan www.uusisuomi.fi -artikkeliinsa, en olisi Le Monde jne:n Podemos-artikkelista tajunnut hölökäsen pölähtämää.

http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179205-espanjan-ipu-valtavassa-nousussa

Voimaa nyt tutkailen. Kaipaan päätoimittaja Kimmo Jylhämön todellisen sosiaalidemokraattista linjaa - ehkä Jylhämö oli niitä oikeita kolmaslinjalaisia, joihin Jutta Urpilainen viittaili demaripuheenjohtajuutensa alussa viittaili, mutta sotkeutui sitten unelmahöttöönsä sekä verkkosukkahousuihin.

Jylhämön muassa Voimassa vaikuttivat Jari Hanska ja Susanna Kuparinen. Nyt päätoimittajana on Veera Järvenpää enkä oikein tiedä hänen linjastaan. Jokin terä on Voimasta pitkilleen puuttunut, mutta odotetaan nyt vielä. Ehkä päätoimittaja parantaa lehteä lamasta, johon se joutui Jylhämön lähdön jälkeen.

Pakkaan Le Mondet sekä Voimat kassiin ja toimitan ne osoitteeseen, jossa toivon niistä olevan iloa.

Suomen Kuvalehdet

Tein äsken koerei´ityksen. Suomen Kuvalehden numerot ovat niin ohuet - eikä tämä ole statement - että saan järeällä toimistorei´ittäjän avulla ne mapitettua helposti. Suomen Kuvalehteä minulle toimittaa Mehtosen Reetta ja päätin, että säästän joka numeron järjestelmällisesti tästä eteenpäin, sillä arkistoin itseni ulottumattomiin lehden viimekesäisen numeron, jossa oli mielenkiintoinen juttu tulevaisuuden Suomesta. (SK 24.7.2015 nro 30/2015)

Jutun mukaan vuonna suomalaisista valtaosa suomalaisista asuu vuonna 2050 kaupungissa ja käy maaseudulla vain virkistäytymässä. Otsikko oli Tällainen on tulevaisuuden Helsinki: vegaanit pyöräilevät töihin ja poimivat yrttejä kattoterasseillaan.

Varmaan ajattelette, että alan huutaa täällä raivona nyt: "Ei kulkaas tule kuuloonkaan!" Mutta ylläripylläri, minusta artikkelissa oli järkeä. Kunhan vain nyt löytäisin lehden jostain. Artikkeli pani minut kaivamaan netin kätköistä Matti Sarmelan mietinnön Postlokaalisesta kulttuurista ja kehityksen finalisaatiosta.

Sarmelan mietintö oli melkoinen apokalypsia, mutta esitti suurin piirtein saman kuin Suomen Kuvalehden Elina Venesmäki. Venesmäki vain kirjoitti tulevaisuuden visiot positiivisessa sävyssä.

Pääsin Sarmelan nettikirjaan Elonkehän kautta. Samalla päätin, että arkistoin tästä lähtien myös Elonkehät, Vartijat ja Parnassot. Niihin kun tekee mieli palata jälkikäteen. Jos arkistointi on tällaisenaan, vietän aina päivän metsästäessä kadonnutta lehteä ja lopputulos on se, että olen ehkä pannut kyseisen lehden syrjään ja loppujen lopuksi heittänyt menemään.

Suomen Kuvalehdessä olleet artikkelit tulevaisuuden Suomesta ja syksyinen Osmo Soininvaaran kirjoittama juttu Helsingin ja Tampereen välisestä kasvukäytävästä antoivat toivoa: edes joku puhuu aluepolitiikasta. Nykyiselläänhän koko teema on tabu.

Ilmaistaan asia vaikka näin. Toivon, että Ylä-Savon vihreät saavat aikaan pyytää Soininvaaran Iisalmeen Kansantaloutta tasan kaikille -alustajaksi. KTK nro tsiljoona lienee 20. helmikuuta 2016. Minulle nimittäin passaisi mainiosti samanlainen kasvukäytävä Kuopion ja Iisalmen väliin.

Muut alueet olisivat sitten taiten kehitettyjä virkistys-, loma- ja hoivavyöhykkeitä. Olen lausunut tämän ajatuksen jo vuonna 2002 haastatellessani Alapitkän kepulaista Pekka Mikkosta. Muistan, että Pekka Mikkonen oli suruissaan 50-vuotishaastattelussaan siitä, että maaseutu Suomessa halutaan kutistaa pelkäksi loma- tai hoiva-Suomeksi.

Minä taisin sano, että miksikäs ei! Wow, niinhän tulee tehdäkin. Miksi se pitää nähdä kutistumisena?

Kuopion ja Iisalmen välisessä kasvukäytävässä olisi noin 10 000 asukkaan taajamia, jotka olisivat vihreän arkkitehdin Pekka Hännisen mukaisesti (Vihreä Lanka 22.2.2008) yhteydessä toisiinsa sähköjunalla. Sähköjunalla pääsisimme näistä pikku taajamista näppärästi Kuopioon sinfoniaorkesterin konsertteihin tai kaupunginteatterin näytäntöihin.

Iisalmi ehkä saattaisi kuihtua 10 000 asukkaan taajamaksi itsekin, mutta jos sillä on halua pysytellä 20 000 asukkaan taajamana, kyllä se minulle passaa, kunhan vain ei tule sormeilemaan Lapinlahden kuntalaisten itsehallintaa kuntaliitoskaipuisena öykkäripikkukaupunkina.

Olen kirjoittanut asiasta kolumnin Kansan Uutisiin ja lupaan paukuttaa tätä maailman tappiin. Lähidemokratiasta totta kai tulee huolehtia eikä uudenmuotoinen lähidemokratia ole sinne päinkään kuin nykyinen kunnallisdemokratia näennäisine "demokratia"-näytelmineen.

Demokratiadialogi yläsavolaisittain

Lempi-inhokkini, kokoomuksen, riveissä (penaalissa) on ihan teräviäkin (kyniä); Antti Sarvela on kirjoittanut Iisalmen Sanomissa lokakuun alussa kunnallisdemokratiasta otsikolla "Pientä vertailua". Olen samaa mieltä Sarvelan kanssa siitä, että virkamiehet vievät ja esimerkiksi lautakuntien luottamushenkilöt yleensä vain siunaavat kaiken, mitä virkamies esittää.

Jos jossain joskus sattumoisin asia ei mene niin kuin virkamies esittää, alkavat lehdet kirjoitella, että päätöksenteko ei toimi virtaviivaisesti. Niukunauku. Muistan näin, kun Kuopion kaupunginhallitus uskalsi panna jossain budjettikohdassa jotain hieman eri järjestykseen kuin kaupunginjohtaja Petteri Paronen oli esittänyt. Jeesus sentään sitä itkua, mikä Savon Sanomissa asiasta nousi.

Nyt muuten jokunen aika sitten, kun luin Savon Sanomat Kysin lastenneurologisella poliklinikalla Marian botox-vastaanottoa odottaessani, Marita Tiihonen oli maininnut kunnallispoliittisessa jutussaan demokratian. Perhana, että olisi pitänyt ottaa juttu vaikka salaa talteen. Se oli hyvä!

Antti Sarvela tuli siihen tulokseen, että annetaan loputkin vallasta virkamiehille. Olen tästä eri mieltä.

Sarvelalle vastasi loukkaantuneena Iisalmen kepun Pirjo Rytkönen, jonka ajatusten vuohon muistan tutustuneeni Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kökkömävaltuustossa muutama vuosi sitten. Rytkönen vain totesi, miten asiat ovat, että on lautakuntia jne jne. Mutta ei esittänyt mitään sen somempaa.

Minäpä kerron. Ihmiset haluavat vaikuttaa suoraan. Heille ei riitä edustuksellinen demokratia. Nykyisenkaltaiset vaalit ovat irvokas näytelmä. Jotenkin tuli mitta täyteen viime keväänä, kun Varpaisjärven torilla oli vasemmistoliiton vaalitilaisuus. Siilinjärven terävä Ville Vallaton, Ville Kuivalainen (vas.ipu) naurahti, että ai, tämä on näitä sisäpiirin tilaisuuksia taas.

Nauroin, mutta kirahtaen, sillä tosiaan Vasemmistoliiton ehdokkaita oli paikalla enemmän kuin vasemmistomakkaransyöjiä. Ja äkkiä ohitsemme lipuu jättiläismäinen Kati Åhman-Kuosmanen, demaripoloinen, joka pani vaalikampanjaansa paljon rahaa eikä päässyt läpi. Åhman-Kuosmanen oli liimattu bussin kylkeen ja häntä ei voinut olla huomaamatta.

Harmi vain, ettei yhtään hänen edes potentiaalista äänestäjäänsä ollut paikalla, mutta varmaan jossain oli ollut. Sitä ennen meitä oli hemmoteltu jättiläismäisillä Timo Haveris-banderolleilla. Mietin siinä, että tämä oli nyt toistaiseksi viimeiset vaalit, joissa olen mukana edes taustatekijänä. Meno oli irvokasta ja vaikka olisi järjestänyt itsestään kuinka ison banderollin tai liimannut itsensä jokaisen bussin kylkeen, tulos on se ja sama.

Arja Alho lausuu viimeisimmässä Kulttuurivihkot-lehdessä, että demareille valitettavasti näyttää riittävän demokratiaksi äänestäminen neljän vuoden välein. Alho harmittelee, että katsomodemokratiassa ei ole mitään järkeä. Demareilta - ja oikeastaan kaikilta suomalaisilta puolueilta puuttuu - Podemosin tai Syrizan kaltainen oivallus, että demokratia on jatkuvaa vuorovaikutusta ja osallisuutta. (Kulttuurivihkot 4-5/2015, s. 42 Ei pelkkää katsomodemokratiaa)

Vastauksessaan Antti Sarvelalle Pirjo Rytkönen kuvasi vain nykyisen tilanteen, mutta ei huomannut sitä, että toistamalla papukaijamaisesti, miten asiat nyt ovat, ei todellakaan ja näköjään voi visioida sitä, miten asiat voisivat olla.

Jahas. Dialogi sai näköjään Iisalmen Sanomissa jatkoa. Perhana, jokohan olisin kantanut Iikkarille tarpeeksi kauan kaunaa nettilehtiuudistuksestaan, joka johti siihen, että näköislehden lukeminen laukaisee minussa epilepsiakohtauksen kaltaisen raivarin. Uudistus tehtiin liukulukulaitteiden ehdoilla ja jutut pääasiassa karkasivat, kun koetin niitä lukea. Tässä linkki valtakaksikon köydenvetoon:

http://www.iisalmensanomat.fi/news/nyt-puhuvat-pirjo-rytknen-ja-antti-sarvela-yhdess/

Ihan jees. Printtasin nyt Osmo Soininvaaran Savon Sanomien kirjoituksen, johon Sarvela jutussa viittasi. En ehtinyt lukea siitä vielä kuin alun eikä se ollut lupaava. Soininvaara ylistää kirjoitusten alussa yksityisten palveluiden halpuutta. Mutta pitää perehtyä ennen kuin sanoo tästä mitään. Jatkan joskus Soininvaaran SS-kirjoituksesta.

Pahasti kuitenkin vaikuttaa siltä, että Soininvaara on haksahtanut kirjoituksessaan. Eiköhän Soininvaara enää ole kiinnostunut demokratiasta ja sen toimivuudesta? Pitää ilmeisesti lukea hänen kirjansa Jäähyväiset eduskunnallekin, jotta osaisi asettaa hänen Kuntien uudistuttava -kirjoituksensa niin sanotusti kontekstiinsa, yhteyksiinsä.

Vai onko Soininvaara koskaan lähidemokratiasta ja kuntalaisten itsehallinnasta ollutkaan kiinnostunut? Eikös hän ole aina ollut sellainen - akateeminen aristokraatti?

Suora demokratia

Koska suoraa demokratiaa ei tällä hetkellä älyä haluta kuin James Hirvisaaren (ent. persu, maahanmuuttokriittinen pöljä) ällöttäväksi tekemä Muutospuolue, entinen Muutos 2011, jonka riveissä oli Kuopion fiksu Aki Järvinen, minne mies nyt on hävinnytkään, pitää varmaankin jättää teema vähäksi aikaa.

(Aki Järvinen on kirjoittanut viimeksi vuonna 2012 www.uusisuomi.fi -blogiinsa. Hän on näköjään väitellyt tohtoriksi bioteknologiasta vuonna 2005, mutta nyt vaikuttaa täysin kadonneelta netistä. Onkohan perheellistynyt?)

Siihen asti, kunnes joku taho ihan oikeasti alkaa miettiä demokratiaa uusiksi - en väitä, että suoran demokratian tulee korvata edustuksellinen - jokin kanava pitää löytää meille vuoden 1960 jälkeen syntyneille. Me vain emme jaksa puuduttavia kokouksia, joiden pääasia on istua ensin perse homeessa seitsemän tuntia ja sitten löytää jokin muotovirhe kokouskäsittelyssä ja ottaa sama tuntien paskaistunto uusiksi, kuten Kiteen Auto Rouvinen asian kiteytti.

Kiteen punikki Rouvinen kuuluu samaan kärsimättömien sukupolveen kuin minäkin.

Esimerkiksi Lapinlahden vammaisneuvosto ei ole ollenkaan väärillä jäljillä. Uskallan sanoa näin, vaikka olenkin sen puheenjohtaja. Meillähän ei ole muuta kainalosauvaa olemisellemme kuin se, että vammaispalvelulaissa kerrotaan kunnanhallituksen voivan vammaisneuvoston nimittää.

En muista, onko lain kohdassa, että halutessaan. Toivottavasti ei ole, sillä arvelen, että ainakaan Lapinlahden kunnanhallitus ei missään nimessä ja kuuna kullan valkeana haluaisi vammaisneuvostoa nimittää. Meillä ei tähän mennessä ole ollut budjettia ja muutenkin kaikki barometrit viittaavat siihen, että jos virkamiehet voisivat äänestää Lapinlahden epäsuosituimmat kuntalaiset, he äänestäisivät lähestulkoon kaikki Lapinlahden vammaisneuvostoa.

Me nimittäin olemme hoksanneet jotain olennaista. Virkamiehet ovat usein aika neuvottomia toinen toistaan seuraavien sosiaalilainsäädäntömuutosten kanssa. Liian usein virkamiehet luottavat myös siihen, että kuntalaispoloinen ei ymmärrä laista mitään. Ehkä he arvelevat, että me kuntalaispoloiset emme ole sisälukutaitoisia, sillä kaikki lait löytyvät netistä Finlexistä.

Invalidiliiton koulutuksessa alusti entinen pohjoiskarjalainen sosiaalitoimen päällikkö. Hän tunnusti sen, että usein virkamiehet ajattelevat kuntalaisen vain hiljalleen väsyvän, kun ei jaksa koko ajan vaatia ja taistella omien oikeuksiensa puolesta.

Sen lisäksi, että osaamme Lapinlahden vammaisneuvostona käyttää Finlex-sivustoa, me kouluttaudumme koko ajan ja annamme tarvittaessa lakineuvontaa myös muille, joita vammaispalvelun asiat koskevat. Emme ota paineita siitä, että virkamiestä alkaa hiottaa, kun näkee jonkun meistä puhelinnumeron kännykkänsä näytöllä.

Voi paska. Midsomerin murhien kakkososa alkaa nyt. Murhasarja saisi olla vain kerran viikossa, sillä en pidä siitä, että pitää olla kaksi kertaa viikossa johonkin tiettyyn aikaan television ääressä. Pakko kuitenkin mennä, sillä murhamysteerin katsominen on Matin ja mun yhteinen juttu. Eihän sitä miestä saa muuten pihalta keittiöön. Tämä kirjoitus menee nyt tällaisenaan, virheineen, nettiin, sillä kirjoitan sen toistamiseen. Ensimmäinen versio hävisi jonnekin.

Piti vielä kirjoittaa Satumaisesta Syyriasta ja siitä, miksi ISIS hyökkäilee juuri Ranskaan. Mutta tässä jihadisti-tutkija Juha Saarisen selventävä nettiartikkeli siitä, miksi perjantaina olivat ne iskut:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/139479-jihadismin-tutkija-isis-lietsoo-euroopan-turvapaikkakriisia-kreikka-yhteys-saattoi#comments