Kirouksia

pe 9.10.2015

Annalla on lauantaina ensimmäinen Pielaveden Sammon pelimatka. Lähtevät Kuhmoon. Illalla muistin, että olin nähnyt jonkun paperin pelaajalisenssin ja seuramaksun maksamisesta. Olen pidellyt paperia käsissäni.

Mutta enhän minä tiedä, missä kasassa paperi tällä hetkellä on. Ehkä siinä kasassa, jossa Trafi ystävällisesti palauttaa meille automaksua Saabista, joka on pillun päreinä seissyt pihassa jo useamman vuoden. Trafilla oli meille lähetettynä aivan loistavat ohjeet siitä, miten rahan saa omalle tililleen; käy näppärästi Osuuspankin verkkopalvelussa kohdassa saapuneet rahalähetykset.

Minäpä klikkasin itseni pontevana asiain hoitajana Osuuspankin meille saapuneisiin rahalähetyksiin. Ajattelin, että tämäpä tosiaan kätevää. Kunnes järjestelmä kysyi maksajan sukunimeä. Kirjoitin sinne Valkonen. Ei kelvannut. Kirjoitin Lapiomies. Ei kelvannut. Kirjoitin tmi. Ei kelvannut. Sitten kirjoitin Lapiomies tmi, sillä se helekutin toiminimi pyörii edelleen monessa paikassa, vaikka toiminta on kuihtunut kohta kymmenen vuotta sitten.

Plumps, järjestelmä sanoi, että olen käyttänyt jo kaikki mahdollisuuteni saada rahalähetys takaisin tililleni.

Verkkopankin käyttämisen lisäksi rahalähetyksen saamiseksi on sellainenkin vaihtoehto, että hakee rahan pankin konttorista tiskiltä. Voi Jeesus sentään. Meillä kun ei ole enää omaa pankin konttoria Lapinlahdella. Sitä paitsi tiskiltä haettava rahasumma menee Iisalmessa käynnin bensakuluihin.

Tai ehkä lentopallolisenssin maksuohje on siinä kasassa, jossa on Woikosken teollisen kaasupullon vuokranoikeuden päättymisilmoitus. Me emme taida enää kyseistä kaasupulloa telineineen tarvita. Voimme sen palauttaa, mutta mihin. Woikoskella näyttää olevan konttorit Järvenpäässä, Pirkkalassa, Imatralla, Turussa, Kotkassa, Oulussa, Kokkolassa, Voikoskella ja Varkaudessa.

Veikkaanpa, että syysloman aluksi reissuun tyttöjen kanssa lähtiessämme saamme Marian pyörätuolin ja kävelytelineen lisäksi auton peräkonttiin teollisuushitsauskaasupullon telineineen. Voisimmehan tietysti palauttaa kaasupuollon Imatrallekin. Tulisi asiakäyntiä syntymäkaupungissa.

Eilen illalla sain kyllä sanalliset ohjeet pelaajalisenssin maksamiseksi, mutta joka kerta minulla on kylmä hiki, kun menen lentopalloliiton sivuille. Nytkin piti tajuta, että Anna tarvitsee lisenssin tyyliä BN. Mitäpä tuo edes tarkoittaa? Sen verran ymmärrän, että tuomarilisenssiä en ole hänelle hankkimassa enkä minilisenssiä.

Kristinuskon muttuminen

Illalla minulle lankesi lentopallotähtien kuljetusnakki. Pielavedellä kävin ravintola Kaadossa, sillä mikään muu paikka ei ollut auki. Ravintola Kaato oli täynnä keilaajia. Keilahallista ei ehkä voi puhua - pikemminkin tila oli pienehkö keilasali - mutta näyttiväthän nuo mahtuvan siinä tilassa keilaamaan. Tunnelma oli innostunut ja innostus käsin kosketeltava.

Söin kalakukkopalan ja kirjoittelin kirjettä Karvisen Seijalle (nyk. Kaukoranta). Ravintola Kaadossa saa salaatteja ja pieniä ruoka-annoksia. Joka kerta, kun vien pennut Pielaveden Sammon harkkoihin tai vanhimman pennun ratsastamaan, jätän Pielavedelle euroja. Nytkin kävin tankkaamassa ja K-marketissa, jossa lastasin Lapinlahdelle Puustellin lestadiolaisleipomon voipullia sekä Kupsakka-leipää.

Luin Ravintola Kaadon pöydässä pikapikaa Tuomo Mannermaan Pienen kirjan Jumalasta, toivoin hieman, että kukaan ei kiinnitä minuun sen kummempaa huomiota eikä kyllä kiinnittänytkään, niin innoissaan pielavetiset olivat keilailuillasta - ja voi, että miten nauratti kohdassa suorittajauskovaiset. Tunnistin itseni sieltä.

Kun ihminen pamahtaa uskoon, hänestä tuppaa tulemaan vähän hysteerinen: "...hän alkaa etsiä ja huolehtia, miten tekisi kyllin paljon. Hän pyrkkii paljolla tekemisellä vaikuttamaan Jumalaan. Hän juoksee Pyhään Jaakobiin (Santiago de Compostela), Roomaan, Jerusalemiin, sinne ja tänne, rukoilee Pyhän Birgitan rukouksia, sitä tai tätä, paastoaa tuona ja tänä päivänä, ripittäytyy täällä ja ripittäytyy siellä, kysyy tältä ja tuolta eikä kuitenkaan löydä rauhaa." (Tuomo Mannermaa Pieni kirja Jumalasta s. 51-52)

Oikeastaan kait minulla ja toisella itselleni läheiseksi käyneellä ortodoksimonikäännynnäisellä ei ongelma niinkään sittenkään taida olla oikea suorittaminen tai edes suorittaminen vaan todellisen yhteisön, umman (arab. أمة ), löytäminen. Umma tarkoittaa samassa moskeijassa kävijöitä.

Siksi hengailen Jehovan todistajien parissa ja eilen kävin Jehovan todistajien nettisivuilla. Epäröin hieman sinne menemistä, sillä ajattelin, että rupean kuitenkin vänkäämään vastaan. Eilen en käynnilläni löytänyt mitään kovin hälyttävää. Minusta on viehättävää, että he ottavat todesta Raamatun kohdan: "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."(Matt. 18:20)

Ja vannon, että en ehtinyt lukea John Shelby Spongilta kuin vähän johdantoa kirjasta Miksi kristinuskon pitää muuttua tai kuolla?, kun kirjoitin eilisen merkintäni siitä, millainen harhaoppinut, hereetikko, sittenkin olen. Arvelin, olenko ollenkaan kristitty. Jumala on, mutta ruumiin ylösnousemus tuntuu kovin, kovin kaukaa haetulta. Onneksi Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen uusimmassa käännöksessä puhutaan armollisesti kuolleiden ylösnousemuksen odottamisesta.

Muistan, että kirjailija Matti Pulkkisen kirjailijasisar Liisa Laukkarinen piti myös sanamuodosta "...odotamme kuolleiden ylösnousemusta...". Asiasta on keskusteltu. Joskus vuonna 2006 tai 2007, kun kävelimme ristisaatossa Valamosta Lintulaan ja harvenevassa joukossa takaisin Lintulasta Valamoon.

Odottamisen tunnustaminen on hieman eri asia kuin vakuuttelu kuolleiden ylösnousemuksen uskomisesta. Voihan olla, että sisimmässäni semmoista odotan, vaikka oikeastaan olen sitä mieltä, että kuolema kuuluu elämän loppuun, jotta uusi elämä voisi alkaa. Sitähän sitten ei tiedä, kun tulee maailman loppu ja varmaan jonkinlainen aivojen sähkökemiallisista prosesseista riippumaton tietoisuus meillä on: onko sielu koodattu meillä dna:han - vaikea sanoa, kun en minä mikään solumolekyylibiologi ole.

Minulle kyllä riittäisi vallan mainiosti haanpääläinen ylösnousemus. Maasta me tulemme, niistä maan hivenaineista, joita suuhun napsimme, nykymaailmassa kyseiset hivenaineet ovat globaaleja, veteleehän nuorin pentuni reilun kaupan banaaneja jostain Etelä-Amerikasta varsinkin nyt, kun yksi hammas vedettiin pois eikä voi syödä kotimaisia omenia, vaikka niitäkin S-marketissa olisi. Jonkin aikaa täällä synnytämme uutta elämää ja koetamme saada sitä elolle, sitten maadumme itse kuin mädät omenat nurmikolla.

Onko sen suurempi ylösnousemus tarpeen edes? Vaikka kivaahan se olisi, että olisi sielu tai hivenaineista riippumaton jokin, vaikka kuolematon tietoisuus. Enkä voi sanoa, että sielunvaellusta ei ole, vaikka itselläni ei sellaista kokemusta ole.

En voi myöskään sanoa, että sielunvaellusta ei ole, kuten Kiergegaard-Torsti Lehtinen sanoo ja perustelee sitä, että ei ole, sillä ei ole, koska se olisi kivaa ja hän myös pelkää kuolemaa, mutta ei ole uusia elämiä ihmisellä sen yhden jälkeen, koska se olisi jo liian mukavaa.

Aamulla hihkuin riemusta hampaita pestessäni, kun luin Shelbyn kirjaa johdannosta pidemmälle. Shelby käy heti alkuun läpi nikealais-konstantinopolin uskontunnustuksen provokatiivisen kriittisesti ja huomauttaa kuivasti, että uskomus neitseellistä sikiämisestä menetti merkityksensä vuonna 1724, kun munasolu keksittiin.

Ja vannon, että en eilen ollut vielä lähelläkään sivua 41, jossa Shelby kirjoittaa kannattavansa jopa Areioksen ja Athanasioksen Kristuksen luontoa koskeneen väittelyn uudelleen avaamista.