Emme päässeet ylösnousemukseen

ke 7.10.2015

Pirjon nimpparit. Kävin aamulla viemässä yhdelle tuntemalleni Pirjolle nimpparikortin ja pussillisen turkkilaisia saippuoita sellaisin saatesanoin, että tuon nämä tuliaiset nyt ennen kuin joku ottaa saippuat täällä käyttöön. Olen keväästä asti säilönyt kahta pussukkaa, jotka toin Turkista. Toinen oli tarkoitettu Pirjolle ja toinen kotona käyttöön. En vain raatsinut avata sitä omaakaan, sillä saippuapussi oli niin iloinen, saippuoissa olivat eri värit ja ne olivat taatusti Turkissa valmistetut.

Sen jälkeen istuin Rokualla pakkasessa lenkkipolun päässä ja kuuntelin Yle Puhetta. Odotin alkavaksi ohjelmaa miesten välisestä ystävyydestä ja jouduinkin kuuntelemaan pitkät pätkät Paul Lillrank -shittiä. Kylläpä - no osa vain - Ylen toimittajista on Aivan Ylen Tyhmää.

Paul Lillrank sai esiintyä ikään kuin tuoreena huippuasiantuntijana ja sai suoltaa samaa uusliberalistista paskaansa, mitä on suoltanut yli kymmenen viime vuotta. Lillrank vetosin johonkin "tutkimuslaitokseen", jonka mukaan Suomessa on maailman jäykimmät työmarkkinat. Teki mieleni kysyä, millä natsoilla kyseinen "tutkimuslaitos" puhuu. Eiköhän tuo liene ideologisesti värittynyt OECD-pulju tai vastaava.

Kuuntelin Lillrankia aika pitkään, sillä rivien välissä oli mielenkiintoisiakin pointteja. Lillrank käytti rohkeasti sanaa työläinen, mikä kuulosti oikein mukavalta - ja oli sitä mieltä, että työläiset tulisi suojata lainsäädännöllä eikä työehtosopimusten yleissitovuudella. En lakkaa ihmettelemästä, miksi toimittaja ei asettanut lisäkysymyksiä. Lillrank sai estotta mussuttaa varttikaupalla, mitä halusi.

Kysymys olisi pitänyt kuulua, millä tavalla työläiset tulisi suojata lainsäädännöllä. Lisäksi Lillrank piti edelleen SAK:ta liian vahvana Suomelle. Siinä vaiheessa huusin JIPPII ja hyppäsin ulos autosta. Joku vasemmistotaho sentään on öllöuusliberaalien mielestä liian vahva.

Toinen esimerkki siitä, että toimittaja ei osaa eikä millään hoksaa kysyä lisää, tuli tänään postilaatikkoon plupsahtaneessa Eeva-lehdessä (10/2015). Kansiotsikko "Ulpu Iivari - politiikan vuodet jättivät syvät haavat" sai minut heti selaamaan lehden sivulle 12. On se vain niin siunattua, että toimittajan ammatista luovuttuani medialukutaitoni on kehittynyt huomattavasti.

Arvasinhan jo juttuun kuumeisesti selatessani, mitkä haavat Ulpu Iivarille olivat SDP:stä jääneet. Ulpu Iivarilla kun oli puoluesihteerinä "aivan erilaiset talouspoliittiset ajatukset" kuin työväentaloilla kasvaneilla demareilla. Juupati juu. Iivari tuli demareihin ulkopuolelta (ja pyyhki persettään muun muassa aatteella).

Toimittaja Pirjo Houni oli melkoinen pälli, kun ei kysynyt, millaiset talouspoliittiset ajatukset Ulpu Iivarilla sitten oli ja mistähän ne mahdollisesti olivat peräisin.

Vink, vink. Demareiden täyskäännöksestä voi lukea muun muassa Ville Yliaskan väitöskirjatutkimuksesta Tehokkuuden toiveuni. Mutta eiväthän toimittajat lue kuin toisiaan. Idiootit. Sen jälkeen kun luovuin toimittajan ammatista, olen ehtinyt vaikka mitä. Olen ehtinyt lukea jokusen kirjan ja ihan väikkäreitäkin.

Tämän takia en mennyt Tampereen yliopiston toimittajatutkintolaisten tapaamiseen, joka oli 19. syyskuuta. Ei minulla ole sille porukalle mitään sanottavaa.

Jumalansynnyttäjän neitsyydestä

Oli niin hyvä puhelinkeskustelu lenkillä Rokuan jääpuolukoita suuhun nappaillessani, etten nyt millään malttaisi käydä varsinaisiin töihini. Pitäisi tilit kasata, tehdä työnantajailmoitukset sekä jonkinlaiset urakkailmoitukset verottajalle. (Haha, mitkä rakennusurakat?)

Sen verran kuitenkin teologiaa tähän hätään, että kaivoin esille 1990-luvun lopun yleisen läntisen teologian opintomuistiinpanoni. En sieltä löytänyt suoraan, mitä etsin, mutta löysin Vatikaanin ensimmäisen konsiilin ja pääsin googlessa jäljille.

Se, että 1800-luvulla työväenliike oli vahvistunut ja esimerkiksi Ranskasta oli tullut jo 1700-luvulla antiklerikalistinen (epäpapillinen?) sekä sittemmin suorastaan valistus-ateistinen, johti siihen, että kirkkojen valta-asema mureni ja lopulta katolisen kirkon oli turvauduttava kaikkeen sangen kummalliseen vallan legitimointiin.

Turvautuminen paavin erehtymättömyyteen eli ultramontanismiin oli vielä jotenkin käsitettävää Vatikaanin ensimmäisessä konsiilissa, mutta entäs se, että Paavi Pius IX julisti vuonna 1854 opin Neitsyt Mariakin perisynnittömästä sikiämisestä? Vuonna 1950 Vatikaani oli jo niin epätoivoinen asemansa menettämisestä, että Paavi Pius XII julisti dogmin Neitsyt Marian taivaaseen ottamisesta.

Systemaatisen teologian muistiinpanoissani minulla lukee, että sosialismi oli todellinen haaste kirkoille. Syytä olikin olla.

Aamupäivän puhelinsessiossa tunnustin, että olen samaa mieltä kuin körttiäiti Aune Kujanpää Antti Eskolan alustuksen jälkeen Lapinlahdella anno domini 2002 tai siinä paikkeilla; kyllä varmaan Maria oli ollut Jeesuksen sikiämisen aikaan silleen. Olen samaa mieltä ja vielä sitä mieltä, että löperöt puheet neitsyestä Jumalansynnyttäjänä oikeastaan tavallista vaimoihmistä kohtaan loukkaavaa puhetta.

Mitä ihmeen pahaa on perinteisessä tavassa, jolla ihminen saa alkunsa?

Wikipedia historiallisesta Jeesuksesta: "Matteuksen mukaan Jeesuksen neitseellinen sikiäminen toteutti Vanhan testamentin profetian, jonka mukaan "neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan" – kyseessä on kuitenkin Vanhan testamentin kreikankielisen laitoksen (Septuaginta, 200-luvulta eaa.) käännösvirhe, jossa heprean "alma" ('nuori nainen') on käännetty muotoon "parthenos" ('neitsyt'). Raimo Harjula spekuloi Matteuksen tietoisesti valinneen omaa kertomustaan neitseellisestä syntymästä tukevan käännöksen."

Teologian tohtori Raimo Harjula on sanonut myös, että uudessa testamentissa esiintyvä Jeesuksen määritelmä ”Syömäri ja juomari” saattaakin tarkoittaa äpärää.

Neitseestä siinneitä jumalakokelaista tai muuten tärkeinä pidettyjä ihmisiä oli Jeesuksen syntymän aikoihin muitakin.  Jopa Aleksanteri Suuren on väitetty olleen Zeuksen poika. Luonnottomalla sikiämisen tavalla korostettiin syntyvän erityisyyttä.

Neitseellinen sikiäminen ei voi olla kristinuskon keskeisiä kysymyksiä. Aikuisten oikeasti. Eiköhän Jeesuksella ollut lähtökohtaisesti muita merkityksiä ja muuta sanottavaa.

(Toivoakseni myöskään miespappeus ei ole ortodoksisuuden pääsanoma. Tästäkin kipeästä kysymyksestä juttelimme pitkät pätkät ja suhtautumisesta homoliittojen siunaamiseen.)

Tavallisen naisen mietteitä uskosta

Kun aloin uudelleentutustua uskontoon nuoruuden rippikoulu-uskovaisuuden jälkeen - en tosin pamahtanut mihinkään äkkiuskoon riparilla, mutta suhtauduin uskontoon ja etenkin maailman uskontoihin myönteisesti -, silmiini osui Kari Cantellin Tiedemiehen mietteitä uskosta.

Kirja oli käänteentekevä. Luin kirjan monta kertaa ja hieroin silmiäni. En ollut uskoa, että uskon opin kysymyksiä voi käsitellä kriittisesti ja ihan anarkistisesti ilman pappeja välissä.

 Muistan erityisesti, kuinka interferonitutkijaa nyppi tapaus Job. Jopa huvittavuuteen asti Cantell julisti sodan Jobin kirjan kirjoittajaa vastaan. Minua ei Job niinkään ota aivoon kuin Raamatun kohta: "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen." Matt. 7: 13-14.

Perkeleen oikean totuuden julistajat ja omistajat, ajattelen aina, kun törmään kyseiseen kohtaan. Tai voisinhan ilmaista asian diplomaattisesti: minun tulee hieman työskennellä kyseisen Raamatun kohdan parissa. Se ärsyttää, että Matteus ikään kuin alleviivaa, että tässä ollaan nyt niin oikeassa, niin oikeassa.

Ehkä tilanne vain oli Matteuksen aikaan jotenkin toinen. Ehkä kristityiksi tulijoita ei ollut ruuhkaksi asti ja piti jotenkin erottautua kilpailevista jumala-ajatuksista. Näin meidän porukassa, oikeassa ollaan, ettäs sen tiedätte, vaikka kohta alkavat kristittyjen vainot.

Itse asiassa. Hm. Koska puhelinkeskustelijani ja ortodoksinen neuvonantajani on kohta lukemassa Torsti Lehtisen Sikaa vai Sokratesta, taidankin sillä välin lukaista Kari Cantellin vielä kerran. Jobin kirjan voivottelua lukuun ottamatta.

Lappeenrantalaista teologiaa

Kari Cantell kirjoittaakin toivovansa uusia uskonpuhdistajia. Samaa huutaa John Shelby Spong kirjallaan Miksi kristinuskon tulee  muuttua tai kuolla? Tosin Spong on jenkki ja kirjaansa lukiessani hoin itselleni monessa kohdassa, että Spong kirjoittaa amerikkalaisille, Spong kirjoittaa amerikkalaisille, älä hermostu, älä hermostu. Amerikassa on kaikkea jännää: kreatonisteja ja muita hm pöljiä.

Kari Cantellin ja John Shelby Spongin välissä on vielä yksi tapaus, joka sai minut toivomaan liberaaliteologian esiinmarssia. Vuonna 2003 löysin kirjastosta pienen vihkosen. Se oli Matti J. Kurosen Willin miehen teologia. Willimies viittaa Lappeenrannan ruotsinkieliseen nimeen Willmanstrand ja Lappeenrannassa oli vuosina 1991-2001 pidetty teologisia kesäpäiviä, joissa esiintyivät toisinajattelijat.

Vuonna 2001 netin mukaan näytti yhtenä alustuksen otsikkona olevan esimerkiksi Jeesusta jälkeen Kristuksen teologian tohtori Matti Myllykoskelta (apua, viimeisimmät Vartija-lehden numerot ovat minulta lukematta, tunnustan). Ja Torsti Lehtinenkin, paljon puhuttu tässä blogissa, on Lappeenrannan teologisessa koulussa ollut alustamassa.

Willin miehen teologia-vihkoseen tutustuessani äimistyin jälleen. Saako näin ajatella? Ihanko omilla aivoilla voi vähäsen niin kuin ajatella. Lopullisesti uskon käsitykseni sinetöi Karen Armstrongin Jumalan historia. Karen Armstrongin pääajatus on se, että ihmisten jumalakäsitys ei ole mitenkään muuttumaton. Kautta historian ihmiset ovat hylänneet sellaisia käsityksiä jumalasta, jotka eivät enää vastaa aikaansa tai nykyään tieteellisen tiedon kumuloitumista.

Ja loppujen lopuksi uskovaisetkin ajattelevat enemmän tai vähemmän miten sattuu. Ainakin nykyisin. Ajattelivat varmaan ennenkin, mutta eivät olleet niin röyhkeitä, että puhuivat ääneen. Amen. Amen. Amen.

Ylösnousemukseen asti emme puhelinkeskustelussa päässeet. Muistan yhdeltä eksegetiikan luennolta, jossa alusti piispa Wille Riekkinen (syntyisin muuten Varpaisjärveltä, tästäpä ei ole Matti ja Liisa -lehti elämöinyt), piispan sanoneen ylösnousemuksesta mieliinpainuvasti. Relatiivisen sivulauseen joka-sana viittaa yllä oikein, sillä oli yksi eksegetiikan luentokerta, jossa alusti piispa Wille Riekkinen. Muilla alustajana oli Kari Kuula.

Niin!

Wille Riekkinen sanoi, että se, mikä Raamatussa on varmaa, on opetuslasten kokemus Jeesuksen ylösnousemuksesta tyhjän haudan äärellä. Näin kirjoittaa piispa: "Väitellen opetuslapset, jotka olivat joukolla paenneet pääsiäisjuhlilta Galileaan kuin ketun säikäyttämä kanaparvi, tulivat esiin ja puhuivat rohkeasti uskostaan ja kokemuksistaan. Heissä oli tapahtunut suuri muutos. He olivat varmoja asiastaan, mikä teki heistä taipumattomia kuin kreikkalaiset pronssipatsaat." (Wille Riekkinen Pieni kirja Jeesuksesta s. 65)

Riekkisen mukaan kristinusko ottaa vakavasti historiallisen Jeesuksen, mutta syvimmältä olemukseltaan se on uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen.