
Päivän toinen merkintä, alla ensimmäinen, mutta huomenna en kirjoita mitään,
sillä vietän päivän rasittamalla Lapinlahden kunnan perusterveydenhuoltoa
to 22.10.2015
SKP-toveri vanhempi huoneenrakentaja Viljo Heikkinen soitti. Puhuimme kaikenlaista ja loppujen lopuksi puhe kääntyi Maaseudun Tulevaisuuteen. Heikkisen Viljo sanoi Mikael Pentikäisen valitun Suomen yrittäjien toimitusjohtajaksi.
Enpä tuota tiennyt, sillä olen ollut henkisesti solmussa Heidi Jaatisen Jonon kanssa.
Siinä on nyt Pentikäinen paikallaan. Nimittäin oli alkanut suoraan sanoen tympiä Maaseudun Tulevaisuuden muuttaminen Suomen Naton pää-äänenkannattajaksi. Pentikäisen myötä lehdessä olivat alkaneet mesota Markku Salomaan kaltaiset Suomen sata tapaa liittyä Natoon -tyypit.
Monet Maaseudun Tulevaisuudet ovat nipussa lukemattomina ja niistä päällimmäisenä eilen oli viime keskiviikon lehti. Siinä oli Antti Kantolan Nato-jäsenyyden kannatuskirjoitus heti sivun kaksi alioartikkelipaikalla. Huoh. Jospa nämä Nato-dinosauriot painuisivat nyt takaisin toimitusarkistoihin pölyttymään.
Hitto, tuli Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajaksi kuka tahansa, olisipa mukava, että palkkaisivat Lauri Kontron takaisin kirjoittamaan Päivän Punktia. Päivän punktiin kahlasin aina kainalot hiessä, otsa rypyssä, niskakarvat pystyssä ja henkisesti vapisten. Usein Kontro suikaloi sinipunavihreitä, mutta saivat perusvassulitkin hänen kirjoituksissaan kyytiä.
Kirjoitin äsken toiselle naisyrittäjälle, jolla on yhteinen yritys aviomiehensä kanssa. Tätä voi ymmärtää vain toinen nainen.
Moi,
mulla meni elämä ihan sekaisin, kun oli syysloma. Oltiin ma-ke Pajulahdessa Nastolassa enkä sen jälkeen viikolla kyennyt enää mihinkään. Niinpä täytän tässä kalenteria, haha, sillä seuraavaksi kaikki menee sekaisin, kun olen Kerimäellä Aikuisten masentuneiden kuntoutuksessa 23.11. alkaen.
Oikeasti mun pitäisi olla maanisten raivohullujen kuntoutuksessa, kun Matti tuli eilen Suomenniemen-työmaalta ja minä sain ihan hirmuisen primitiiviraivarin tänä aamuna, kun se SÖI PULLAA keittiössä, siis ajattele, MIES SÖI PULLAA, kun minä koetin keittiön tietokoneella vastailla sähköposteihin. Mun pitää lähteä ladattavaksi Koljonvirtaan ja mut pitää dumpata täyteen rauhoittavia.
Olen niin tottunut olemaan täällä yksin. Ja eilen justiinsa, kun Matti oli tulossa Suomenniemeltä autolla, soitin sille autoon, että tää on helvetin saatanaa, että olen yksin näiden maksamattomien laskujen kanssa musertumassa.
No niin. Nyt luennoin Matille siitä, mitä tapahtuu, jos se siirtää millinkin mun töitä kopiokoneelta sivuun. Tapahtuu katastrofi ja niitä laskuja ei kukaan enää sen jälkeen näe. XX on lähettänyt meille kasan laskuja, joissa toimitusosoite on JUHA Valkonen (siis Matin poika on Juho eikä sillä ole enää tämän firman kanssa MITÄÄN tekemistä, kun hitsaa jollain kuopiolaisella firmalla) ja JUHA Valkosen osoite on Juhani Ahontie 5c. Ihan kiva. Ne rilut olivat menossa meidän AINOALLE kunnon työmaalle Iisalmeen,
jossa työllistyy yksi firman mies. Mun ja Matin sitten pitäisi elää sillä 12 prosentin yleiskululla, joka pannaan XX:n tuntilaskutuksen ja materiaalin läpilaskujen päälle. Esimerkiksi XX:n sössönsössön laskusta, jossa on joku vitun lvi-putkinippaosa 10 euroa, on Matin ja mun elannoksi tulossa kokonaista YKSI EUROA JA KAKSITOISTA SENTTIÄ.
Ihan oikeasti. Kuka jumalauta haluaa yrittäjäksi?
Ja Matti tuli kotiin, meni kopiokoneelle, alkoi kopioida just tän Iisalmen työmaan piirustuksia ja SIIRSI NE MUN SELVITYSTÄ KAIPAAVAT XXX-laskut sivuun ja oman piirustusluonnoksen alle. Siinä ne olisivat olleet maailman tappiin, ellei mua olisi ärsyttänyt, kun Matti TAAS levitellyt papereitaan joka paikkaan ja survoin suunnitelmaluonnoksen pärekoriin, johon säilön asioita, joita Matti vain jättää pöydälle. PAM, ne mun selvitettävät laskut olivat Matin papereiden alla.
Ja sitten aloitin taas tämän: päkäpäkäpäkäpäkäjäkäjäkäjäkäjäkä.
Vedän itseni vessan pöntöstä alas.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]