Pia Valkonen

Kilvoittelua

Sonkajärven kirjaston tiskillä näin elävän kommunistin!

ti 8.9.2015

Tänään kirjoitin Ärräpäät-sähköpostilistalle seuraavaa (blogiversiosta on poistettu novellisti Pentti Straniukselta lainaamani käyttökelpoiset uudiskirosanat lukijoiden hiljaisesta pyynnöstä johtuen):

"Ette kyllä ikinä usko tätä. Aamulla lähin ennen ylösnousua ajamaan kohti Sukevaa ja Pietarin sekä Paavalin tsasounaa. Tekstaroin Hannelelle, että siellä on joku Neitsyt Marian ... jutska... No, joo. Lähtö oli hankalaa. Piti viedä ensin Anna kouluun. Toisin sanoen piti saada Anna kouluun. Ylipäätänsä lähtemään. Aika usein nykyään se on ikään kuin pienessä kuumeessa. Tai sitten on vatsa sekaisin. Tai muuten vain on jokin paha olo.
 
Kun minä istun autossa ja lämmitän moottoria (mikä on Sitikassa tosi helppo nakki, sillä se keittää.), Anna juuttuu peilin eteen. Kulmakarva on vinossa. Tai liimattu irtiripsi irronnut. Yksi sellainen. Tai on väärät jalkineet. Tai puhelin hukassa. Viivoitinkin saattaa olla poikki. Joka tapauksessa olen päättänyt, että ei ole minun vikani, jos tyttö myöhästyy. Vastaa siitä itse.
 
Mutta tänä aamuna MINULLA OLI KIIRE. Jumalanpalvelukseen. Siihen Neitsyt Marian johonkin jutskaan.
 
Menin autolle. Sitikan ratin takana istui Matti. Matti oli juuri ilmannut moottorilämpötilamittarin, sillä arveli, että syy moottorin kuumumiseen voi olla siinä. Hätistin miehen pois ja se meni istumaan takapenkille. Takakontti oli jumalauta pantu täyteen kuorma-auton käynnistystyökaluja ja muita sellaisia, millä saadaan Volvo käyntiin Kaivotieltä Annan entisvalmentajan talon kupeesta, jonne se oli sammutettu viime lauantaina, kun Matti oli käynyt hakemassa entisvalmentajalle polttopuita. Ei enää lähtenyt käyntiin.
 
Siinä vaiheessa, voitte arvata, että meikäläisellä otsasuoni pullotti. Huusin Matille, että kun et päästä mua JUMALANPALVELUKSEEN KERTA VIIKONLOPPUNA, VOISIT NYT, VIIKOLLA, JOLLOIN MARIA ON MÄNTYKANKAALLA, PÄÄSTÄÄ MINUT JUMALANPALVELUKSEEN TAI AINAKIN OLLA TEKEMÄTTÄ MULLE TÄTÄ HANKALAKSI IHAN TAHALLAAN.
 
Vein tytön kouluun ja kyyditsin Matin kuorma-auton luokse. Saan tosin hieman syyttää itseäni siitä, että olin ilmaissut aikeeni mennä ortodoksiseen palvelukseen epämääräisesti. Matti nimittäin luuli, että olin menossa palvelukseen samalle Juhani Ahontielle kuin missä asumme. Juhani Ahontiellä (tai sen ja Pekka Halosentien kulmassa) on ortodoksinen Kaikkien Pyhien kirkko. Kyllähän nyt jokainen järkevä ihminen käy LÄHIMMÄSSÄ ORTODOKSISESSA KIRKOSSA.
 
Eikä siinä vielä kaikki. Pumppurannantiellä, josta piti oikaisemani takaisin Juhani Ahontielle Matin ja Liisan koulupihakaarroksen jälkeen, oli kaivuri poikittain. Silloin meinasin tehdä murhia. Uhanalaisia olivat ne kolme poloista maanrakennusmiestä, jotka siinä työskentelivät. Kaksi vanhempaa lapio kädessä koetti huutaa nuorelle kaivurikuljettajalle, että ajaa sivuun, katua pitkin tulee JOKU HULLU AKKA HAMPAAT IRVESSÄ AUTOLLA, JONKA IKKUNAT ON TUMMENNETTU - takapenkiltä pilkottaa joku, jolla saattaa olla haulikko, nää on varmaan jotain mafiajuttuja. Maanrakennusmiehet näyttivät kauhun lamauttamilta.
 
Lopulta pääsin aviomiehestäni eroon sekä vaihtamaan kuumuvan Sitikan Volkkariin. Piti palata tänne pussin perälle, sillä moottorilämpötilamittarin ilmaaminen ei auttanut. Ennen meidän taloa on sen tuhat hidastetöyssyä, suojatietä ja ainakin sata vanhustyönjohtajaa tai jotain sosiaalitanttaa, jotka eivät käytä Juhani Ahontien kevyen liikenteen väylää, vaan tossuttelevat ajoradalla.
 
Pääsin Pietarin ja Paavalin ortodoksiseen tsasounaan, kun olin matkalta soittanut Matille, että tuli muistinmenetys; miten tästä mennään Sukevalle – eikös sitä vain ajeta viitostietä niin pitkään, että tulee Sukeva. Olin katsonut tsasounan paikan Sukevalla google-kartasta, mutten itse Sukevaa. Jostain syystä en ole itse koskaan ajanut, kun olemme menneet Kajaanin suuntaan.
 
Tsasounassa oli oikein kaunis palvelus. Isä Olavi kertoi palveluksen lopussa, että kyseessä oli Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymäjuhlapalvelus ja palvelus aloittaa ortodoksisen kirkkovuoden juhlat. Kirkkovuoden alkuhan on 1. syyskuuta ja silloin vietetään luomakunnan päivää. Isä Olavi toivotti tervetulleeksi Iisalmen ortodoksisen seurakunnan pyhäköihin viettämään eri juhlia, joita ortodoksisesta kalenterista löytyy kosolti. Kirkkovuoden viimeinen juhla elokuussa on sitten Jumalansynnyttäjän kuolon uneen nukkumisen juhla.
 
Minusta lupaus oli lupaava ja innoittava. Sitä olin aikoinani Iisalmen ortodoksisessa seurakunnassa kaivannutkin. Perusopetusta. Yhtään minua ei haitannut, vaikka varmaan suurimmasta osasta pyhäkössä olijoista tuntui siltä kuin isä Olavi olisi puhunut vähämielisille. Minua pieni opetustuokio palveluksen päätteeksi puhutteli, sillä mielestäni ortodoksisten seurakuntien ongelma oli (minun päätoimittajana ollessani) perusopetuksen puute. Papit puhisivat, että seurakuntalaiset eivät tiedä mitään eivätkä tunne edes perusasioita ja seurakuntalaiset eivät saaneet opetusta.
 
Kaiken kruunasi kanttori, joka sanoi, että kirkkokahvit on sitten Sukevan Nesteellä. Sinnehän olisin joka tapauksessa palveluksen jälkeen mennyt. Kahvilla Nesteen uusien yrittäjien omistamalla Linnanportilla tulkkasin kahta kirkossa ollutta ukrainalaista marjanpoimijaa, joista toisen isä Olavi rekrytoi saman tien huomisesta alkaen itselleen ponomariksi.
 
Jumankekka! Mun venäjän kielen taidosta on jotain hyötyä vielä jollekin!
 
Siitä ilosta ajoin Sukevalta Sonkajärven kirjastolle, jonka tiskillä tapasin ihan elävän kommunistin Veikko Heikkisen! Olin sulaa mielen liikutuksesta siihen paikkaan pieneksi lätäköksi ja rekrytoiduin Sonkajärven lukupiiriin samalla ja melkein liityin myös sikäläiseen Eläkeläiset ry:hyn.
 
Pia"

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi