Pia Valkonen

Piin elämä alussa

ma 31.8.2015

Ei mene tänään ihan putkeen. Tulin Haukkuvan lenkkireitin päähän ja alkoi sade, josta olisi saattanut sanoa vaikka, että tuli kuin Esterin perseestä. Ajoin Varpaisjärven Essolle ja siellä tuumasivat kassalla, että tulloo nyt ihan muahan asti. Päätin päiväsämpylän jälkeen käydä tsekkaamassa Varpaisjärven kirjaston kierrätyshyllyn.

Nyt puhuvat tuossa Varpaisjärven sivukirjaston lakkauttamisesta. Sellaisia huhuja liikkuu. Kirjastovirkailijat sanovat, että kaitpa ne sitten jonkin lapun ovelle panee, kun ei enää töihin tarvitse tulla. Tiistaisin tämä kuitenkin on syksystä lähtien kiinni. Syynä se, että virkailijalle tulee liikaa ylityötunteja Kelan palvelupisteen vuoksi.

Nyt näin kuuluisan kirjastoautonkuljettajan, mustapartaisen Santtu Väisäsen. Santusta oli tarkastuslautakunnassa puhe. Tyyppi on ihan aarre kuulema, joku sivistystoimen viskaali kertoi, en muista kuka.

Kierrätyshyllyssä oli Daniel Glattauerin Seitsemäs aalto. Se on jatkoa Kun pohjatuuli puhaltaa -romaanille, jonka joskus aikoinaan löysin Varpaisjärven Siwasta pokkarina. Kun pohjoistuuli puhaltaa - onpa ääliö nimi - kertoi naisesta, Emmistä, joka epätoivoisesti koettaa saada lehden tilausta poikki sähköpostitse. Hän lähettää koko ajan viestiä vahingossa Leo-nimiselle miehelle.

Emmi ja Leo alkavatkin viestitellä toisilleen ja lopputulos on se, että he rakastuvat. Virtuaalisesti vain. Ensimmäisen kirjan lopussa Leo katkaisee suhteen. Minä tosin muistan, että Emmi katkaisi. Vaikka romaaneilla on kammoittavat nimet ja kansikuvat ovat vieläkin hirveämmät, jotain kiehtovaa ajankuvaa niistä kuitenkin saa.

Aloitin Yann Martelin Piin elämän. Nauraa höröttelin ääneen koko aamupäivän Piin elämän takakansitekstille. Että ihan kirja kertoo pojasta, joka on pelastusveneessä 227 päivää bengalin tiikerin kanssa. Kuinka kiinnostavaa. No, olihan Yann Martelin Vergiliuksen ja Beatricen pääosissa tavallaan mölyapina ja aasi, molemmat täytettyjä sitä paitsi.

En olisi ehkä Piin elämää hakenutkaan lainaksi kirjastosta, ellen olisi pikagooglannut kirjan Hesari-arvostelua. Suvi Aholan kritiikistä ehdin lukea kolme sanaa: kirja kertoo uskonnoista. Läimäsin keittiön läppärin kiinni ja läksin hakemaan Piin elämää.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi