Todellakin toiseen maailmakaikkeuteen

Puumalassa taas

ma 10.8.2015

Eilisellä kuvauksellani lapinlahtelaisesta sielunmaisemastani tarkoitan sitä, että olen tietoisen alaluokkahakuinen. Minusta on mukava, kun ovella käy Jatuliini, ja talon päädystä saatoimme viime kesänä seurata, kuinka asuvat tappaja ja paikallinen kyläraittihuora.

Taivas tietää, että olen koettanut lapinlahtelaisen keskiluokan kanssa tehdä tuttavuutta. Kyllä olen, mutta. Mutta. Kovin paljon yhteistä jaettavaa minulla ei keskiluokan kanssa ole ollut.

Olen miettinyt sitä, että palattuaan rintamalta isäni oli se, joka joutui kokemaan luokkapudotuksen. Hän palasi kotitaloon, jonka isännäksi olisi halunnut, mutta jonka henkisen isännyyden oli ottanut pikkuveli.

Lisäksi isä oli halunnut vaimokseen - ihan satavarma en ole siitä, halusiko äiti aviomiehekseen isää, sillä äiti puhui vielä 1970-luvulla jotenkin kummallisen tummalla ja paineistetulla äänellä Siitä Ville Summasesta - köyhistä oloista nuoren naisen, joka oli maatalon emännäksi pienikokoinen ja hennohko - puhumattakaan siitä, että oltuaan Puumalan kansahuollon varajohtaja oli jotenkin akateemishakuinen eikä ainakaan minkään valtakunnan raataja-ainesta.

Minun on vaikea puhua luokkasuhteista, sillä keskiluokkaan joutuminen on aina ollut pahinta, mitä voisin kuvitella itselleni tapahtuvan.

Päähenkilö Jane Eyre oli eilisessä lukukohdassani tekemässä Kotiopettajattaren romaanissa huimaa luokkanousua, mutta onneksi asemansa tiedostaen, purevasti ja jopa alkeisfeministisesti. Kirjoitin ensi viikon Tiedonantaja-kolumnini ja päätin sen Chad Harbachin Pelin hengen lauseeseen etuoikeutetusta luokasta hypänneeseen Pellaan.

Pella tiskaa yliopiston ruokalassa, vaikka hänen isänsä on samaisen laitoksen rehtori.

Alaluokasta ponnistava Mike sanoo näin: "”Miken mielestä hänen työnsä oli tietoista alaluokkahakuisuutta, koska hänen isänsä oli kuka oli.” (s. 238)

Selasin kolumnia varten Heikki Patomäen Uusliberalismi Suomessa ja havaitsin kauhukseni, että minäkin kuulun niihin, jotka nielaisivat uusliberalismin karvoineen kaikkineen. Me suviannesiimesläiset kannatimme "joustavia tuotantosuhteita". Kannatimme niitä niin kauan, kunnes huomasimme, että joustimme lähinnä omissa tuontantosuhteissamme eikä meillä ole esimerkiksi joustamattomien tuotantosuhteiden palkkaorjuudesta kärsivien parkojen eläketurvaa vanhuuden varalle.

Tähän asti kirjoitin eilen aamulla ennen Puumalan lähtöä tätä merkintää. Me emme voi koskaan tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia. Nytkin hiljaa mielessäni ajattelin, että kävelemme Matin kanssa läpi hautausmaan ja etsimme enot sekä äitin siskon. Annalle tuli yht´äkkiä kiire. Niinpä meillä kaikilla on kiire.

Hautausmaakäynti toiseen kertaan. Sen verran stoppaamme, että tsekkaamme, onko Leonidin ketunhäntä hengissä. Kirjoitan tätä Puumalan kirjaston jo tutuksi tulleella A-koneella. Kahdella muulla koneella on saksaa puhuvia pikku poikia pelihommissa. Anna istuu vieressä ja pohtii, viitsiikö lainata minulle eurosen, jotta saan Tikkisen Hannelelle ostettua Liza Marklundin Uhatut.

Olemme taas ihan toisessa maailmankaikkeudessa.