Anteeksi, olitkin tammi!

la 18.7.2015

Seison ymmälläni Kärkölän Järvelän peruskoulun ala-asteen pihalla koulurakennuksen pitkällä sivulla ja tuijotan edessäni olevaa puuta.

Se ei olekaan poppeli.

Olen hämmentynyt, sillä lupasin itselleni, että käyn ala-asteeni pihalla edes haistamassa poppelia. Ehkä katkaisisin siitä oksan muistoksi tai jos olisin oikein sillä tuulella, olisin saattanut ottaa poppelista istukkaan mukaani.

Äitini inhosi poppeleita. Ne työntävät joka puolelle juurivesojaan, haisevat imelälle ja tahmaavat kaiken ympäristössään. Juuri poppelin runsaan ja tuhlailevan elinvoimaisuuden vuoksi olisin halunnut sellaisen tänne Lapinlahdelle. Haluaisin olla täällä itsekin poppelin kaltainen. Jotta minussa pursuaisivat juurivesat, tyrmäävä haju ja ympäristöä hallitseva röyhkeä tahmaisuus.

Missä tahansa poppeli on, puutarhurilla menee aikaa ja energiaa sen juurivesojen eliminoimiseksi. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi jompikumpi, äiti tai isä, oli tuonut Järvelästä Vuorimaalta Puumalaan isän Koivulaan poppelin. Sanon aina, että isän Koivulaan.

Äiti ja minä emme sinne loppujen lopuksi halunneet muuttaa. Vaikka aina saan itseni kiinni kertomassa, että meillä kotona - aina jouluna, juhannuksena tai viikonloppuisin - ei koti oikeasti tarkoittanut Puumalaa, ei Huuhkaalaa eikä Koivulaakaan. Tarkoitin sillä aikaa, jolloin vanhemmat olivat elossa ja kodilla paikkaa, jossa vanhemmat asuivat. Minulla ei ollut omaa kotia isän kuolemaan asti.

Ei, vaikka molemmat tytöt, Anna ja Maria, olivat syntyneet. En tosin tiedä, onko minulla omaa kotia vieläkään. Ei tämä ole minun kotini, tämä on vieraalla maaperällä.

Kävimme Marian kanssa Etelä-Suomessa. Matkan tarkoitus oli jotain muuta, mutta kävin Järvelässä samalla pikku reissulla kolmeen otteeseen. Ensin tiistai-iltana pizzeria Paparazzissa. Minusta on jotenkin viehkoa, että Järvelän bunkkerimaisen kinon vieressä on nyt mamupizzeria. Keskiviikkoaamuna kävin Järvelän Nesteellä tankkaamassa ja ottamassa käteistä rahaa osuuspankin automaatista.

Automaatti sijaitsee liiketalossa, jonka taakse Rautavuoren veljes, etunimeä en muista, ryömi kuolemaan, kun oli murtautunut pankin pihalla olevaan kioskiin ja kioskin ikkunalasi oli viiltänyt tältä reisivaltimon auki. Rautavuoren veljes oli ylioppilasjuhlissani, joissa oli vain kolme vierasta: vuokraemäntäni Kärpäsen mummo sekä pihatalon vuokralainen Rautavuori ja tämän tyttöystävä, joku niihin maan hiljaisiin kuuluva vaatimaton elävä, jonka sukunimikään ei ole jäänyt mieleen.

Torstaina ennen paluuajoa Lapinlahdelle kävimme varta vasten Järvelässä. Jätin Marian autoon somettamaan käydäkseni katsomassa koulun pihalla olevaa poppelirivistöä. Poppelirivistö oli kadonnut ja tilalla oli pari nuorta tammea. Olin vähän pettynyt.

Mutta vain vähän, sillä pidänhän minä tammistakin. Ja vaahteroista, joita koulun pihalla myös kasvoi.