"Kun Suomi putos puusta...."

to 4.6.2015

Matti on täysin kyllästynyt pääpuheenaiheeseeni: päätä kivistää, pitää niistää, kohta en voi, sillä nenässäni ei ole enää nahkaa, korvat paksavat. Minulla on erittäin epäspesifi ylähengitystietulehdus, joka on aiheuttanut myös korvatulehduksen. Mihinkään en kykene - paitsi valittamaan ja yskimään yöllä niin, että koko talossa ei voi nukkua.

Olen nyt virallisesti sairauslomalla. Joten tänään en tehnyt juurikaan työtä. Johan sitä tuli eilen tehtyä ihan oman teekookäynnin jälkeenkin.

Pääsen taas lempiaiheeseeni: nationalismiin. Ärräpäät-sähköpostilistalla taas aloitin aiheesta. Muistutin, että kaikesta jankkaamisestaan ja jumittumisestaan huolimatta väärinajattelussaan lempeästi syleilevää Susanna Kaukista kannattaa kuunnella. Hänen yllättävän maahenkisen Mäntsälä-patriotisminsa taustalla on ajatusta.

Heimolliset

Kiteen Punikki Auvo Rouvinen kiteytti asian. Hän oli sen jo aikapäiviä sitten sisäistänyt. Kyse on samaistumisen kaipuusta.

Rouvisen kommentin kopioin tähän. Tosin joudun sitä stilisoimaan ja niinpä tekstistä häviävät Rouvisen omintakeinen kiteeläis-groteski kielipoljento sekä upeat, veret seisauttavat vulgaarit vittumaisuudet:

Meille tulee monia päällekkäisiä heimoja. Stubbi kuuluu voimamieskisassa menestyviin aivottomiin kielitaitoisiin, Päivi Räsänen yhtä kirjaa lukeviin seksuaalisista vähemmistöistä neurotisoituneisiin, Halla-aho 17 000 euroa vuoteen tienaaviin luuseritohtoreihin jne."

Heimottomat

Nyt ymmärrän, mikä on oma vaivani ja miksi aina pyörittelen tätä nationalismiasiaa. Ei ole yksiselitteistä ryhmää, johon voisin samaistua. Suomalainenhan minä olen. Perinjuurin. Punaverinen, pigmentitön ja porsasnenäinen. Kun katson Tyko Sallisen maalausta Mirri, näen valitettavasti itseni.

Mutta kun en halua. Persut ovat omineet suomalaisuuden. Oikeasti puistattaa, kun näen pieniä sini-ristilippuja kotien ulko-oven pielessä. Minua puistattaa, kun näen leijonavaakunan jonkun riipuksessa. En halua samaistua varpaisjärveläisiin persuihin. Sellaisiin, jotka ovat joskus käyneet Nilsiässä ja voivat sillä perusteella luoda vankan ja eheän maailmankuvansa siitä, että mamuperkele se tässä on päällimmäinen uhka. Isomunainen musta mies. Menisivät töihin mamut eivätkä veisi naisiamme, sanoo varpaisjärveläinen persu ja korkkaa aamun ensimmäisen kaljatölkin. Röyhtäisee ja pieraisee.

Nationalismi on yhtä kansaa mystifioiva ajattelusuunta, negatiivinen. Patriootti on omasta kansastaan ylpeä, mutta ei kaiketi sulje muita pois taikapiiristä. Käsite on positiivissävytteinen, mutta silti molemmat puistattavat.

En toisaalta halua samaistua punaviiniä elegantisti siemailevaan urbaanivihreään eliittiin, joka on oikeassa. Niin vitun oikeassa sen vuoksi, että heillä on siihen varaa. Olen sataprosenttisesti tasa-arvoisen avioliittolain kannalla enkä itsekään ole varma siitä, olenko identiteetiltäni mies vai nainen - tekisi mieleni joskus ruksata kysymyskohtaan mies vai nainen, en halua sanoa, mutta jokin kaivelee. Se on se urbaanivihreän eliitin oikeassa oleminen ja arroganssi omasta olemisestaan.

Jossain pressiklubilla jokin märkäkorva valtamedian toimittaja sanoi, että nyt kun Suomi äänesti kepua ja persuja, maa taantui henkisesti monta vuotta. Anteeksi, minua oksetti. Jopa umpikepulainen tai juuri se kerran Nilsiässä käynyt varpaisjärveläispersu tuntuu miellyttävältä kokoomukseen vivahtavan urbaanivihreän rinnalla.

Yrittäjä?

Olen yrittäjä, mutta jokin siinäkin mättää. Jos avaan Savon Yrittäjät -lehden näen ensisijaisesti päin persettä taitetun lehden, mutta myös sellaista jotenkin päälleliimatun pakkoiloista. Savon Yrittäjillä on aina jossain bailut, jossa spagettitoppinaiset kohottelevat kuoharilaseja ja miehet ovat niin vitun messevinä krakat kauloissaan.

Olen nyt Iisalmen naisyrittäjien jäsen, mutta vaikka näin kaksi kertaa lounastreffeillä käytyäni voin vieläkin sanoa, että porukka tuntuu mukavalta ja rennolta, en ole ihan sataprosenttisen varma jaksanko innostua kerta kerran jälkeen siitä, että pitää syödä vihreitä lehtikasviksia, koska kynnet tarvitsevat foolihappoa.

Ensin ajattelin, että sellainen seura voisi olla rentouttavaa, mutta. Mistä löytäisin akkaporukan tyyliin Nasevat Kurtut? Tai muijasakki Pirstaat Illut?

Selasin nyt tätä merkintää varten uusimman Yrittäjänainen -lehden. Joka sivulla on hymyileviä naisenkasvoja. Keskiaukeamalla alkaa jo omaakin naamaa kivistää. Miten nämä vittusoikoon oikein jaksavat koko ajan hymyillä? Olen hakemassa kuntoutukseen, mutta jos haen yrittäjänaisten ASLAK-kuntoutukseen, joudunko lehden ryhmäkuvaan ratsastuskypärä päässä, kuohuviinilasi kädessä todistamaan, että elämä on koko ajan juhlaa, kekkeriä, karnevaalia, bailubailubailu ja skumppaa.

(Jos jossain on sana, joka saa minut yrjöämään kylppärin lattialle niin, että en edes ehdi lavuaarin ääreen tai pöntön ylle, se on skumppa. Tulee kuulema ruotsin kielen sanasta skumvin, kuohuviini. Puhuisivat nyt edes samppakaljasta, mutta skumppa voi yrjö sentään.)

Itse asiassa katselin jo Kelan sivujen linkkien kautta Ylihärmässä sijaitsevan Härmän kuntoutuskeskuksen kuntoutuskurssia MBO- ja aikuisiän diabetestapauksille. Ensiksikin Pohjanmaa on kuin ulkomaata, sinänsä jo kiehtovaa. Lähellä on Lapua, jossa on tiettävästi vain yksi vasemmistolainen - entinen KSL:n työntekijä - enkä tiedä, onko tämä löytänyt toista kaltaistaan.

Sitä paitsi Teemu Mäki, jonka väitöskirja, Näkyvä pimeys, kerran putosi Siilinjärven Info-kirjakaupan yhteiskunnallisten kirjojen hyllyosastosta otsaani, on kotoisin Lapualta. Se kissantappovideomies ja kaikkien kukkahattutaidetätien kauhu. Pakko oli ostaa kirjakaupasta Mäen väikkäri, sillä aloin lukea sitä hyllyjen välissä seisaaltani.

Uskovainen?

Olen suomalainen, puhun suomea, pidän pakkasesta ja suomalaisesta luonnosta. Miksi en tunne oloani kotoiseksi muiden suomalaisten, suomea puhuvien, pakkasesta ja suomalaisesta luonnosta pitävien ihmisten kanssa? Miksi meillä on niin vähän toisillemme sanottavaa?

Tätä muuten Annan minulta kerran tiukkasi. Miksi en halua olla tekemisissä toisten lentopallovanhempien kanssa? En oikein osannut selittää 15-vuotiaalleni, miksi. Olisi pitänyt sanoa, että en pidä keskiluokasta. Korkeintaan vaivoin siedän alempaa keskiluokkaa, johon kai itsekin kuulun, mutta tukevassa keskiluokassa pönöttävien tiilitaloissaan asuvien yksiavioisten yhteiskunnan tukipylväiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä.

Uustyöväenluokkaan haluaisin kuulua, mutta näissä perversseissä haluissani olen melko yksin.

Uskovainen olen, mutta en halua minkään dogmin kahlita ajatuksiani. Minähän voisin heittäytyä omissa oloissani viihtyväksi tinkimättömäksi individualistiksi, kuten Kiteen punikki, mutta ei. En ole tarpeeksi yksilöihminen. Mielelläni kuuluisin jonkin ryhmään, sukuun tai suurperheeseen. Alati etsin itselleni viiteryhmää, samaistumisen kohteita.

Nyt alan lukea Ärräpäiden Jorma Anttilan sosiaalipsykologian väitöskirjaa "Kansallinen identiteetti ja suomalaiseksi
samastuminen". Merkintäni otsikko on väitöskirjan alkulehdiltä. Alkusanoissaan Anttila siteeraa Sielun veljiä:

Kun Suomi putos puusta oli kaunis kesäsunnuntai
hölmistynyt ihmislapsi vaihtoi oljet parkettiin
hikisiltä poskipäiltä räkä valuu minne lie
Koskenkorva körttikansan nirvanaan vie
Karjalainen kierosilmä katsoi näyttöpäätteeseen
Litmaskunto osti pullon Beaujolais'ta murheeseen
savolainen juniori acid haussiin män'
pohjiks veti pontikkaa ja päälle enemmän
Kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä
ei nähty itse sikaa eikä edes säkkiä
kun Suomi putos puusta maito oli milkkiä
pilkkisaalis pakasteita, yöt blackiä
kun Suomi putos puusta kaikki kävi kovin äkkiä
Kun Suomi putos puusta
Ismo Alanko (1990)

Kosmopoliitti? - ei jeesus kristus sentään

Jorma Anttila sanoo väitöskirjansa johdannossa, että kansallinen identiteetti luotiin, koska työnjaon ja vaihdannan lisäännyttyä tarvittiin paikallisuuden ylittävää lojaalisuutta teollisen yhteiskunnan tarpeisiin.

Nyt on in kansainvälinen kapitalismi, joka tarvitsee globalisoituneita nomadeja Kiteen punikin yllä ottaman esimerkin mukaan. Aivan sama, mikä on kansallisuus, kunhan eivät ole köyhiä, vaivaisia tai heikkoja. Pitää olla omnipotentti, kapitalismin laajalla kaistalla vai nopeallako se oli? ja kielitaitoinen.

Kapitalismin hitaalle kaistalle jääneet ovat valinneet miltei poikkeuksetta nationalismin. Mikael Pentikäinen muutama vuosi sitten kirjoitti Hesarin pääkirjoituspalstalla nimellisen yliön Identiteetistä. Minä murisin blogissani, että identiteetti on sellaisilla, joilla on tuhansien eurojen kuukausiliksa.

Jorma Anttila kirjoittaa, että identiteetti on nykymaailmassa lähinnä oman itsen ja oman elämän rakennusprojekti. Jos vain on varaa, voi rakentaa oman elämänsä, itsensä ja identiteettinsä vaikka millaiseksi. Tässä tulevat juuri ne foolihappokynnet: Suomessa on ihmisiä, joilla ei ole varaa lähikaupan luomutiskillä miettiä, tuleeko paremmat kynnet, jos ottaa rucolaa vai vieläkin paremmat, jos ottaa jotain lehtivihreäkaalia.

Uusi kapitalismi vaatii meistä woodyallenmaisia zeeligejä. On aina selviydyttävä voittajana mitä erilaisimmissa viitekehyksissä. Naisyrittäjien lounaalla ei voi väännellä naamaansa, että voi vittu, puhutaan nyt vittujostainmuusta kuin kynsistä.

Nyt ymmärrän jotain. Minua vaivaa huono itsetunto ja alituinen epävarmuuden tunne. En osaa käyttäytyä sen enempää ylikorrekteissa serkkujuhlissa kuin muissakaan keskiluokan koodistoa uusintavissa kokoontumisissa. Kaadan pitopöydän ja oksennan porvarin kenkään eteisessä, kuten kulttuuriantropologi Katriina Järvinen tai Tuulikki Pietilä yhteisessä kirjassaan Vapaa nainen törmää todellisuuteen.

Ai niin ja se porvarin kenkään oksentaminenkin eteisessä on vaikeaa, sillä olen sekä uskovainen että raitis.

Kansan kaksi merkitystä

Suomen kielessä sanalla kansa on onneksi kaksi merkitystä. Pidän kansasta erotuksena herroista, vaikken kansallismielinen olekaan. Kait sitten olen kansanmielinen ja erittäin herravihainen. Ja mieluusti kansat saavat olla veljet keskenään.

Eurooppalainen en ole. Alexander Stubb on ja kaltaisensa kokoomuslaiset. Hyi vvvvv.....uuuuu!

Ortodoksi en voi olla, sillä ortodoksin on täydellisesti alistuttava traditioon tai ainakin haluttava sitä. Minä en halua, määritän itse, kiitos suhteeni kirkolliseen tradiotioon, ja parhaiten pidän siitä kiinni pysyttelemällä vain järjestelmän liepeillä. Jehovan todistajien yhdeksän miljoonaiseen yhteisöön voin kyllä kuulua, kyllä se minulle passaa, mutta historialähtöisen Raamatun tulkintahaluni pidän visusti omana tietonani.

Me eteläsuomenlääniläiset

"Se, että edelleen pitkälti kansallisesti rajautuva joukkotiedotus ja kansalliset instituutiot noita väitteitä esittävät ja niitä edelleen eletään tosiksi, todistaa kollektiivisen identiteetin olemassaolosta. Jos väitteille ei ole kaikupohjaa, ei kollektiivisesta identiteetistä voida puhua." (Jorma Anttila Kansallinen identiteetti ja suomalaiseksi samastuminen s. 35)

Anttilan esimerkki on siinä, että lauseessa "Mitäs me eteläsuomenlääniläiset" ei ole kaikupohjaa.

Muistan, että uusien liitoskuntien alueksi puhuttiin paikallislehtien levikkialuetta. Tätä Matin ja Liisan kunnassa, uuden Lapinlahden kunnan, alueella noudatettiin, mutta en minä koskaan ole itseäni identifioinut itäsuomenlääniläiseksi, mutta Savo-Karjalaa vastaan minulla ei ole mitään.

Toisaalta. Olen selkeästi enemmän itäsuomalainen kuin esimerkiksi vain suomalainen. Kummallista. Tunnistan itsessäni itäsuomalaisen duracell-pupun ja naiivin välittömyyden. Kainuulaiset eivät enää ole itäsuomalaisia, vaan ovat varovaisessa nälkämaan epäluottavaisuudessaan jotain ihan muuta. Tulipa yleistys, sori.

Metsäläinen ja muatiaine

Hyppäsin Jorma Anttilan väitöskirjan loppupäätelmiin. Luku Stigmatisoinni traditio (s. 311) kiinnosti erityisesti. Olen mieluusti metsäläinen tai niin kuin Matti aina luonnehtii jotain ihmistä, jota arvostaa: "Se on jotennii niin muatiaine."

Senhän toki ymmärsin Tampereen yliopiston toimittajaopiskelijoiden parissa 1980-luvun lopulla, että maalaisuus ja kepulaisuus oli tod. hävettävää. Sekä tietysti vasemmistolaisuus, mutta sen ymmärsin jo ammoin Kärkölässä.

No jopas, tuli tuttu tyyppi Jorma Anttilan alaviitteissä vastaan. Ruuskan Pete, Otavan opiston vuosikerran 84-85 tiedotus- ja viestintälinjalaisten ehdottomasti viksuimpiin kuuluva:

YTT Petri Ruuska