Itämaa

Varkaus juhannuspäivänä

Mari Mörön tissit

la 20.6.2015

Suomalaiset eivät halua syödä juhannuspäivänä kuin todella ulkona. Kaikki varmaan rillaavat rannalla rapuloissaan. Eilen ajoimme ristiin rastiin pitkin Varkautta etsien jotain muuta ruokaa kuin karvarannepitsaa. Ajatuksissamme oli ortodoksitoveri Jarmo Ihalaisen vinkki; Varkaudessa on kokonaista kaksi kiinalaista ravintolaa.

No niin oli ja on ollut myös thaimaalainen Thai Kitchen Noir. Joskus. Jäljellä olivat vain kuoret ja kyltti.

Koko kaupunki oli kuin evakuoitu. Jännittävää sinänsä. Tuli ajettua monta kertaa Kauppakatu läpi, pitkin Relanderinkatua edestakaisin, Taipaleenkatua ja Ahlströminkatua ja lukemattomia muita katuja, joita Varkauden tekninen toimi ei ole vaivautunut jokaisen talon seinään nimeämään.

Piinallista. Suurimman osa Varkaudessa käyttämästämme ajasta emme tienneet, missä olimme. Vesisateessa autiokaupungin näkymät olisivat voineet olla mistä tahansa Liverpoolista tai Manchesterista - thatcheristisen uusliberalismin tyhjentämästä entisestä teollisuuskaupungista.

Kauppa on se, joka kannattaa. Relanderinkadulla maisemaa kauhistuttavat mitä hirveimmät kauppakolossit. Tuottajat kituvat ja K- ja S-kauppa eivät tiedä, minne suuret rahansa työntäisivät. Rakentavat kaupparakennuksia, joiden ainoa hyvä puoli on se, että liikuntavammaiset voivat harjoitella pienillä paikkakunnilla ratakelausta sisätiloissa.

Matti äsken ihmettelemään, miksi Varkaudessa on presidentti Lauri Kristian Relanderin mukaan nimetty katu. Minäpä en moista lainkaan olisi osannut problematisoida. Onhan Kuopiossakin Kuninkaankatu, vaikka yksikään kuningas ei ole sieltä kotoisin. Tarkistin netistä. Reissu-Lassi, kuten arvelinkin, oli käynyt jopa Varkaudessa. Vuosi oli 1925 ja Varkauden tehtaat kaunistettiin pressan käyntiä varten.

Lauri Kristian Relander oli muuten syntyisin Kurkijoelta Kannakselta. Ja tämmöinen mies oli hän wikipedian mukaan: "Relander vastusti kommunismia tunnepohjaisesti, joten lapuanliikkeenä vuonna 1929 alkanut kommunisminvastainen kamppailu sai presidentin tuen."

Relander tuli maalaisliiton oikeistolaissiivestä ja hänellä oli kuulema huono itsetunto.

Marialla oli lystiä, kun hän kuvasi facebookiin Varkauden "kiinalaisen" ravintolan annoksensa: hampurilaisen, ranskikset ja coca-colan. Mutta Kirjapörssissä olimme Tikkisen Hannelen kanssa kuin taivaassa. Sekä uimme, kelluimme, räpiköimme että kahlasimme kirjoissa. Jonkunhan se on ostettava kustantajien halpiskirjakauppoihin dumppaamat niteet ennen kuin ne menevät makkeloitavaksi.

Maria luki suomeniranilaisen Armani Alizadin töistä kertovan kirjan Armanin maailman melkeinpä siinä meitä odotellessa. Minäkin ehdin muutaman lauseen alusta kirjaa lukea. Armani Alizadin lapsuuden perhe oli bahai.

Maria haluaa herätä. Jatkan, kun joudan. Huomenna Pajulahteen, jos ei sika syö eväitä. Nyt Marian nostot, pyykin ripustus, oman tukan pesu, laskutus ja jätelaskutuksen liittäminen erääseen tarjoukseen. Ensi alkuviikon työt teen tänään, jotta pääsen Marian kanssa leirille.

Itämaa vihdoin

Johanna Holmströmin Itämaata ensin epäilin, sillä olin vielä Pihkatapin Nilsiä-hurmoksessa sitä aloittaessani. Eilen kirjoitin, että luin mielenkiinnolla kuvaukset päähenkilön suomalaisesta äidistä, joka oli kääntynyt muslimiksi. Tavallaanhan meidän mamuperheessä kävi samalla tavalla.

Leonidilla oli vissi rooli ortodoksisessa kirkossa. Leonid oli Pielaveden Petrun kirkossa vt. kirkkoherran avustaja, ponomari. Kun muutimme Iisalmen ortodoksisen seurakunnan alueelle, Pielaveden vt. kirkkoherralle isä Jyrki Ojapellolle tuli kiire sutaista minut ortodoksisen kirkon jäseneksi.

Isä Jyrki arvasi, että perheemme etääntyy ortodoksisesta yhteydestä Iisalmen seurakunnassa. Niin tapahtuikin. Tunsimme, että olemme toisen luokan ortodokseja: venäläinen, käännynnäinen ja vammainen, köyhiä, vuokralaisia. Emme olleet karjalaisia emmekä ostaneet taloa. Lisäksi isä Mauno Röppönen vilpittömyyksissään piti Alapitkän kotimme siunauksessa Israel-henkisen puheenvuoron ja minä tietysti purin kieltäni, etten olisi kysynyt: "Entäs palestiinalaiset? Kuinka islam? Entäs jenkkirahoitus islamin vastaiseessa taistelussa? Mitä tämä tämmöinen hörhöily oikein on?"

Kuten Johanna Holmström kirjoitti Itämaassaan, mamuperheissä käy usein niin. Muslimiaviomies tulee Suomeen, rakastuu suomalaiseen naiseen ja suomalainen nainen kääntyy muslimiksi, minkä jälkeen muslimiaviomies etääntyy ummasta. Itämaassa päähenkilön suomalaismusuäiti on vakuuttunut siitä, että käännynnäiset osaavat erottaa islamista sen, mikä on kulttuuria ja mikä on uskontoa.

Hänen mielestään ongelma muslimivaltioissa tai -perheissä ei ole islam, vaan islamin puute. Siinä vaiheessa muslimipuolisosta tulee liberaaliuskovainen.

Sama mekanismi vaikutti myös sisareni perheessä. Sisareni mies on niitä kuuluisia syntymäortodokseja ja selkeästi tälle tuli sellainen olo, että hänen akkansa astui varpaille, kun ryhtyi käännynnäiseksi ja superortodoksiksi.

Leonid ei oikeastaan käynyt ortodoksisessa pyhäkössä sen koomin, kun minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon. Osasyy olin minä ja toinen syy Iisalmen ortodoksisen seurakunnan tulehtuneisuus. Pyhäköissä oli vastassa hymyttömien karjalaismummojen ahdistunut selkämuuri.

Kulttuurierot ja miehet täysin marsistako?

Johanna Holmström, joka Me Naisten tietolaatikon mukaan oli kymmenen vuotta naimisissa arabimiehen kanssa, käy läpi Itämaan eri henkilöiden kautta sangen polyfonisesti kaikki ne teemat, mitä minäkin olen viime vuosina päässäni pyöritellyt. Holmström sanoo avioliittonsa kariutumisen syyksi kulttuurierot.

Oman mamuperheeni hajoamisen syynä eivät tosin olleet kulttuurierot. Ja oikeastaan. Hajosiko se edes? Enkös minä pitänyt lasteni isästä huolta tämän kuolemaan asti? Leonid vain asui toisaalla. Minusta me muodostimme sangen modernin perheen.

Perhekäsitystähän on syytä laajentaa ahdistavasta ihannemallista: tiilitalo, isä, äiti ja kaksi pilkku viisi lasta, auto ja koira ja kaikki paska, joista ei huudella, seinien sisällä.

Sitten yöaikaan perheen isät ja äidit luikkivat myötäsyntyisesti moniavioisina toistensa vesisänkyihin. Pääasia, että kukaan ei jää kiinni. Niin. Luen parhaillani Torsti Lehtisen Kainin merkkiä. Superortodoksi Torsti Lehtisen kunniaksi on sanottava, että hän tunnustaa miehen moniavioisuuden, mutta ei ota kantaa naisen sellaiseen.

Onhan tämä eilinen löytöni, Kainin merkki, vähän taas sellaista mies-mies-mies-mies ei voi imuroida tai pestä astioita -kamaa, mutta argumentoin Lehtistä joskus myöhemmin. Miehistä näyttää niin mukavalta uskaltaa sanoa, että ovat kuin bonoboapinat luettuaan vähäsen evoluutiopsykologiaa, mutta annas, kun nainen sanoo, että mulle kans.

Ärsyttävä epätoden tuntuinen täydellisyys

Itämaan suomalaismusuäiti on sitä mieltä, että ihmisten tulee kilvoitellen edes koettaa kuin profeetta Mohammed on elänyt. Mitenkäs tämä tuntuu niin tutulta? Eikös Jeesustakin sanottu täydelliseksi ihmiseksi, jossa ei ollut ollenkaan syntiä?

"Käsitys erityisestä ihmisestä, joka on täydellinen, synnitön ja joka toimii välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä saavutettuaan tietoisuuden yliluonnollisesta voimasta ja jolla lisäksi monissa uskonnollisissa traditioissa on kaksi luontoa – inhimillinen ja jumalallinen – on etenkin Lähi-idän uskontoperinteissä ”paikallinen universaali” (eli tavallinen uskonnollinen ajattelumalli)." http://www.argumentti.fi/argumentti/2011/10/jeesuksen-alkupera-kristinuskon-synty/

Kiintoisaa. Löysin nyt argumentti.fi:n ja Timo Tiaisen, apologeetin, joka sanoo näin: "Nykyinen vakaumukseni ja maailmankatsomukseni on teistinen kristillisesti." Mutta ei tästä nyt sen enempää kuin, että voisin mukaella tätä heppua: "Maailmankatsomukseni on teistinen universalistisesti."

Minusta sekin on kiintoisa ajatuskieppi, että Jumala tahtoi syntyä ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ja sitten julistetaan, että Jeesuksessa ei ollut yhtään syntiä. Kyllä synti minusta on melko inhimillistä. Sitä paitsi Jeesus epätoivoisena koetti irtaantua äidistään ja ärisi tälle, kun tämä tuli arvelemaan, että poikapolo on mennyt ihan järjiltään, hyvin epäkunnioittavasti. Niin epäkunnioittavasti, että mielestäni Jeesus tuli rikkoneeksi neljättä käskyä.

Synti siis, vaikka funktionaalinen. Tarkoitus oli kait korostaa sitä, että hän on jo Aikuinen, erillinen, eikä roiku mamissa, ja on suoraan Jumalasta, mutta olisihan tuo voinut selostaa asian kunnioittavamminkin.

Naisten seksuaalisen vapautumisen pornoistuminen

Tiedonantajan kolumnissani jokunen vuosi sitten päivittelin seksuaalista polarisoitumista. Muuten niin osuva Anu Silvferberg kertoo keisin, jossa heille aikoinaan koulussa oli jaettu kondomi, ja hän akateemisesti suuntautuneena tyttönä ihmetteli, miksi. Mitä hän sillä tekisi?

Minusta kummastelu oli kummallista, sillä onnistuin itse kasvamaan naiseksi aikana, jolloin neitsyydestä pääseminen oli vain vapauttavaa ja avasi tuhansia muita ovia. En todellakaan ole kasvanut ilmapiirissä, jossa Sitä tuli säästellä jollekin. Kiitos muun muassa Anja Kaurasen Sonja O:n ja Erica Jongin Lennä uneksi.

Mutta niin kuin Erica Jongilla meni viinan ja lääkkeiden kanssa lapasesta - hänelle kehittyi päihdeongelma - Johanna Holmström havaitsee seksistä yhtä terävästi: "Emansipaation motiivina oli naisen ruumiin asteittainen riisuminen. Seksuaalinen vapaus ja jalkojen levittäminen ilman sitä epämiellyttävää riskiä, että tulisi raskaaksi, olikin miehen lopullinen voitto naisen ruumiista, sillä kun nainen on kerran antanut sen pois, sitä on uskomattoman vaikea saada takaisin. Pornosta tuli miehen emansipaatio. Se kertoi miehelle, että on ihan okei tehdä mitä tahansa kenen kanssa tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa." (Johanna Holmström Itämaa s. 197)

Kirjassa on myös kohta, jossa suomalainen musuäiti kertoo, että huivi pelastaa hänet ylierotisoitumisen paineelta. Hän ei koskaan ole kuulunut superpantaviin naisiin ja littanat vauvanhiukset voi vallan hyvin peittää hijabilla. Muistuttaisin lisäksi sellaisesta Torsti Lehtistä, joka näyttää Kainin merkissä paljastaneen naturalistisen olemuksensa, että joo, olkoon mies moniavioinen, kuten nainenkin, mutta yks´pikku juttu, pojat, lapset tarttis hoivata ja saattaa aikuisiksi sekä sitten lopussa hoivata puoliso hautaan.

(Taisin muuten viime viikolla huutaa Matille vihoissani, että palataan sitten asiaan, kun tarvitset omaishoitajaa.)

Nainen on ehkä moniavioinen pitkällä aikajanalla. Siinä mielessä amerikkalainen aviomalli lienee paras: aviomies numero yksi, mikäs hänen nimensä nyt olikaan, aviomies numero kaksi ja kolme ja neljä.

Mari Mörön tissit

Kyllä minä huomasin Torsti Lehtisen Kainin merkin Kirjapörssin keskihintaisten kirjojen pöydällä. Luin takakannen tekstin: Kirjan päähenkilö liikkuu luontevasti niin alamaailman monenkirjavien tyyppien keskellä kuin piispojen, kansanedustajien ja kulttuurielämän merkkihenkilöiden seurassa.

Silloin huusin mielessäni kuin Alexander Stubb (kok.) Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa, että vmp. Tahdon lukea päähenkilöstä, joka ei liiku eikä etenkään luontevasti piispojen, kansanedustajien ja kulttuurielämän merkkihenkilöiden seurassa. En minä tällaiseen tyyppiin pysty samaistumaan ja jos kirjassa ei ole samaistumisen kohdetta, en sitä lue. Sori, antiaikalainen Tommi Melender.

Kävin tsekkaamassa, kuka on joutunut Kirjapörssin halpapöydälle - jääköön ikuiseksi arvoitukseksi, oliko siellä Tommi Melender - ja tulin avaamaan Kainin merkkiä satunnaisesta kohdasta. Kohdassa luki, että kristinusko on ymmärtänyt seksuaalietiikkansa väärin. Aivan samalla tavalla kuin Pentti Saarikosken Suomentajan päiväkirjat avasin viime kesänä kohdasta, jossa Saarikoski ja kaverit olivat saunassa ja kaikki ihastelivat Hannu Taanilan penistä.

Arvelin, että on parasta ostaa Kainin merkki heti, sillä muuten olisin ajanut Lapinlahdelta kerran vielä Varkauteen varta vasten kirjaa hakemaan, kuten viime kesänä. Samalla papatin Hannelelle, että onhan tämä Torsti Lehtinen vieraillut Lapinlahdella useammankin kerran piispa Arsenin vieraana ja nyt viimeisimmäksi vein kirjailija Matti Pulkkisen tapaamaan Torsti Lehtistä, jotain aikalaistuttavia kirjapiireistä kun olivat.

Koin Lehtisen ylimieliseksi ja Athos-vuorialustuksessaan lisäksi lipeväksi, nuoleskelevaksi. Kirjailija Matti Pulkkista tämä ei suostunut tunnistamaan eikä edes sanonut päivää. Näin, kuinka tämä koski Pulkkiseen.

Olen kyllä Lehtisen kirjoja ja alkutrilogiansakin lukenut, mutta jokin on hiertänyt koko ajan. Onhan Lehtinen hauska. Kuvaa, kuinka Portaanpään opiston nykyisen rehtorin Petri Järveläisen Søren oli kussut Kiergekaardin teoksen päälle. Ja Lehtinen kuvasi, kuinka veti lapsuudessaan oppimansa rivon laulun jossain samassa kulttuuripiirissä kirjailija Liisa Laukkarisen innoittamana. Laukkarinen ei tosin juuri rivoa laulua halunnut Lehtisen laulavan, vaan ylipäätänsä jotain.

Kuulema tuli kyldyripiireissä vaivautunut hiljaisuus ja seuraavana aamuna olivat Liisa Laukkarisen kanssa molemmat Jyväskylän ortodoksisessa Kristuksen ylösnousemuksen kirkossa huitomassa ristinmerkkejä, vaikka olivat kaiketi samassa tilaisuudessa jotenkin vetäneet illan päätteksi ihan liikaa viunaa tai näin käsitin.

Kirjailija Mari Mörön kanssa Torsti Lehtinen oli jakanut saman hotellihuoneen, mutta ei ollut bylsinyt tätä, vaikka tämä oli riisunut jumpperin ja paljastanut jotkut isot jutut, mitä niin pienessä naisessa on. Ihan sen vuoksi, että kaverin muijaa ei panna. Jahah, vai niin, ajattelin, olikohan Hannu Raittila Lehtisen kaveri ja aika pieni lohtu on, jos vaikka joku "ystäväni" tulisi minulle kertomaan, että niin se Matti veti kalsongit jalastaan, mutta enhän minä sitä pannut, koska olen sinun kaverisi.

Itämaan paras keskustelu

Itämaasta voisin kirjoittaa vaikka kuinka monta merkintää. Kirjan yhtenä teemana oli koulukiusaaminen. Johanna Holmström kuvasi mikroskooppisen tarkasti Lindaa, tyttöä, joka ei ollut koulussa erityisen hyvä, mutta joka piti luokkansa tyttöjän otteessaan raa´an fyysisen väkivallan avulla.

Yht´äkkiä Linda menee paranoidisuudessaan liian pitkälle ja hänen valtansa murenee. Kirjan päähenkilö näkee, kuinka huonot mahdollisuudet Lindalla on ylipäätänsä selviytyä elämästä. Hän tuntuu merkityltä ihmiseltä. Onneksi on muuten kymppiluokka, jonne Lindakin lähtee kypsymään.

Ilmeisesti kiusaaminen on nykyperuskoulussa oikeasti myös todella fyysistä. Looseri-Annan päähän Linda panee roskiksen ja hän kaataa lounaskeittonsa toisen tytön hiuksille. Päähenkilöstä Linda on vapaa-ajallaan suorastaan riippuvainen, mutta nöyryyttää tätä monin keinoin.

Opettajan teeskentelevät välituntivalvonnassa, etteivät näe, sillä pelkäävät hormonimyrskyäviä lapsia.

Kirjan paras kohta oli, kun äärioikeistolainen Piter, suomeniranilainen koranisti Jasmin ja puoliksi tansanialainen Samira keskustelevat. Piter sanoi, ettei halua Suomeen mitään saudiarabialaista tuontiuskontoa, joka sanelee senkin, miten perse pitää pyyhkiä.

Siitä ei olekaan kyse todellisessa islamissa, vaikka suomalaismusuäiti niin käännynnäisenä uskookin. Jasmin siteeraa Koraania ja kertoo, että Koraani varoittaa kaikkia muslimeja kuuntelemasta niitä, jotka ovat opiskelleet jossain uskonnollisessa madrasassa ja seisovat etusormi ojossa ja paasaavat, mistä pitäisi tykätä ja miten ajatella. Jokaisen ihmisen velvollisuus on opetella lukemaan, sillä jos ei osaa lukea, ei liioin voi tulkita Koraania.

Koraani lisäksi varoittaa kaikista, jotka haluavat kieltää sellaisen, mitä Jumala ei ole nimenomaisesti kieltänyt.

Piterin tehtävä kirjassa on pukea sanoiksi pelko, jota tuntee jopa isoisä Jukka Kemppinen. Kemmpinenhän tokaisi blogissaan islamin olevan uhka.

"On kyse massasta... joka koostuu yksilöistä, jotka kokonaisuutena kasvavat volyymiltaan ja lukumäärältään, kunnes ihan rauhallisessa ja demokraattisissa vaaleissa muslimeja ja fundamentalisteja valitaan hallitukseen ja valtiopäiville, ja nyt en tarkoita edes niitä hihhuleita. Ei, pahimpia ovat sekulaarit muslimit, joilla on huono omatunto. Juuri he käyvät moskeijassa, jotta naapurit näkisivät. He ovat eturintamassa ja huutavat kaikkein kovimmalla äänellä, kun asioita alkaa tapahtua, koska heidän on pakko, muuten heille käy huonosti, kun fundamentalistit..." (Johanna Holmström Itämaa s. 254-255)

Hollanniniranilaisen Kader Abdolahin Talo moskeijan vieressä kuvasi juuri tällaista prosessia Iranin vallankumouksessa. Hartaat, mutta rauhalliset tapauskovaiset, moskeijan johtajaperheen jäsenet huomaavat järkytyksekseen, kuinka massat alkoivat liikehtiä. Moskeijan toimitusjohtajaa toisaalta miellytti kiihkeä vallankumousimaami loivan ja heikon imaamin jälkeen, mutta toisaalta kauhistutti. Vallankumousimaami sai väkeä moskeijaan, mutta johtajalla oli kutina; tästä ei hyvää seuraa.

Verenvuodatushan vallankumouksesta sitten tuli.

Samira vastaa Piterille: "... On jo myöhäistä tehdä mitään. Kaikki yhteiskunnan muuttuvat. Tämä on ehkä vain seuraava luonnollinen askel tiellä kohti uutta kehitystä." (Johanna Holmström Itämaa s. 256)