Alussa oli abjekti

to 14.5.2015

Hei,

tänään on vuosittainen kristillinen juhla, helatorstai, jota vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi. Helluntai on sitten asia erikseen ja silloin vuodatettiin pyhän henki. Se on vähän myöhemmin. Aijaa Tikkisen Hannele jo kertoi listalla, mikä päivä tänään on. No höh, jatkan sitten toisesta sähköpostilistalla käsiteltävästä teemasta.

Muistutan tästä nimenvaihtoassiista (Kiteen punikki sanoisi “assii”), että Masza87 (Mazda-nimihän...., kuten kaikki tiedämme – äärisivistyneitä kun olemme, on peräisin seuraavasta lähteestä: “Mazda on nimetty persialaisen jumalan Ahura Mazdan mukaan, mutta sillä on äänteellinen yhteys myös yhtiön perustajan, Jujiro Matsudan nimeen.”) ....on jossain vaiheessa ollut myös Lieksan Berija. Itse ei nyt taida tätä Berija-vaihetta muistaakaan. Sitten vain vaihtoi Iljanniemen Leniniin eikä selitellyt nimenvaihdostaan mitenkään. Jokin selitys olisi paikallaan, kiitos, sillä jotenkin mulle on jäänyt takaraivoon nimi Lieksan Berija enkä tätä Lenin-ulottuvuutta tahdo millään muistaa.

 Minäpä muuten olen tullut nuoruudessani suljetuksi Moskovassa luostariin, jossa Berija teloitettiin.  

Berijahan sitten oli seuraava heppu: “Lavrenti Pavlovitš Berija (georg. ლავრენტი პავლეს ძე ბერია, Lavrenti Pavles dze Beria; ven. Лавре́нтий Па́влович Бе́рия; 29. maaliskuuta (J: 17. maaliskuuta) 1899 Merheul, Gruusia, Venäjän keisarikunta23. joulukuuta 1953 Moskova, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen kommunistijohtaja ja turvallisuuspäällikkö.”

 Eikä muuten ole ihania kiharoita noi gruusialaiset kirjaimet?

Mun moskovalainen (nykyisin emigroituneena Saksaan) valokuvaajaystäväni (ei ollut rakastaja, sillä tuoksui kummalta vauvansaippualta, varmaan pesi vaatteensa jollain ihme aineella, oikeesti, se oli kammoittavaa) vei mut luostarin raunioille kesällä 1992 ja istuttiin siellä iltaa ottamalla toisistamme valokuvia (vaatteet päällä, se vauvansaippuan haju nimittäin....) ja plumps, kun lähdettiin luostarialueelta pois, joku oli pannut portit kiinni. Koska etenkin Aleksander oli hoikka – sillä ei ollut edes rintoja, se pujahti portin rautatankojen välistä alta aikayksikön, mutta minun saaminen samasta raosta oli vähän haastavampi juttu. Loppujen lopuksi mulla on olemassa kuvasarja Pia Sorjosesta (!!! tämä nimenvaihdoista !!!!) vääntäytymässä Berijan teloitusluostarista ulos niin, että vetää tissejäänkin sisään siinä uloskiemurteluvaiheessa.

 En nyt pysty netistä googlaamalla varmentamaan, että Berija olisi juuri siinä luostarissa teloitettu, mutta näin annoin valokuvaajaystäväni Aleksander Fedorenkon itselleni kertoa. Tämäkin juttu on täällä Ärräpäissä tullut kerrotuksi, mutta silloin Hannele ja Kari von Appelgrensepp ei ollut vielä silloin listalla.  

Ei kait Hannele sillä Citizen Kanen rakkaudettomalla aikuiselämällä pyrkinytkään legitimoimaan Citizen Kanen väärintekoja. Olette varmaan kaikki nähneet Hitlerin kaksiosaisen elämäkertaelokuvan, jossa pääosissa oli Trainspottingistakin tuttu, hyytävän hyvä näyttelijä Robert Carlyle? Ei minusta siinäkään pyydetty anteeksiantoa Hitlerille, vaikka elokuvassa kuvattiin Hilterin vaiheita – muun muassa rutiköyhää taideopiskelijavaihetta.

Sitä muuten en muistanutkaan, että totta tosiaan Anja Snellman oli yhdeksän vuotta vanhempi kuin miehensä Saska Taas Saarikoski. Ja Ärräpäiden Varsovan kirjeenvaihtaja, lahjomaton Narsisti liekanarun päässä –aforistikko, Matti Hoviseppä, oli oikeassa Saska Saarikoskellaon mitä massiivisin isätrauma. Tai ei oikeastaan niinkään pelkää isätrauma, vaan isäni oli joskus kommunisti -trauma.

Anja Snellmanin ja Saska Silloin Saarikosken ikäero varmaan selittää paljon kirjaa Snellmanin kirjaa Äiti ja koira. Luin sen aamulla keittiön pöydän ääressä loppuun. Kirjaa varten Anja Snellman on ihan tosissaan perehtynyt muun muassa solubiologiaan. Oikeasti nostan hattua. Anja Snellmanin lukeminen on mielestäni paljon sivistävämpää kuin Jari Tervon, vaikka pidänkin enemmän Kauras-Snellmanin suoraan omakohtaisista romaaneista, ts. autobiografioista, ja avainromaaneista. Jari Tervon kirjat ovat kaavamaisempia ja sisältävät aina samanlaisen draaman kaari –kuvion: ensin juonta kehitellään ja sitten tasaisin väliajoin tulee verta ja suolenpätkiä, lopussa katharttinen infrenaali ja väkivallan orgasmi.

 Siitäs saitte sivistyssanoja, pärkkele.  

Esimerkiksi Snellmanin Pelon maantiedettä on syytetty liioista lainauksista. Näin sanoo kirjan mainosteksti: “Pelon maantiede on hätkähdyttävä kertomus. Se on vaikuttava romaani, faktaa ja runoelmaa naisen pelosta ja koston hurmiosta.” Thih, minä olen sellainen kiltti kympin tyttö, joka vain kostoksi hieman pistelee. Sen sijaan, että minulla olisi jossain yöpöydän laatikossa Hesarin pääkirjoittajan Juha Akkasen näköinen woodoo-nukke, johon pistelisin neuloja sen takia, että tämä jätti minut loppuvuodesta 1988, minä lähetin tälle synttärikortin, jossa oli kysymys: oletko jo ottanut itsellesi omaishoitajan? Kysymykseni oli vilpitön. Tahdoin synttärikortilla muistuttaa puolison etsimisen tärkeydestä. Tyyppi on jo yli 50 eikä vieläkään vakiintunut. Perhe kuitenkin jollain lailla suojelee yksinäiseltä vanhuudelta. Niin rasittavia kuin sukulaiset väillä ovatkin.

Anja Snellmanin Äidissä ja koirassa oli liikuttava sivuhenkilö, purseri Lintunen, joka testamenttaa vanhenevana naisena aviomiehensä jättämälle arkipäiväiselle vaimo- ja äiti-ihmiselle Emma-nimisen koiran. Purseri Lintunen oli totaalisen yksinäinen ihminen, uusliberalisaation ja atomisaation uhri. (Nyt Hannele huutaa, että ARRGHH taas toi sama laulu.)  

Synttärikorttikortti kuvasti myös minua – ainoa asia, jolla mielestäni on merkitystä, on hoiva ja se, että geenit menevät eteenpäin.

Tällaiselle itseni kaltaiselle, jolla on superpaskat geenit ja joka haistoi testosteronin tulevia lapsiansa varten mahdollisimman epätodennäköisestä yhdistelmästä (venäläis-tsuvassi), voin lohdutukseksi sanoa, että me kaikki polveudumme todennäköisesti noin 20 naaraasta, jotka sinnittelivät Etelä-Afrikan luolissa noin 70 000 vuotta sitten olleen massiivisen tulivuorenpurkauksen jälkeen. Näin kertoo lempparitähtitietelijäni Esko Valtaoja kirjassaan Kaiken käsikirja, jonka sain viime viikolla pielavetisen kummipoikani äidiltä kaikkien edeltäneiden joulujen ja syntymäpäivieni lahjaksi. Olen siitä ikikiitollinen ja nyt pakotan Matinkin lukemaan Kaiken käsikirjan.  

Pelon maantiede nojautuu Julie Kristevaan ja siihen, että alussa oli abjekti:

 “Abjektio (engl. Abjection) viittaa Julia Kristevan mukaan inhon, kuvotuksen tai kauhun kaltaiseen reaktioon, joka syntyy, kun jokin filosofinen olio (abjekti) uhkaa rikkoa minuuden ja toiseuden (tai subjektin ja objektin) erottavan rajan. Abjekti uhkaa elämää, ja on siksi perusteellisesti poistettava subjektin elinpiiristä. Kristevan mukaan abjekti vastaa juutalaisuudessa iljetyksissä kuvattavia asioita, kuten seksuaalisia perverssioita, murhaa, ruumista, insestiä ja naisellista vartaloa. Oikeastaan abjekti koskettaa kaikkea, joka liittyy varhaiseen suhteeseen äitiin. Jacques Lacanin mukaan lapsi kokee varhaisessa vaiheessa olevansa yhtä äitinsä kanssa. Subjektin kehitys vaatii osien hahmottamista ja erkaantumista äidistä. Peilivaiheen kautta lapsi ymmärtää olevansa oma kokonaisuutensa, minkä jälkeen lapsi astuu paternaalisen lain piiriin. Paluuta ei enää ole, ja äiti on torjuttava. Kristevan mukaan abjektio syntyy kieltämisen kautta, kun maternaalisuus esiintyy subjektille kiellettävänä sisäisenä uhkana. Kristeva pitää äärimmäisenä abjektina kuollutta ruumista. Vartalo poistaa normaalisti elääkseen omat jätteensä, kuten ulosteen ja urean. Kuollut ruumis ei ole enää poistaja, vaan siitä on tullut oma jätetuotteensa. Ruumis edustaa vartaloa ilman sielua, ja sitä pidetään täysin abjektina.”  

KIINTOISAA. Nyt on ihan pakko lukea Pelon maantiede. Ja tänne vielä kerron, että minäkin itkin Citizen Kanen lopussa kuin vesiputous. En muuta muista elokuvasta kuin räkäiset kyyneleeni paperinenäliinassa.

 Pia

PS. Hm, mietin tuota Hesarin pääkirjoittaja ja omaishoitaja-asiaa. Lähetin entiselle Suurelle Rakkaudelleni synttärikortin, jossa kysyin, onko tämä varautunut vanhuuteen ottamalla itselleen omaishoitajan. Tarkoitin kortilla myös sitä, että en olisi häntä jättänyt ikinä – mitä nyt vain pettänyt joka käänteessä koko elämän ajan.

Tämä täytyi tarkentaa.
 
Pia

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi