Pia Valkonen

Karamazovin veljekset alulle

ma 11.5.2015

Vietiin eilen äitienpäiväajelulla Tikkisen Hannelelle kirjakassi. Olen kerännyt kirjat tällä kertaa kirjastojen kierrätys- ja poistohyllyistä eri puoliltä Ylä-Savoa. Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin löytyi Siilinjärven K-marketin eteisen kierrätyskorista. Aivan loistava idea muuten. Kaupoillahan ihmiset liikkuvat. Miksei kirjakierräsykoreja voisi olla kauppojen eteisissä muuallakin?

Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin kiehtoo minua. Donna Tartt on jonkinlainen meidän 1960-luvun puolivälissä syntyneiden must. Panen Hannelen koekaniiniksi. Jos kirja on paska, voi heittää sillä Kiirunanpolkua astelevia vesi- tai muita lintuja, jos häiritsevät näin keväisin kirkunallaan.

Ärräpäiden Matti Tohka antoi meille synninpäästön. Ei tarvi lukee Dostojevskiä, jos ei taho. Vastasin:

"Hei, luin jo ekan luvun Karamazovin veljeksiä! Aloitan kirjan kuitenkin vasta ensi la varsinaisesti. Koetan kahlata pari kirjaston kirjaa loppuun, kun Hannele ei tykkää, jos jätetään kirja kesken. Saanpa ne nyt kesken olevat palautettua kirjastoon.
 
Martti Anhavan käännös on jopa hauska. Veljeksistä vanhimman äiti lähti Pietariin HARJOITTAMAAN EMANSIPAATIOTA ja kuoli nälkään köyhänä jossain ullakolla. Äidin sukulaismies oli sellainen vallankumousteoreetikko ja tunsi sekä Proudhonin että Bakuninin henkilökohtaisesti – otti Mitjan hoiviinsa kamalalta päihdekeskeiseltä isältään – ja unohti saman tien jonkun kaukaisen sukulaismuijan hoiviin.
 
Minusta Dostojevski noissa kohtaa on pisteliäs. Tuli sellainen olo, että onnettoman pikku Mitjan äiti ansaitsikin tyhjänpäiväisyyttään kärsiä nälkäkuoleman. Ja samalla Dostojevski ehti alleviivata muidenkin vallankumousteoreetikkojen tyhjänpäiväisyyttä. Se, että otti hoiviinsa pikku Mitjan, oli vain ohimenevä oikku.
 
Pia

Tässä Hannelen kirjalista:

Dekkarit:
1) Rex Stout Caesar on kuollut
2) Elisabet Kågerman Vesikauhu
3) Agatha Christie Tuijottava katse
4) Agatha Christie Kuolema Niilillä
5) Agatha Christie Neiti Marplen viimeinen juttu
6) Hansjörg Martin Murha Jumalan armosta
7) Anthony Berkeley Mrs Strattonin tapaus
8) Georges Simenon Maigret ja latvialainen
9) Geroges Simenon Kirje tuomarilleni
10)  Alan Bradley Piiraan makea maku

Lue nämä omassa tahdissa:
1) Pauliina Rauhala Taivaslaulu
2) Alice Munro Kerjäläistyttö
3) Tuomas Kyrö Taide ja tolkku
4) Donna Tartt Jumalan juhlivat öisin

Nää haluaisin lukea samaan tahtiin sun kanssa:
5) Sofi Oksanen Kun kyyhkyset katosivat (en oo lukenut ollenkaan)
6) Halldór Laxness Salka Valka (lukisin mieluusti toiseen kertaan, luin elokuussa 2014, vähän turhan nopeasti, jäi asioita tajuamatta.)
7) Andrei Makine Ranskalainen testamentti (lukisin sun kaa toiseen kertaan, Makinen eka suomennettu ja mun mielestä Makinen paras, luin joskus 1990-luvulla ja olen vieläkin vaikuttunut.)

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi