Erilaisten kirjallisuuksien kanon

Menee ihan lapasesta tämä. Tikkisen Hannele aloitti jo Salka Valkan!

ti 12.5.2015

Tikkisen Hannele aloitti jo Salka Valkan ja minä yht´äkkiä muistin, että keskikohta Esko Valtaojan Kaiken käsikirjasta on mulla lukematta, Mihail Bahtinin Dostojevskin poetiikan ongelmia on tullut kirjastoon Rutakko-verkosta kutsuttuna, Decamerone todennäköisesti on vielä Lapinlahden kirjaston kierrätyshyllyssä ja pitäisi tehdä tarjous - muistin yht´äkkiä myös sen, että mullahan on sellainen raksafirmakin veettävänä.

aamulla tapani mukaan tekstaroin Hannelelle, onko tänään hyvä vai huono päivä. Hannelekin oli nukkunut kokonaisen yön, joten odotettavissa ei ole aivosumua. Ehkä.

Hannele vastasi, että lukee jo Ärräpäitä ja ihailee toveri Kaakkuriniemen kirjallisuustuntemusta. Minä heti, jo ennen kuin vein kopean tyttäreni kouluun tai join aamukahvia, ryntäsin sähköpostiin ja luin kirjallisuusselvityksen. Kirjallisuuskanonkeskustelu lähti siihen, kun meilasin Ärräpäihin avoimen yliopiston kirjallisuuden perusopetuksen valinnaisen kotimaisen kirjallisuuden listan. Ja vähän yleisen kirjallisuuden listaakin. Kotimaisen kirjallisuuden kanonisoidut näyttävät tältä. Tapani Kaakkuriniemi oli lisännyt jokaiseen kohtaan oman kommentaarinsa, joita en kopioi tähän, mutta tässä tämä lista:

• Runeberg: Fänrik Ståls sånger I & II (tai jokin suomennoksista) 
• Kivi: Kullervo 
• Kivi: Seitsemän veljestä 
• Södergran: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni – Kootut runot 
• Aho: Juha 
• Canth: Köyhää kansaa 
• Jotuni: Kun on tunteet 
• Lehtonen: Putkinotko 
• Sillanpää: Nuorena nukkunut 
• Hellaakoski: Jääpeili 
• Kallas: Sudenmorsian.

 

Tässä vastaukseni (Leviatanin käski mennä katsomaan Matti Tohka):

PIA:

Mun pastoriystäväni Raija (asuu Pielavedellä, on Maaningan luterilainen seurakuntapastori) kävi katsomassa Leviatanin ja olisi pyytänyt mua mukaan. Kirjoitin takaisin, että ehkä leffa on mulle liian raju. Voima-lehden jutun perusteella luulin, että elokuva on vain toivotonta apokalypsiaa.

Pärskeles, jos Leviatanissa on Venäjän ortodoksisen kirkon ja niin sanotun Pyhän Venäjän kritiikkiä, tahtoisin elokuvan nähdä. Ehkä mun tarttee mennä kattoon se esikoiseni Marian kanssa, joka on kiinnostunut kaikenlaisesta kummallisesta ja haluaa käsitellä omaa venäläisyyttään tai ortodoksisuuttaan. Tyttöhän oli mun kanssa ihan kuuliaisesti viime syksynä viikonlopun Lammilla Athos-vuorten Kaikkien Pyhien luostarisäätiön ortodoksisessa keskuksessa ja oli sen jälkeen vaikea päätellä, mitä tytön karvapään (ajellut päänsä tosin puoliksi kaljuksi silloin) sisällä liikkui. Jotain siellä kyllä liikahteli. Toivottavasti hämmennys oli hedelmällinen.

Entäs sitten tammikuussa, kun syötiin juhlalounasta Pietarissa Aleksander Nevskin Lavran ruokalassa ja kun olimme jo toisessa ruokalajissa, marssi veljestö sisään isä Nazarin johdolla ja lauloi ruokarukouksen. Siinä vaiheessa en niinkään pelännyt Marian reaktiota, vaan Annan, jolla oli ensinnäkin yllään niin piukat farkut, että perse soi. Koko tyttö oli kysyvä huutomerkki siinä kohtaa Pietarin-matkaamme. Annahan saattaa vain omin jaloin kävellä ulos tilanteista, joita ei osaa käsitellä. Marian pyörätuoli hieman estää semmoista. Mutta onneksi kumpikaan ei karannut – eikä Mattikaan, vaikka näin kyllä nenän asennosta, että tästä ei ollut kotona Lapinlahdella puhetta.

Raamatunsäkeiden googlaamisesta. Pärkkele, sanon toveri Kaakkuriniemellelle, Rutakon verkosta ei sinänsä varmaan löydy Jobin kirjaa, mutta sen sijaan google on kätevä yksittäisten Raamatun säkeiden etsimisessä Jos en jaksa raottaa tästä keittiön sohvalta takapuoltani ja kävellä eteisen kirjahyllylle, jossa on sekä Jehovan todistajien Raamattu (uuden maailman käännös) ja mun vihkiraamattu aviomies numero Ykkösestä, näpyttelen säkeiden koodit googleen ja vipsis! Säkeet ovat siinä.

Mutta ei Rutakon verkko aivan huono tässä mielessä ole. Sen avulla pääsee esimerkiksi Jobin kirjan käsittelemän kärsimyksen ongelman äärelle tai etsimään manuaalihyllystöstä Jukka Norvanto kirjan Raamatunselityksiä: Jobin kirja. Minäpä olen lukenut Jukka Norvannon Raamattu elämään -sarjasta Vahvat ja heikot – 1. korinttolaiskirjeiden selitykset. Varmaankin kiinnostuin kirjasta, sillä sen toisen luvun otsikko kuuluu: ”Korintti oli paheiden pesä!”

Ja korinttolaiskirjeissähän on se kuuluista vihkikaavaan kuuluva:

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.”

Miten mulla on sellainen olo, että Kiteen punikin kannattais lukea Raamattua ja just Korinttolaiskirje. Jobin kirja jos kiinnostaa, kannattaa lukea interferonihepun Kari Cantellin Tiedemiehen mietteitä uskosta.

Jobin kirjan kirjoittajan kanssa en käy nyt tässä väittelemään. Väittelyt hoiti meidän puolestamme oivallisesti juuri Kari Cantell, jonka veli on nyt meidän – siis Konevitsa ry:n, johon taas kuulun vähän tiiviimmin, nyt kun mulla on tätä aikaa LOPUTTOMASTI yhdistystoiminnalle – toiminnantarkastaja.

Olen myös kuunnellut Jukka Norvantoa cd:ltä. Innoittava demagogi.

Pitikö mun vielä jotain Leviatanista tai Jobin kirjasta. Joo, ei se Job mitään – muistaakseni ortodoksinen teologi Kallistos Ware sanoi Jobin kirjan yhteydessä sellaista, että Jumalalla on oma meiltä salattu suhteensa pahaan eikä meidän ihmisten tule siihen puuttua. Amen. Amen. Amen.

Mutta Saarnaaja! Voi herran pieksut. Voisiko Saarnaajan kyynisen väsyneen märinän poistaa Raamatusta? Jos voisin, kutsuisin nyt kirkolliskokouksen koolle ja anoisin tätä asiaa päätettäväksi. Vihaan Saarnaajaa: ”Eihän tässä mikään auta, kohta olemme multaa kuitenkin....” Vittu, se vesittää vasemmiston ponnistelut samalla tavalla, kun ne ääliöt, jotka sanovat, että onhan Raamatussa sellainenkin kohta, että Köyhät, ne ovat aina keskellämme.

Käykääpä lukaisemassa kyseinen Raamatun kohta. Siinä puhutaan ihan muusta kuin siitä, että ei kannata edes koettaa poistaa köyhyyttä maailmasta. Markus 1:1-9. Jeesus siinä kohtaa koettaa pelastaa erään naisen kasvot, jota syytetään tuhlauksesta. Minusta Jeesus osoittaa siinä kunnioitusta naista kohtaan, joka ehkä oli vähän naiivi ja rasittava, mutta kukapa ei sitä ihailussaan olisi.

PIA: Nyt tämän kirjoittamisen jälkeen menen Lapinlahden kirjaston kierrätyshyllylle tsekkaamaan, onko Decamerone siellä. Decamerone kuuluu avoimen yliopiston yleisen kirjallisuuden perusopintoihin. Eikös siinä ole seksiä?

RUNEBERG: Fänrik Ståls sånger I & II (tai jokin suomennoksista): 

PIA: Runeberg ei mua itsessään oikein hirveästi nappaa, mikä lie kansallistunteen nostattaja, mutta vaimostaan Fredrikasta on Merete Mazzarella kirjoittanut kirjan: ”Kansallisrunoilijan vaimo”

Sen lisäksi, että Merete Mazzarella on ehdottoman kiinnostava itse: pani vanhoilla päivillään tylsän ruotsalaisen aviomiehensä, jonka kanssa ei tullut lasta eikä paskaa (asuivat eri maissa – Mazzarella Suomessa ja ruotsalaismies Ruotsissa), pellolle ja kirjoitti eroprosessista kirjan Ainoat todelliset asiat: Vuosi elämästäni - on kansallisrunoilijan vaimo mielestäni mielenkiintoisempi kuin itse kansallisrunoilija.

Fredrika Runeberg kärsi kuuluisan miehensä rinnalla:

"Tämä onneton halu tulla pidetyksi ja kuuluisaksi, miksi se vainoaa kuin kiusanhenki eikä jätä rauhaan, miksi on niin vaikea päästä eroon niistä haavekuvista, joita on joskus nähnyt väikkyvän sielunsa silmissä?"

JA VIELÄ KAIKEN LISÄKSI. KANSALLISRUNOILIJA OLI NAISSANKARI.

KIVI: Kullervo

PIA:

Kullervosta tulee ekana mieleen Akseli Gallén-Kallelan maalaus Kullervon kirous. Maalauksessa olevasta hahmosta tulee aina mieleen Lapinlahden peruspalvelulautakunnan kristillinen jäsen, diplomi-insinööri Esa Heikkinen. Mua aina sen vuoksi naurattaa, kun näen tän Heikkisen. Jotenkin niillä on ihan samanlainen tukka.

Eikös Kullervossa käynyt sellainen oidipaalinen tai jotenkin muuten sukusiittoinen tragedia? Kullervo ikään kuin vahingossa nussi siskoansa. Mulla oli muuten ystävä, joka sittemmin kuoli, Kiovassa elinkautisopiskelussa ollut kuusankoskelainen duunari, instrumenttiasentaja Jouni Rainio, johon olin tutustunut 1980-luvun lopulla Kiovassa sen jälkeen, kun Jouni oli just käynyt Doctor Feelgoodin konsertissa ja tuli meidän venäjänlukija-Kiovan-vieraiden kanssa samaan kapakan pöytään ja joka lähetti mulle kortin: Kaikkea pitää kokeilla – paitsi omaa siskoa ja kansantanhuja.

Se on hyvä elämänohje. Jouni kuoli kesällä 1994, kun oli mennyt naimisiin intialaisen Soman kanssa ja sitäkin juhlistaneena putosi kännissä Kiovassa asuntolatalonsa viidennestä kerroksesta ekaan kerrokseen. Jotenkin oli sellainen rappukäytävä, että pääsi putoamaan. Jounin hautajaisten jälkeen nukuin 27 tuntia putkeen.

KIVI: Seitsemän veljestä

PIA: Joo, oon lukenut, mutta voisin varmaan lukea toiseen kertaan. Olen lukenut myös lasten versiona Mauri Kunnakselta. Siis Koiraveljekset.

SÖDERGRAN: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni ? Kootut runot

PIA: Jospa Södergran on kotimaisen kirjallisuuden kanonissa sen vuoksi, että oli lesbo. Hagar Olssonin ja hänen kirjeenvaihtonsa olen lukenut. Hagar Olsson on myös lesbo ja ilmeisesti jotenkin mustasukkainen sellainen, sillä Tove Jansson ja teatterijohtaja-agrologi Viveca Bandler pariskuntana pelkäsi Olssonia ja Tove Jansson piirsi Hagar Olssonin möröksi muumeihin. Södergranin runoja mulla on yksi kokoelma, mutta ne on jotenkin liian dramaattisia ja niistä puuttuu tyystin NAURU.

 AHO: Juha

PIA: VIHAAN JUHANI AHOA. VIHAAN. VIHAAN. VIHAAN. Aholle ei kelvannut oma karu ja kouluettu, maailmaakin nähnyt vaimo Venny, vaan kirjailija bylsi raskaaksi VITTU VAIMON PIKKUSISKON, Tillyn, VITTUVITTUVITTU, ja sitten Venny kuitenkin kasvatti sen äpärän aikuiseksi. Tilly oli sellainen ihana pieni ja alistuva tyhjäpääblondi, voi saatanansaatanansaatana.

Lisäksi Markku Envall sanoi, että Juhani Aho tarkasteli palvelusväkeä ja muita maalaisia ikään kuin Väärnin pappilan kuistilta – pienen etäisyyden päästä ja sellaisen alentuvan hyväntahtoisuuden vallassa – niin kuin kivoja, mutta vähän hupaisia, kotieläimiä tarkastellaan.

Juhassahan shemeikka vie naisen. Totta perkeleessä vie, kun se Juha on niin umpitylsä.

CANTH: Köyhää kansaa

PIA: No niin, on pakko taas tunnustaa, että mua ei kiinnosta canthilainen ankea sosiaalirealismi, vaan Minna Canthin eroottinen elämä. Oliko niillä Juhani Ahon kanssa sellaista vipinää vai oliko Elisabeth Järnefeltillä vain?

Olen jo Kanttilassa Kuopiossa töissä ollessani lukenut Minna Canthin elämäkertoja ja kirjekokoelmia. En tiedä. En hirveästi tykkää hänestä persoonanan. Elisabeth Järnefeltistä enemmän, mutta siitähän me ollaan jo täällä Ärräpäissä kirjoiteltu. Elisabeth Järnefeltin joku sukulaismies on tehnyt ne Pietarin hevossillan hevospatsaat, joiden alla kuvautin venäläisen rakastajani kanssa eikä se ollut lasteni isä. Vielä. Tästä ette halua kuulla, arvelen, joten eipä tästä sitten sen enempää.

JOTUNI: Kun on tunteet

PIA: No niin. Toistan itseäni. Jotuni kiinnostaa mua sen takia, että sen ja miehensä Vilho Tarkiaisen avioliitto oli täynnä ristiriitoja. Luin hiljattain vihdoin Jotunin ja Tarkiaisen liittoa käsittelevän elämäkerran ja samassa yhteydessä koetin lukea Jotunin tekstejä, joita on mulla kokoelmana, mutta mutta mutta. En saanut oikein kiinni. Vähän kolkko muija kirjoittajana. Kolkkoa tekstiä. Kun on tunteet on jotenkin minusta jopa ilkeä, jos oikein muistan.

Huojuvan talon luin jo 1990-luvulla. Minusta se on taitavasti kirjoitettu kirja. Kysehän on perheväkivallan kuvauksesta, mutta mikään – ei edes perheväkivalta – ole yksiselitteistä. Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä.

LEHTONEN: Putkinotko ja Tapani Kaakkuriniemi lisäisi tähän kohtaan Ilmari Kiannon Punaisen viivan..

PIA: Kiannon Punaisen viivan olen nähnyt Aulis Sallisen oopperana vuonna 1988 Tampereen työväen teatterissa. Mukanani oli vieraani Birminghamista, Paul Adams, joka sai Oili Partasen (nyk. Orispää, A-studio) hulluksi. Paul koetti koko ajan iskeä komeaa, pitkää ja näyttävää, tummaa Oilia, koska oli itse komea, pitkä, näyttävä ja tummakin vielä. Oili sanoi, että jos vielä joskus järjestän hänelle sellaisen koettelemuksen, hän hankkii minun kimppuuni joukkueellisen skånelaisia uppopalloilijoita.

Ooppera oli ihana. Osaan sen ulkoa melkein, sillä kuuntelin sitä kasetilta jälkikäteen. ”Onko Jumalalla parta?” ”Ei ole, mutta keisarilla on, ja se on melkein sama asia!”

SILLANPÄÄ: Nuorena nukkunut

PIA: Onkohan tämä sama kuin Silja? Silja mulla on vessalukemiskokoelmassa. Tämä ei ole statement, vaan semmoinen tosiassii (Kiteen punikki sanoisi näin TOSIASSII Kiteen kielellä, kuulen äänen korvissani), että meiltä loppuvat kirjahyllyt.

KALLAS: Sudenmorsian

PIA: Palokan kirjallisuusanalyytikon kirjallisuuskeskusteluvinkkiin asti luulin, että Aino Kallas on virolainen oopperalaulaja ja ihmettelin kovasti, miksi minulla on jonkun oopperatädhen päiväkirjoja kirjahyllyssäni.

HELLAAKOSKI: Jääpeili

PIA: Hellaakoskesta en tiä mitään. Runoihin suhtaudun ylipäätänsä epäilevästi - paitsi hellyttäviin ortodoksisen arkkipiispa Leon karjalankielisiin Mustelmiin vuonna 2013 ilmestyneessä kokoelmassa (luin ne tosin käännöksinä), mutta tässä on teillä nainen, joka on arkkipiispa Leon kanssa yhdessä pannut aksentit paikoilleen karjalankieliseen saarnaan eräässä nimeltä päätoimittamassaan Solea-lehdessä, jonka tarina on pitkä ja surullinen ja kipulias.

Ja Jenni Haukionki rakkausrunot ovat ihanoita. Kirjoitin niistä Tiedonantajan kolumninkin jokunen vuosi sitten.

Pia

PS. Pitkän kotimaisen kirjallisuuden kanonin arvostelun tarkoitus oli ilmaista se, että kirjallisuuden perusopetuksessa käytettäviä tekstejä on mielestäni syytä pöllyttää. Ihan kuin kirjallisuuden kanonisoijat olisivat jymähtäneet 1800-luvulle tai vähän vaivoin vääntäytyneet 1900-luvun alkuun.