Kaisan vaalikiertueella mietittyä

to 2.4.2015

Soitin jo poliittiselle sparraajalleni Ilkka Kapraalille Tornioonkin, että mistä vitusta sitä ammentaisi vaali-intoa. Sparraajani oli menossa Ylläkselle ja puhui kaikesta huolimatta rohkaisevia sanoja. Kysyin samalla, onko puoluesihteeri Marko Varajärven asettuminen ehdolle Lappiin jokin puolueen intrigi Vasenryhmän Markus Mustajärven kuriin saattamiseksi. Ilkka vain nauroi, että asia on ihan ok, ei intrigejä.

Yhdessä toivoimme, että Li Andersson (toivottavasti vas:n seuraava puheenjohtaja) pesee Varsinais-Suomessa Annika Lapintien (uusliberaalivas.).

Eilen melkein palasin ruotuun. Sain kulkuriveljeltäni Jouni Määtältä kovia ja märkiä pyyhkeitä Kaisan kulttuurikahvilassa siitä, että olen IPU:n jäsen. Sanoin, että eikä siinä vielä kaikki - saatan jossain vaiheessa olla vielä SKP:nkin jäsen. Jouni sanoi, mutta kun ne Vasemmistoliiton säännöt. Eihän sitä sääntöjen mukaan saa olla kahden puolueen jäsen.

Taputin kulkuriveljeä olkapäälle ja sanoin, että sittenhän Lapinlahden vasemmisto ry:n on käynnistettävä erottamiseni. Puolueen säännöissä sanotaankin tosiaan näin: "Jäsenenä ei voi olla toiseen puolueeseen kuuluva järjestö tai henkilö."

Käsittääkseni kohta on otettu sääntöihin sen vuoksi, että Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen oli tarpeen lakkauttaa SKP-läiset. Aivan kertalinttuulla. Inho oli niin syvää ja primitiivistä. Lisäksi Vasemmistoliitossa oli alkuaikoina ainakin kahdenlaista väkeä: toinen valtavirta tavoitteli aidosti Espanjan Podemosin kaltaista kansanliikettä ja toinen tavoitteli yhdistymistä demareiden kanssa.

Yhteisenä tavoitteena tuntui olevan oikeistolaisen, uusliberaalin vasemmistopuolueen synty, joka syntyikin ja kukoisti Suvi-Anne Siimeksen (oik. vas. nusuli) muodossa. Omanlaisensa muutosjohtaja ja puolueen vasemmistolaistaja on ollut Paavo Arhinmäki, joka mielestäni pitäisi päästää nyt hoitamaan kahta pientä tytärtään. Muijansa on kuulema eläinlääkäri, joten elättänee miehensä perheen pikkulapsivaiheen yli.

Kommareista eroon, kommareista eroon

Kummankin Vasemmistoliiton alkuvaltavirran yhteisenä tavoitteena näkyy olleen se, että kommunisteista on vain päästävä eroon. Sen takia porukka on kiehtova ja kiinnostava. Niin monessa Suomen historian yhteydessä on kommareita on koetettu nitistää ja aina ne vain heräävät henkiin.

Vasemmistoliiton viime puoluekokouksen jälkeen oli ensin vähän aikaa hyvä olo. Osallistuin jopa häiritsevyyteen asti puolueen puna-vihreän asiakirjan kirjoitusprosessiin. Tarkoituksenani oli osoittaa, että myös ei-akateemiset rivitavikset maalta voivat kirjoittaa sähköpostilistalle ja käyttää epänormatiivista kieltä.

Tottahan sain osakseni ylenkatsetta. Ja paskaakin niskaan satoi. Eniten ihmettelin sitä, että Kiteen punikki, työläismies, saa olla karkea ja vulgaari, joilloin akateeminen naisisto on valmis riisumaan pikkuhousunsa, mutta alaluokkainen nainen ei saa olla alatyylinen.

Keskustelu sähköpostilistoilla pitää olla formaalia ja mieluummin päkistää ajatuksensa kolmeen ydinlaatikkoon, kuten siinä vaiheessa, kun puolueessa laadittiin pienyrittäjäohjelmaa. Annoin pienyrittäjäohjelmaryhmän ohjaajalle nimen Laatikko-Koikkalainen. Listakeskustelun ulkopuolella muiden vasemmistolaisten pienyrittäjien kanssa ihmettelimme sitä, mikä loppujen lopuksi oli oikeasti meidän osuutemme Vasemmistoliiton pienyrittäjäohjelman kirjoittamisessa.

Olimme koristeita, jotta puolue saisi sanoa, että pienyrittäjätkin on nyt otettu huomioon. Ensimmäisenä nimittäin kävi niin, että puoleen asettama päällystakki Laatikko-Koikkalainen kauhisteli keskustelua. Se meni ihan puoluevirkamiesten lapasesta, vyöryi typerista virtuaalilaatikoista, sillä kerrankin sai sanoa.

Nauratti, kun toveri Maxi Kaukonen keksi uusliberalistilobbari, toiminnanjohtaja Jouko Nokke Nuutiselle nimityksen toiminnanestäjä. Aina, kun historiassa näyttää siltä, että Vasemmistoliitossa on tapahtumassa jotain spontaania, tulee jostain palkallinen satraappi ja estää toiminnan/keskustelun/hengittämisen.

Stalinismin perintö on siirtynyt stalinisminpelkoiseen Vasemmistoliittoon. Ilmiötä sanotaan kaiketi projisoinniksi.

Hyvikset ja pahikset

Tampereen puoluekokouksessa 2013 kirjoitin tapani mukaan jokaisen puoluekokouspuheenvuoron ylös ja mielessäni laadin listoja: hyvikset ja pahikset. Tottahan puoluekokouksen alussa havaitsin minäkin puheenvuorojärjestyksen falskiuden. Ensimmäisenä puheenvuorot oli jaettu sellaisille, jotka sanoivat, että Vasemmistoliiton hallituksessa oloa ei saa arvostella.

Sain puoluekokouksen mustaan kirjaani ihan uusia lempi-inhokkeja. Hyvikset panin merkille ja EU-vaaleissa koetin saada Pohjois-Savoon kiertämään mielenkiintoisia tyyppejä, kuten Forssan teurastajan Janne Niemisen. Muuten meille olisi annettu vain Erkki Virtasia ja hänen kloonejaan.

Vähän samaan tapaan, kun mustasaarelainen Stefan Håkans sanoi, että aina, kun he koettavat järjestää jotain Vasemmistoliiton aattellis-poliittista juttua, heille lähetetään Ralf Sund (sijoittaminen on niin ihanaa ja fantastista -tyyppi ja Miesten Itkuisen Erokirjan kirjoittaja). Minä kirjoitin takaisin, että olette te siellä Länsi-Suomessa lampaita.

Miten ihmeessä voittte tyytyä siihen, että puolueesta lähetetään. Me ainakin täällä Ylä-Savossa kutsumme asiantuntijoita, joilla on oikeasti jotain annettavaa. Meille ei ketään noin vain lähetetä.

Koska puna-vihreän asiakirjan(kin) ja puolueen toimintaohjeen hyväksymisessä oli ihan kunnon ja aito vääntö, ajattelin kuitenkin, että tämä on se puolue, jonka edestä tahdon tehdä töitä.

Euforinen olo ei kestänyt kauan. Puoluekokouksen jälkeen käynnistyivät noitavainot. Puolueen oikeistovoimat käynnistivät koneistot Vasenryhmän kansanedustaja Jyrki Yrttiahon erottamiseksi sen vuoksi, että kun ei Vasemmistoliiton puoluekokouksessa ollut mahdollista ilmaista mielipidetään, Yrttiaho teki sen kutsuttuna SKP:n samanaikaiseen edustajakokoukseen.

Arvostelin Punaista Tupaa

Koko viime kesänä en tehnyt mitään Vasemmistonaisten Punaisen Tupa -kiertueen eteen. Arvostelin kiertueen tätimäisyyttä. Siitä puuttui seksi.

Jossain vaiheessa minulle kirkastui. En ole itse ehdolla eikä kiertue ole minun kiertueeni, hyvänen aika. En kuitenkaan saanut itseäni innostumaan minkäänlaisesta kampanjoinnista. Minkään puolueen tai minkään ehdokkaan eteen. Vajosin vaaliväsymykseen. Voimattomana seurasin Kauhean Susanna Kaukisen älyllistä trippailua Vasemmistoliiton puna-vihreän asiakirjan kirjoituslistalta, jossa tämä suolsi it-ihmisen insinöörimunkkilatinaa, James Hirvisaaren (Muutos 2011) -kannattajaksi.

Kaaheen Kaakisen www.uusisuomi.fi:n blogissa vilahti lyhenne STP, mutten tiedä, minkä ajatuskiemuran päätteeksi se hävisi. Vipulaiset sosiaalisessa mediassa varoittelevat, että Kaukisesta on kuoriutunut natsi tai ainakin nationalisti. Ymmärrän, mitä Kaukinen ajaa takaa.

Hän on sitä mieltä, että Podemosin kaltaista Kansan Antikapitalististen Vastavoimien Rintamaa ei ilmeisesti saada aikaan muuten kuin päästämällä valloilleen sisäinen patriootti. En tiedä. Minulla ei sellaista sisälläni ole, vaikka kuinka kaivelisin. Löydän vain internationalistin, joka vaistonvaraisesti saa yökkäysreaktion siniristeistä (Kittilä, sorry, voitte olla vaikka kuinka hyviä tyyppejä) tai ylipäätänsä siniristilipuista).

Ärsyttävää muuten oli se, että SKP on ollut Suomessa aidon kiinnostunut Syrizasta ja muun muassa roudannut Suomeen vuoden 2014 Vastavirtafestivaaleille Syrizasta Yannis Bournousin. Vasemmistoliitto heräsi opportunistisesti Syrizaan vasta, kun koalition vaalivoitto oli ilmeinen.

Harkitsin jo SKP:n Susanna Rissasen äänestämistä. Susanna vastaa kaikista ehdolla olevista ehdokkasta näkemyksiäni 86-prosenttisesti. Suositan julkisesti eduskuntaan sekä Kaisa Korhosta että Ritva Väyrystä. Kaisaa suositan sen vuoksi, että hän on aito demokraatti ja Ritvaa sen vuoksi, että tämä on vilpittömästi meidän pienten ja heikkojen puolesta.

Eilen suurin tekoni Kaisan kiertueella oli se, että hain Kaisalle kahvia Rautavaaran-puheensa jälkeen, sillä Kaisa onnistui istumaan siten, että ei päässyt kahvirampin ääreen kaatamatta pöydällistä Rautavaaran SKDL-porukoita nurin. Ja SKDL-porukat sanon nyt ehdottomasti hyvällä.

Ruben Stiller, isän puolesta Israel-henkisenä juutalaisena ja ay-liikkeestä mitään ymmärtämättömänä uusliberalistisena oikeistodemarina, sanoi A-studiossa, että pyrkii aina äänestämään itseään vasemmistolaisempaa ehdokasta. Ketä minä äänestäisin, sillä olen niin äärivasemmalla kuin voi olla?

Unelmanani on saada Suomeen Podemosin kaltainen Uusliberalismin vastainen kansanrintama. Sen taustalla voi vallan hyvin olla jonkinlaiset etujoukot - mieluummin tietysti marxilais-maolaiset, kuten Espanjassa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen Podemosin, IPU:n, etujoukko on kokoomuksesta eronnut Timo Isosaari, jota varauksetta kannatan.

Muistutan kuitenkin isä Hannu Ketoharjulta (SKP) kuulemieni Leninin sanoin: Etujoukkojen pitää jatkuvasti lunastaa legitimiteettinsä massoilta. Ja massathan eivät tällä hetkellä äänestä, sillä koko touhu, puoluepolitiikka, niin sanotusti sucks.

Koska Lapinlahden Vasemmisto ry:ssä on selvästi sellaista henkeä, että minut on erotettava Lapinlahden Vasemmisto ry:n jäsenyydestä, kopioin tähän asiaan liittyvän sääntökohdan: "Mikäli puoluejärjestön jäsen osallistuu puoluejärjestöä tai puoluetta vahingoittavaan tai vastustavaan poliittiseen toimintaan tai muutoin olennaisella tavalla toimii puolueen peruslähtökohtia vastaan taikka petollisella menettelyllä puoluejärjestössä tai sen ulkopuolella huomattavasti vaikeuttaa puoluejärjestön tai puolueen toimintaa, voidaan hänet erottaa puolueesta. Tästä päättää yhdistyksen kokous varattuaan sitä ennen asianomaiselle tilaisuuden selityksen antamiseen."

Omasta mielestäni en vahingoita puoluetta, kun koetan puolueen kipupisteitä hieromalla hahmottaa, mistä on kyse. Toisaalta Vasemmistoliitto tarvitsee minua enemmän kuin minä Vasemmistoliittoa. Joten jos saan perusjärjestöstä potkut, shit happens enkä jää tuleen makaamaan. Vasemmistoliitto on tällaisenaan hyvä vaaliorganisaatio ja ehkä se riittää.

Ehkä kaikenkaikkiaan perinteinen puoluetoiminta - järjestöjyystäminen (kiitos termistä Valtikan Saila Ruuthille) tai järjestömankelointi (kiitos Anna Kontulan oikeistoflirttailukirja) - ei vain ole minun juttuni, kuten ei myöskään ole aika monen muunkaan juttu. En myöskään suostu sovinnaiseen: Hei, meillä on niiiiiin hyvä henki -paskalätinään enkä siihen, että keskustelijat niitataan kommentilla: Me emme alennu moiseen keskusteluun.

Parempia päiviä odotellessa.

Eilen jäi IPU:n uudenaikainen tupailta väliin, kun olimme Rautavaaralla vasemmistoliiton vaalitilaisuudessa. Mutta siihen voi osallistua jälkikäteenkin: http://bambuser.com/v/5395560