Pia Valkonen

Rinnakkaisvalta

pe 17.4.2015

Luettuani Slavoj Žižekin Väkivallan masennuin hetkeksi ja soitin lenkiltä Ylä-Savon subcomandante Marcosille. Sanoin, että vihaan Žižekiä, sillä tämä tuli teoksensa viimeisillä sivuilla siihen johtopäätökseen, että parempi on olla tekemättä mitään kuin se, että tekee jotain näennäistä: "on aktiivinen", "osallistuu" ja samalla pönkittää läpimätää järjestelmää.

Olin hämmennyksen tilassa. Olisihan se pitänyt arvata. Hämmennys oli hedelmällinen sieluntila.

Ylä-Savon subcomandante Marcos muistutti, että Vihreän Puolueen Ville Rantanen 25. syyskuuta 2014 Ylä-Savon radikaalissa opintopiirissä, jonka järjesti Ylä-Savon etujoukot sekä tarkemmin sen vallankumoussolu (tästä subcomandante Marcos ei tykännyt, liian makaaberia huumoria, olen oikeastaan samaa mieltä), mainitsi käsitteen rinnakkaisvalta.

Niin saattoihan Ville Rantanen silloin rinnakkaisvallasta puhua, mutta me Hannulan Ullan kanssa jouduimme IPU:n Antti Pesosen alustuksen jälkeen porhaltamaan tukat suorana Varpaisjärven kirjastolle Lasse Lehtistä, Kalle Isotaloa ja Antti Heikkistä kuuntelemaan.

Luulimme, että meidän Ullan kanssa tulee olla uusliberaaliällötyksen Lasse Lehtisen (josta Ylä-Savon etujoukot sanoivat jokseenkin näin: Hyi vittu!) yleisö. Mutta ei se niin ollutkaan. Lasse Lehtinen oli onnistunut samaan kirjastolle hartaan kuulijakunnan. Kirjaston sali oli täysi ja me Ullan kanssa jäimme tungeksimaan eteiseen.

Ei siinä mitään. Ihan siitä vain kuunnelkaa Lasse Lehtistä, mutta minusta tyyppi on samanlainen ympäristölleen immuuni kuin Kari Rajamäki. Täyttä teflonia ja kuulee vain oman äänensä.

Kansan Uutisten Kaasuputki on muuten määrittänyt, että Rajamäki ei ole mulkku. Tässä perusteet:

"Siitin on herkkä ruumiinosa, joka terveenä palvelee omistajaansa monin tavoin. Virtsa poistuu sen kautta miehen elimistöstä. Lukuisten hermopäätteidensä ansiosta sen stimuloiminen tuottaa seksuaalista tyydytystä joko yksin tai halukkaan kumppanin tahi kumppaneiden kanssa. Samalla se usein voi tuottaa mielihyvää myös vartalossa, johon se on penetroitunut. Tämän takia on väärin sanoa, että Kari Rajamäki olisi mulkku. Ei ole." http://blogit.kansanuutiset.fi/kaasuputki/tag/kari-rajamaki/

Kari Rajamäki ei palvele omistajaansa, kansaa, monin tavoin. Hän on varkautelainen oikeistodemari.

Rinnakkaisvallasta puhutaan

Olin innostunut Riikka Söyringin Iitimon, IPU:n Timo Isosaaren, blogikommenttiin liittämästä linkistä, jossa käsiteltiin journalismin heikkoja signaaleita. Turun yliopiston tulevaisuuspajoissa oli käsitelty muun muassa sitä, että perustoimittaja häviää tulevaisuuden journalismin kartalta.

Samalla pajoissa ilmaisiin huoli siitä, että alaluokka jää ilman hyvin toimitettuja taustoittavia journalistisia tuotteita. Minäpä sanon: vitut niistä. Kuka edes jumaliste tarvitsee hienolle kiiltopaperille painettua oikeistopropagandaa? Lukekoot yläluokka graafisesti erinomaisesti taitettua uusliberaaalia bull shittiä.

Luin eilen Lapinlahden terveyskeskuksen labran odotustilassa (tämä looseritalipallo oli sokerirasituksessa) tätä kauniisti esille tuotua diiba daabaa. Ainoa hauskuus oli, että pongasin Anna-lehdestä 1990-luvulle jämähtäneen oikeistopunkkarin Jyrki Lehtolan. Kolumni, jossa hän kertoo, että 12-vuotias tyttärensä ei lue, oli oikeastaan hyvin sympaattinen.

Luettuani kolumnin melkein pidin Lehtolasta, joka vaikutti 1980-luvun lopussa siihen, että välimme Oili Partasen (nyk. Orispää) kanssa jäätyivät. Oili vaihtoi kansaomaisen ystäväpiriinsä (minä ja Pilkku Oy:n Marita Salosen) Jyrki Lehtolaan ja kirjailija Päivi Alasalmeen. Minulle ja Oilille ei tullut mitään erityistä konfliktia. Oili vain vaihtoi sosiaalista piiriä. Minusta tuntui siltä, että pikkuisen meitä alaluokkaisia toimittaja-amisviiksiä parempaan väkeen.

Ja ainakin Lehtola oli oikeistolainen, kuten nyt viitisen vuotta sitten Eeva-lehden haastattelussa sanoi.

No, perhana tämähän on hyvä kolumni: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426826193577.html

"Maalainen tiedä paikkasi!" Tirskis!

Sen jälkeen, kun me Hannulan Ullan kanssa olimme epäonnistuneesti vaihtaneet Ville Rantasen alustuksen Lasse Lehtisen omahyväiseen ja autistiseen minäminäminäpuheeseen Varpaisjärvellä, Ylä-Savon subcomandante Marcos matkusti Hyvösen Hannun kanssa Tampereelle EU-kiertueelle ja kuunteli Ville Rantasen akateemissävytteisen rinnakkaisvalta-alustuksen toiseen kertaan.

Koska en nyt tähän hätään ehdi etsiä netistä, olisiko rinnakkaisvallasta pidempää selvitystä kuin viittaukset, kopioin tähän yhden viittauksen itselleni muistiin:

"Radikaalivasemmiston opintopiiri perjantaina 31.5. klo 19.00. Jaakko Tervon alustuksen aiheena "Rinnakkaisvalta". Alustuksessaan Jaakko Tervo käsittelee rinnakkaisvaltaa vallankumouksen strategian ja taktiikan näkökulmasta, hallitsevan luokan valtiovaltaa haastavana ja siltä tilaa valtaavana uutena valtana käyttäen valikoituja historiallisia ja nykypäivän esimerkkejä.

Paikka: Kulttuuritalo Valve, neuvotteluhuone, 3. krs., Hallituskatu 7, Oulu (käynti Ojakadun puolelta). Tarjoamme reilua kehitysmaakaupan kahvia ja teetä. Tervetuloa!"

Pitää vielä panna muistiin, että jossain välissä soitan Oulun Juha Tapiolle (ent. vas. nyk. vapaa toimija). Tämä muutama vuosi sitten päätti, että toimii puolueiden ulkopuolella. Vähän samaan tapaan kuin Henry Björkilid.

No, mutta hyvänen aika tätä Lehtolaa. Tämähän on hyvä tämäkin:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288728299011.html

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi