Pia Valkonen

Luokkaretki- ja kiakkovierasanarkistit
ammenteneet kampanjansa Slavoj Žižekiltä

Eilen oli ystävällinen päivä

ke 15.4.2015

Eilen myöhästyin vähän Aikataika-palaverista kunnantalolta, sillä eksyin metsään. Vastoin kaikkea käytännön järkeä lähdin Saviahontieltä tarpomaan kohti metsästysmajaa ja Kannasmaiden metsästyskieltoalueita. Lunta olikin osin jopa puolireiteen ja sohjoa riittämin. Sohjon alla vesijorpakoita. Putoilin ojiin, harhailin, kahlasin ja niin oli mennyt kaksi ja puoli tuntia.

Soitin jostain kannon päältä jopa Tikkisen Hannelelle, kuka siellä on vuotanut ja mitä sähköposteja. Mietin Suomen ja Naton isäntämaasopimusta sekä sitä, minkä vaalitempun kokoomus on nyt keksinyt.

Tulin Heinäahontielle Kulinien kohdalta. Lampsin kohti autoa ja sain lopulta kyydin ystävälliseltä Pitkänmäentien asukkaalta. Hänen ansiostaan ehdin AikaTaika-palaveriin kokouskohtaan numero neljä. Voi, että oli mukavaa istua sellaisen ihmisen kyydissä, joka oli ystävällinen sen vuoksi, että joskus voi vain olla ystävällinen.

Kokouksessa kaikki olivat hyvällä tuulella ja Siilinjärven draamaprolen Olavi Lyytikäisen kanssa juttu sujui kuin ping-pong -peli.

Roman Schatz kirjoittaa kirjassaan Saksalainen rakastaja erilaisista keskustelukäytännöistä. Schatzin mukaan suomalaista keskustelua voidaan verrata keilailuun. Vain yksi keskustelija menee kerralla kourun päähän ja vyöryttää kilojen painoisen keskustelupallon eteenpäin.

Kaikki katsovat vaiti, kun keilapallo mataa kohti keiloja. Keskeyttää ei saa. Kaikki pidättävät hengitystään. Lopussa tulee täyskaato. Jos tulee.

Italialainen keskustelu on kuin rugbya. Niin meillä on tapana kotona selvittää asioita, kuten mennäänkö tänään ulos syömään vai tyydymmekö Matin kuorj´perunoihin ja karjalanpaistiin. Kaikki huutavat yhteen ääneen, mylvivät toistensa päälle ja se, jolla on suurimmat keuhkot ja kimein ääni, saa sanottavansa läpi.

Matilla on paljon massaa. Minulla kimeä ääni. Anna paiskoo tehokkaasti ovia. Kerran tuvan seinäkello putosi koukustaan lattialle, kun Anna läimäytti oven perässään kiinni. Maria on muuten vain intensiivinen keskusteluissamme.

Saksalainen keskustelu on kevyttä kuin pingispeli. Vaikka oltaisiin samaa mieltä asioista, keskustelussa pienellä liikkeellä sysätään toiseen päähän pelikenttää kevyitä palloja. Liikkeiden on oltava nopeita, mutta minimalistisia. Keskeyttää saa ja se on oikeastaan jopa kohteliasta. Keskeyttäessään keskustelukumppani osoittaa, että on kiinnostunut ja innostunut.

Rakastan saksalaista keskustelutapaa. Sen nopeutta, nokkeluutta. Jälkikäteen sainkin asiasta närkästyneen tekstarin ja hyvä niin. Luottamuksen osoitushan se on, että arvostelee ja jopa uskaltaa vittuilla. Pudotin nimittäin kylmästi tekstaroijan pingpong-keskustelusta. Mitäs oli niin promilleissa.

Samanlainen pingpongailu oli toisella puolella Ulla-kokoushuoneen pöytää. Hilpeää.

Väkivallasta Slavoj Žižekiltä

Illalla menin täkin alle yläkertaan ja tein itselleni sänkyyn kotelon. Metsäjeremiadillani nimittäin kolusin metsäojien pohjia ja lopulta kummassakin kengässä oli ainakin viisi litraa vettä. Olin varmasti jonkinlaisessa hypotermiassa lopulta.

Kotelossani luin Slavoj Žižekin Väkivaltaa. Žižek aloittaa lupaavasti Pariisin lähiömellakoista. Niihin hän viittasi mieleenjäävästi kirjoitus- ja keskustelunavauskokoelmassaan Politiikkaa, idiootit!

Ensin innostuin Väkivallan tekopyhyyden ja rakenteellisen väkivallan analyysin vuoksi. Loppupuolella kirjaa Žižek valitettavasti uppoaa syvälle mussuttamaan jotain hirveän syvällistä uusvasemmistolaisista ja mielestäni umpisumeista filosofeista Lacanista ja Deleuzesta.

Onneksi en heittänyt kirjaa seinään, vaan tänä aamuna pääsin viimeisiin lukuun, Allegroon. Allegro tarkoittaa kirjaimellisesti iloinen, mutta musiikkitempomerkintänä se on nopeasti. Eilinen Aikataika-palavari oli erittäin allegro molemmissa merkityksissä kummaltakin puolelta pöytää.

Politiikkaa, idiootit! -kirjassa kirjoittaja sanoo, että Pariisin lähiömellakoilla ei ole mitään poliittista sanomaa. Sen hän toteaa siinä kohtaa analyysiaan jotenkin surullisesti ja alistuneesti. Väkivallassa kirjoittaja tulee siihen tulokseen, että Pariisin mamunuorten mellakoissa on viisaus.

Tere Vadén on kirkastanut Žižekin ajattelua erilaisista väkivalloista seuraavasti:

"Objektiivinen väkivalta puolestaan on rakenteellista väkivaltaa, joka johtuu yhteiskunnan taloudellisesta ja sosiaalisesta järjestyksestä. Tällä väkivallalla ei ole yksittäistä nimettävissä olevaa tekijää, mutta silti se tappaa ihmisiä nälkään, sairauksiin, vankiloihin, saasteisiin, pommeihin ja niin edelleen. Uhrien määrässä ja kärsimyksessä mitaten objektiivinen väkivalta on paljon mittavamapaa kuin subjektiivinen väkivalta, mutta se ei saa samaa huomiota, koska objektiivinen väkivalta on osa kapitalismin perustaa, jonka kapitalismissa elämällä hyväksyy. Žižekin kristallinkirkas linja on, että jos subjektiivinen väkivalta, kuten vaikkapa mellakointi tai vallankumouksellinen terrori, onnistuu vähentämään objektiivista väkivaltaa, se on oikeutettua."

http://www.revalvaatio.org/wp/slavoj-zizek-ja-vakivaltainen-vallankumous/

Varmaankin heppu selkenisi, jos lukisi vielä Pehmeän vallankumouksen: Psykoanalyysi, taide, politiikka. Olen kirjan kerran lainannut Jarkki Korhosen kirjahyllystä, mutta jouduin palauttamaan sen avaamattomana. Juuri silloin ei ollut oikea hetki ja artikkelikokoelma oli toivoton paksukainen satoinen sivuineen.

Mellakka, mellakka!

Kenenkään on enää turha teeskennellä, että lähiöiden mamunuoret eivät olisi olemassa. Samaa sanovat meillä Tampereen Kiakkovieraat ja viime itsenäisyyspäivän Luokkaretkeläiset. Kenenkään on enää turha teeskennellä, etteivätkö tietäisi radikaalin sukupolven olevan olemassa.

Parhaillaan suomalaiset anarkistit kampanjoivat sen puolesta, ettei tulisi äänestää.

Meikäläiset anarkistiti ovat ottaneet todesta Žižekin Väkivallan viimeisen luvun ja siinä olleen ranskalais-maolaisen Alan Badioun sanat: "On parempi olla tekemättä mitään kuin edistää sellaisten uusien muotojen keksimistä, jotka antavat vain lisää näkyvyyttä sille, mitä imperiumi pitää jo olemassa olevana."

Anarkistit sanovat, että äänestämällä ei tulisi antaa edustukselliselle demokratialle legitimaatiota, oikeutusta. Ymmärrän pointin. Se, mitä me nyt näemme demokratiana, kansan valtana, on itse asiassa yhtä kaukana kansan vallasta kuin lihapulla S-ketjun Emotion-kaupan parfyymeistä.

Kävin tässä välissä pesemässä hampaat ja tulin takaisin koneen ääreen. Mietin, mikä anarkistien propagoinnissa oikein mättää. Ja poks, minulle kirkastui hammasharja suussa: Ihmisethän jättävät jo äänestämättä - ihan ilman akateemisia anarkistejakin.

Ole aktiivinen, osallistu, tee jotain

Žižek pitää pahimpana pseudoaktiivisuutta - sitä, että pitäisi "olla aktiivinen", "osallistua", "tehdä jotain". Ja Hitlerkin tosiaan oli aktiivinen, osallistui ja teki jotain.  Žižek huomaa, että Hitlerin teot tähtäsivät täydelliseen muuttumattomuuteen. Hitlerismi oli vain yhteiskunnallisen raivon kanavointia ja pääpointti asiassa oli, että kommunistit eivät pääsisi muuttamaan mitään.

Olemme keskustelleet Ärräpäissä Hansi Harjunharjasta ja tämän vaalivideosta. Arvelen, että ehdokkaista, jotka painelevat pitkin vaalikenttiä peräsuoli pitkällä, Harjunharjan performance ja toimittajalle vittuilu tuntui pahalta. Sekin on ärsyttävää, että kun sanotaan Hansi Harjunharja, minulle tulee mieleen oitis: "Jaa, tämä on se kannabis vapaaksi" -tyyppi, mikä lienee nisti? Näin taisin tekstaroida Tikkisen Hannelelle.

Harjunharjan vaalivideossa päästiin melkein ytimeen. Ovatko nykyiset johtajamme oikeasti demokraattisesti valittuja, kun niin suuri osa ihmisistä ei äänestä? Mitä demokratiaa tämä tällainen on, jossa vaalikamppailuun pitää ehdokkaan investoida kymmeniä tuhansia euroja - eikö ole kysymyksessä niin hyvä demokratia kuin rahalla saa?

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi