Pia Valkonen

Soininvaaran uusin kirja

ke 22.4.2015

Pitää lukea Osmo Soininvaaran (vihr. et) erokirja eduskunnasta. Se viimeisin kirja. Löysin juuri omasta keittiön hyllystä tämän Vaurauden ja ajan, jonka olin alunperin lainannut kirjastosta ja jostain löytänyt vallankumouskirjallisuusosastooni.

Ylen aamutelkkarin Matti Virtanen (mitäs hemmettiä, Talouselämässähän sen piti olla) sanoi, että Soininvaaran uusimassa on selkeät ohjeet siitä, miten oppositiossa voidaan toimia. Myös Susi-Pulliaisen (vihr. partasetä) omaelämäkerrasta luin osuudet, jossa tohtori kertoi siitä, miten eduskunnan oppositiossa voi vaikuttaa, vaikka ei olisi oman ryhmän tukea.

Toimittajatutkinnon poika Heikki Ali-Hokkakin näyttää palanneen aamuohjelmaan. Kiva. Jakoivat äsken ministerisalkkuja. Vaikutti hauskalta. Lisäksi kun tulin tähän keittiöön, Heikki Ali-Hokka luki jostain The Lehdestä (en tajunnut, mikä se oli) siitä, mihin Vasemmistoliitto kompastui ja miksi Vihreät etenivät.

Kyse on siinä, että vassut puhuivat teoreettisesti elvytystalouspolitiikasta ja vihreät puhuivat pienituloisista ja hoivasta sekä muusta konkreettisesta. Hyvä pointti. Kaikki vassukat ovat varmaankin lukeneet Heikki Patomäen talouspolitiikan vaihtoehtokirjan. Ehkä teoreettinen puhe on siirtynyt sieltä.

Aloin jossain kohti Patomäen kirjaa hihittää, että tässä sitä on meillä Ylä-Savon etuhoukkien ei kun etujoukkojen vallankumoussolulla selittämistä Ylä-Savon vallankumouksellisille kansanjoukoille.

Nyt Lapinlahden kunnan tarkastuskertomusta kirjoittamaan kunnantalolle. Ozan Yanar telkkarissa. Paska, olisin halunnut jäädä tähän fanittamaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi