Pia Valkonen

Nyt menee kuin Stromsössä

Luottamus

ti 3.3.2015

Meitä on nyt peräti kolme, jotka hiihdämme Lapinlahden kunnan upean sileäksi tasoittamalla Paulin Taival -hiihtoreitillä. Jo kaksi kertaa olen törmännyt neitseellisen näköisellä ladulla kunnaninsinöörin näköiseen hiihtäjään. Taitaa olla veli. Tälle tänään päivittelin, että tuli vastaan tässä jopa kolmas hiihtäjä.

Missä kaikki ovat, kummastelin ja pitelin samalla kiinni Pimua. Vakihiihtovastaantulijani arveli, että ihmiset eivät uskalla hiihtää Savonjärven yli, sillä järven jäälle on tullut taas vettä. Ai niin, sanoin, ihmiset tosiaan eivät ensin aja autolla kymmentä kilometriä niin kuin minä ja käy siitä sitten hiihtämään Paulin taivalta.

Vakivastaantulijaani nauratti. Jotenkin pitäisi kiittää sitä pikku pikku traktorin omistajaa, joka pitää auki Pitkämäentien ja Varpaisjärven tien välisen Tuolitien. Vaikka tämä teki yliaurauksen, jonka penkalle juutuin viime viikolla. Tuolitien auraaja huolehtii ohitus- ja parkkipusseista juuri Paulin taipaleen tuntumassa.

Tilanne yliaurauskohdassa oli mystinen. Nostin Sitikan perän niin kuin Matti neuvoi ja siitä huolimatta en saanut omin neuvoin autoa pois yliaurauksen päältä. Mitä korkeammalla Sitikan perä oli, sitä ylemmäs nousivat ristikkäiset pyörät.

Minun näkemyksenäni oli, että jos olisin uskaltanut laskea perän alas, olisin kaikkine autoineni pudonnut ojaan.Matti nimittäin purjehti Pielaveden työmaalta kuin ratsuväki Tuolitielle, laski perän alas sekä kaasutti auton pois pulasta. En siinä kohtaa käynyt jaanaamaan, että mies nimenomaan kysyi minulta puhelimessa, onko perä nyt varmasti ylhäällä, kun puhelinohjauksella koetti saada minua irti.

Ja aivan varmasti, jos olisin laskenut perän alas ja koettanut omin niksein irrottaa autoa, olisin joutunut kuuntelemaan autoradiosta pätkää Esa Mäkisen kirjasta Totuuskuutio ojan pohjalla istuen. Sitikan perän nostoja ja laskuja tulee vielä jotenkin harjoitella.

Samassa kohtaa oli muuten yliauranneen traktorin pyörä käynyt ojan puolella.

Kansantaloutta tasan kaikille -ilmoituksen pano Iisalmen Sanomiin meni kuin Stromsössa. Minä lähetin alustavan aineiston sähköisenä ja Aaro starttasi Saunatieltä ilmoitusvalmistukseen pitämään huolta siitä, että ilmoitus on edes jonkin näköinen eikä minun wordillä taittamani Arial-kökkö.

Voi kunpa tapahtumajärjestelyt olisivat aina tällaisia. Näin toimivat ihmiset parhaimmillaan. Turhauttavia palavereita, joissa kaikki (tai ainakin minä) vain pitkästyvät kokouspöydän ääressä, ei oikeasti tarvita. Tosin eilinen keksinnaposteluhetki Iisalmen työväentalolla olikin yllättäen mukava, vaikka alunperin ajattelin, että poijjaat saavat hoitaa infot keskenään, jos minä kerta joudun Aaron kanssa radiostudioon.

Oli meillä sitä paitsi Leivon leipomon räyrinkiläisiä suklaakeksejäkin.

Richard Sennettin Uuden kapitalismin kulttuurissa on esimerkki kahdesta yrityksestä, jota Sennett, amerikkalainen sosiologi, oli tutkinut. Toinen oli vanhanaikainen tehdas, jossa työntekijät olivat työskennelleet pitkään yhdessä.

Toinen oli Piilaaksosssa nopeasti kokoon kyhätty jättiläisyritys, jossa oli kyllä hienot turvallisuus- ja pelastus-, liiketalous- ja strategiasuunnitelmat - paperilla.

Vanhanaikaisella tehtaalla tuli tulipalo ja kävi ilmi, että sammutusjärjestelmä ei toimi. Johtajat menivät paniikkiin ja kiljuivat ohjeitaan, joita työntekijät eivät edes kuulleet. Työntekijät toimivat vaistomaisesti niin kuin piti ja palo saatiin nopeasti rajattua. Ihmiset olivat tottuneet toimimaan keskenään ja tiesivät toistensa askelmerkit.

Piilaaksotehtaassa ilmanvaihtokanavista alkoi tulvia vahingossa myrkkykaasua. Syntyi kaaos. Osa työntekijöistä rynni tukkimaan varauloskäynnit. Tiimit hajosivat eivätkä avainhenkilöt tienneet, mitä tuli tehdä. (Richard Sennett Uuden kapitalismin kulttuuri s. 66)

Sennett puhuu epämuodollisesta luottamuksesta. Puolueiden välistä epämuodollista luottamusta voidaan rakentaa vaikka yhteisillä suklaansyöntihetkillä yhteisellä Työväentalolla.

Luottamus

Kapusin yläkertaan. Vaikka on hiihtoloma, teen kuitenkin tänään yhden pienen työn. Yhden pienen laskun. Matkalla kaksi kertaa portaat ylös ja alas hoksasin jotain. Jouduin juoksemaan portaat monta kertaa, sillä kopiokone - se jolla meidän perheessä voidaan vaikka keittää kahvia - sijaitsee nyt tuvassa.

Tässä konttorissa oleva vanha mustavalkorouskurähjä hajosi lopullisesti. Oli jokin sähkökatkos ja kone alkoi päristä epätoivoisesti sekä rutata paperia. Vanha rouskurähjä on kyllä jonkin ylijännitesuojan takana, muttei kuitenkaan upsiin kytketty. No, hajosi, kun hajosi. Eipä huoltomies sille enää pitkää tulevaisuutta luvannutkaan

Nyt kopiokone toimii pussilakanakääröjen alustana. Voisikohan sen vatsaan säilöä vuodevaatteita? Anna tuli siihen tulokseen, että ei halua pitää varatäkkejä sänkynsä alla olevassa vuodevaatelaatikossa ja varatäkit ovat tällä hetkellä kasattuna yläkerran makuuhuoneen tuolille.

Se, mitä ylösalas juoksennellessani ja työmiesten tuntiraportteja kopioidessani hiffasin, oli tämä: Päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa kirjassaan Luottamus sivulla 32 sennettiläisestä pitkän ajan kuluessa muodostuneesta epämuodollisesta luottamuksesta. Ja pahus. Pitää lukea Sennettiin Uuden kapitalismin kulttuuri sekä Pentikäisen kirja uudelleen. Pentikäiseltä jäi Luottamuksessa huomaamatta, se, mitä Sennett kirjallaan sanoo; että kapitalismi johtaa väistämättä atomisaatioon ja siihen, että luottamukset rikkoutuvat.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi