Pia Valkonen

Homeostaattiset kausaaliset kehät

ke 4.3.2015

Jopas oli teoreettinen pläjjääs. Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäen Suomen talouspolitiikan tulevaisuus - teoriasta käytäntöön. Voi olla, että menee jokunen tovi ennen kuin saadaan seuraavat asiat Aaron kanssa Ylä-Savossa sieltä teoriasta käytäntöön.

Nimittäin nythän on niin, että toiminnan keskinäisriippuvuus yhteiskunnallisissa järjestelmissä voi toteutua ainakin kolmea reittiä pitkin (eikös tämä ole aivan päivän selvää?):

1) Homeostaattisten kausaalisten kehien kautta
2) Palautekytkentöihin perustuvan itsesääntelyn kautta
3) Refleksiivisen itsesääntelyn kautta
(Heikki Patomäki: Suomen talouspolitiikan tulevaisuus - teoriasta käytäntöön s. 95)

Onneksi professori Patomäki seuraavalla sivulla jaksaa selvittää, mitä ovat esimerkiksi homeostaattiset kausaaliset kehät. Se on sitä, kun köyhyys johtaa huonoon koulutukseen, joka johtaa hanttityöpaikkoihin, joka johtaa takaisin köyhyyteen. Tai sitä brittiläisten teollisuuskaupunkien kurjistumiskehää, jossa vanhemmilla ei ole työtä ja sitten lapsilla ei ole työtä eikä lapsenlapsillakaan loppujen lopuksi ole töitä.

Eikä tarvitse mennä Britanniaan asti. Esimerkkejä löytyy niin Lahdesta kuin Varkaudestakin. Tähänhän kokoomusnuoret antoivat oivan reseptin. Lapsilisät pois, sillä ei ole mitään syytä tukea alemman aineksen lisääntymistä. Ja Ajankohtaisen Kakkosen Salla Paajanen iloitsee - kylläpä on Saul Suupakilla raikkaita ja odottamattomia ajatuksia.

EU pitää muodostaa uudelleen

Patomäki sulkeutui EU-vaalikamppailun jälkeen kirjoittamaan kirjaansa. Ehkä kirjoitti kirjansa liian kiireessä. Professorilta unohtui lukijansa - kansa.

Jotain kuitenkin Suomen talouspolitiikan tulevaisuudesta ymmärsin. En ollut Radio Sandelsin studiossa ihan hakoteillä Kansantaloutta tasan kaikille -seminaaria Aaron kanssa toissapäivänä mainostaessamme, kun sanoin, että nykymuotoinen IMF-, Maailmanpankki- ja OECD -johdettu EU pitää romuttaa ja muodostaa uudelleen.

En minä tainnut ajatusta alunperinkään itse keksiä. Kuuntelinhan professori Heikki Patomäen EU-vaalialustukset viime keväänä viiteen kertaan: Kuopiossa torilla, Lapinlahdella Emiliassa, Varpaisjärvellä Esson Parlamentissa, Rautavaaran kunnantalolla ja osin vielä Kuopiossa Sataman Tarmo -kirjakaupassa.

Tosin Sataman Tarmon session, jolloin professorin haastattelusta huolehtivat vasemmistonaiset, Kaisa Korhonen ja Kirsti Puurunen, aikana minä huolehdin professorin kuljetusalustan parkkeeraamisesta niin, että saatoin poimia hänet kauppahallin nurkalta puolihölkkää ravaten iltapäivän ensimmäiseen Helsingin-junaan.

Professorin poika oli tulossa maailmalta ja tottahan iskän piti päästä lasta paimentamaan. Onneksi käytettävissäni on Marian invapysäköintilappu. Koetin Kuopion torilla luimuilla Juha-Pekka Rusasen vaaliauton viereen parkkiin, mutta Rusis oli juuri lähdössä vaalijärjestelyparkista ja proffan kuljetus-Saab jäi invapysäköintilapun varaan torille yksikseen. En saanut sakkoja.

Perussopimukset uusiksi

Patomäki kirjoittaa kirjassaan, että EU-perussopimukset pitäisi kirjoittaa uudelleen. Muistan, kuinka hän Ylä-Savon pienten kuntien kierroksella kertoi EU:n perussopimusten pyöreän pöydän neuvotteluista. Pyöreän pöydän äärellä oli muun muassa Volvo, joka koetti puhua sellaisesta asiasta kuin yritysdemokratia.

Ihmisethän näitä sopimuksia solmivat. Eivät ne mitään Jumalan sanaa ole.

Päivänselvää on myös, että tarvitaan koko maailmanlaajuisia uudistuksia instituutioissa, kuten kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä tai, kuten Patomäki kirjoittaa, kokonaan uusi maailmanlaajuinen keskuspankkivaluutta.

Tai kuten Kreikan valtionvarainministeri Yanis Varoufakis sanoi Maailmantalouden Minotauruksessa, on luotava järjestelmä, jonka avulla maailmankaupan ali- ja ylijäämiä voidaan tasoittaa, sekä globaali velkasovittelujärjestelmä maailmanlaajuisia veroja ja varojen uudelleenjakoa unohtamatta.

Radio Sandelsin studiossa sanoin, että EU:ssa kuralla olevien valtioiden alijäämät näkyvät Saksan ylijäämässä. Jos oltaisiin oikeassa ja oikeudenmukaisessa liittovaltiossa, olisi jokin mekanismi, jossa Saksan ylijäämiä tasoitettaisiin muihin maihin. Mutta sehän olisi sosiaalidemokraattinen EU siinä tapauksessa.

Tätähän demarit, nuo uusliberalisoidut pulut, eivät uskalla itse sanoa.

Kun eilen illalla keittiön sohvalla hehkutin sanomisiani Radio Sandelsissa, Matti tuumasi viileästi, että kukahan noin sanoikaan. Taisi olla Matti Valkonen Vasemmistoliiton EU-vaalitilaisuudessa Kuopiossa tammikuussa 2014, kun paikalla olivat Heikki Patomäki siihenastisine kirjoineen sekä Forssan teurastaja Janne Nieminen.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi