Oli eilen
to 19.3.2015
Tarkastuslautakunta on parasta, mitä kunnallispolitiikassa on keksitty. Pienellä porukalla, jossa syntyy oikeata keskustelua, saadaan jututtaa johtavia viranhaltijoita on line asioista, jotka kulloinkin ovat akuutteja. Tällä hetkellä Lapinlahden kunnassa on meneillään tietokonejärjestelmien vaihdos. Ei ole helppoa se - semminkin kun ihan kaikki kuntaliitosten aiheuttamat systeemimuutoksetkaan eivät vielä ole tehdyt.
Eihän tästä olisi enää puuttunut kuin sotepalvelujen napsaaminen jättiläissotealueille ja Suomi olisi suistunut kaaokseen.
Nappasin kunnantalon Marjatan viereisestä eriytymistilasta Näkymä-lehden. Se kertoo olevansa sote-uudistuksen vaikutuksiin keskittyvä asiantuntijajulkaisu. Kansanedustaja Erkki Virtainen (vas.) viime Kansan Uutisissa kertoi, että loppujen lopuksi kokoomus kaatoi soteuudistuksen.
Luulin, että Virtanen on hyvää pataa Paula Risikon (kok.) kanssa, mutta niin vain soteuudistus oli mennyt etupäässä riitelyksi ja nimenomaan Risikon sekä puoluesihteeri Taru Tujusen kera.
Ilmeisesti kokoomus huomasi, että soteuudistuksesta ei ollutkaan tulossa tarpeeksi uusliberalistinen. Virtasen mukaan kaikki muut puolueet - kokoomusta lukuun ottamatta - olivat sitä mieltä, että julkisen vallan pitää järjestää suomlaainen sosiaali- ja terveydenhuolto ja vastata myös soten tuottamisesta.
Näkymä, joka lienee kokoomuslaisen nousukkaan Mikael Palolan (kok.) vaalilehti, itkeskentelee, että soteuudistuksessa ollaan luomassa julkista monopolia. Julkinen monopoli? No, onpa kauheaa. Kyllä varmaan oikeistolaisille onkin. Kaikki yhteinen hyvähän on yksityistettävä ja yhteinen omaisuus jaettava yrityksille, kuten vaikkapa kohta Jynkän koulu Kuopiossa.
Kuulema meinaavat idiootit luottaa elinkaarimalliin. Voi jeesus sentään.
Ensin veuhkattiin kuntauudistuksella ja sitten soteuudistuksella, sillä Elinkeinoelämän keskusteluliitosta (Eteläranta 10) oli annettu käskyn käydä, että sosiaali- ja terveyspalvelut on avattava markkinoille. Nämä samat EU-troikan - toisin sanoen Euroopan unionin komission, Euroopan keskuspankin (EKP) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) - yksityistämispakotteet ovat viedyt käytäntöön velkagiljotiinin varjolla Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassakin, jos Syriza ei nyt käännä Kreikassa asioiden kulkua.
Virtanen on viimeisinä kansanedustajakuukausinaan näköjään tullut siihen tulokseen, että kokoomus on perseestä. Hyvä, että edes nyt.
EK:n Häkämies teettää
digiraportin julkisuuspellellä
Currykananuudelikeiton poristessa eilen illalla liedellä lueskentelin hajamielisesti uusinta Maaseudun Tulevaisuutta. Silmäni osui vahingossa pikkuruiseen kahden palstan uutiseen, jonka otsikkona oli merkintäni väliotsikko - tosin neutraalimmassa muodossa. Otsikossa oli julkisuuspellen sijaan nimi Mikael Jungner.
Jostain syystä olen oppinut lukemaan kaikki Maaseudun Tulevaisuuden pikkujutut, joissa mainitaan Jungner. Niiden avulla pääsee muodostamaan käsityksen kyseisestä julkisuuspellesta. Tai niin kuin radiotoimittaja Päivi Istalalta oli kysytty, kun Jungner ilmestyi Yleen: "Onko se tyyppi mahdollisesti hullu?"
Ei tässä nyt niin kauaa ole, kun jossain pikku uutisessa sanottiin Jungnerin agendaksi politiikan saralla sitä, että ne kunnat, jotka eivät saavuta 20 000 asukkaan väestötavoitetta, on pakotettava liitymään johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Jungnerin Iltalehden blogista lisäksi löytyy tällainen helmi: "Vaikka luovuus selkeästi kukoistaa tiiviimmin asutuilla seuduilla, ei tuo argumentti käännä sellaisen päätä, joka haluaa pitää koko Suomen asuttuna." http://blogit.iltalehti.fi/mikael-jungner/2014/12/22/moderni-politiikka/
Hihi, kaikki keinot on käytettävissä, jotta maaseutu saataisiin alas ja kepu kiellettyä. Jungnerin rivivälien mukaan maaseudulla asuu vain tyhmiä ihmisiä, jotka tyhmästi haluavat pitää kiinni kouluistaan, terveyskeskuksistaan ja päiväkodeistaan.
Vasemmistotoveri Maxi Kaukonen sanoi Savo-Karjalan vassuleiden vaalikokouksessa Tuusniemellä, että ihmiset ovat ryhtyneet oksentamaan kuullessaan sanan soteuudistus. Öllöttävä olo tuli jo kuntauudistuksen kanssa. Sitä Vasemmistoliitossakin ajettiin kuin käärmettä pyssyyn.
Kyse on siitä, että ihmiset kyllä vaistoavat oikeiston orwellilaisen uuskielen. Aina, kun kokoomus tai oikeistodemarit ovat jossain uudistamassa jotain, tulee ryhtyä varovaiseksi.
Maaseudun Tulevaisuuden jutussa aloin nauraa kohdassa oikeistodemarit. En ole vielä valtamediassa kuullut tätä termiä, joka on meille äärivasemmistolaisille kyllä tuttu. En ymmärrä sellaisia, jotka pitävät termiä äärivasemmistolainen jotenkin loukkaavana. Sehän kertoo vain sitä, että on olemassa vasemmiston vasemmistoa.
Ideologisella janalla toisessa päässä on vasemmiston vasemmisto ja vastakkaisessa päädyssä vasemmiston oikeisto. Lisäksi huvitti, kun Maaseudun Tulevaisuuden jutussa puhuttiin värikkäällä kielellä siitä, kuinka EK:n patruunat kakistelevat Jungnerin kompastelua parisuhteissaan keltalehdistön sivuilla.
Jungnerin naissuhteet ovat oikeastaan aika hellyttäviä. Hänen exänsä Maria on koko Ylen televisiotoiminnan kaunistus. Maria Jungnerilla oli jokin rakkausradio-ohjelma, jota minulla oli tapana kuunnella Ylen Areenalta.
Iltalehden kolumnissaan Jungner syöttää taas samaa uusliberalistista pajunköyttä, jonka mukaan oikeiston ja vasemmiston välillä ei ole eroa ja jonka mukaan ainoa akseli on liberaali-konservatiivi -akseli. Oikeisto ja vasemmiston erolla on todellakin väliä. On vain osattava erottaa, että jako menee jokaisen puolueen sisällä.
Onpa hyvä, että valtamediakin alkaa asian käsittää. Asian hahmottamisessa auttaa Åbo Akademin tutkijan Andreas Fagerholmin ideologioiden nelikenttämalli. Ärräpäissä muistan sitä vilauttaneen Aleksanteri-instituutin tutkija Tapani Kaakkuriniemi. Nelikenttä on minulla yläkerran työkoneella, mutta en avaa konetta nyt. Olen lähdössä hiihtämään Hukkasuolle.
Kappasta vainen, Andreas Fagerholm on väitellyt länsieurooppalaisesta sosiaalidemokratiasta. Hänen väitoskirjansa otsikko kuuluu seuraavasti: Socialdemokrati, nyliberalism och grön politik: En komparativ studie av den västeuropeiska socialdemokratins ideologiska vägval 1970-1999. Väitös käsittelee länsieurooppalaisen sosialidemokratian ideologisia valintoja vuosina 1970-1999.
Väitöskirjan voi lukea tästä linkistä: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/87732/fagerholm_andreas.pdf?sequence=2
Olen täällä toistellut ehkä noin viiteensataan kertaan, että Suomessa uusliberalismi tuli ujutettuna nimenomaan demarien kautta. Sen vuoksi ei voi muuta kuin nauraa Jungnerin blogimerkinnän kohdalle: "Siksi manipulointi, poliittinen propaganda, tahallinen väärinymmärtäminen ja vastapuolen motiivien jatkuva kyseenalaistaminen ovat myrkkyä modernille politiikalle."
Voi oikestodemaripulut! Kunta- ja soteuudistuksesta puhuminen on mitä öllöttävintä manipulointia ja oikeistopoliittista propagandaa. Me kaikki tulimme kustuiksi silmään OECD-yksityistämishengessä. Tästäkin on olemassa väitöskirja - Ville Yliaskan Tehokkuuden toiveuni.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]