Pia Valkonen

Kissanoksennusta

la 7.3.30215

Näin tänään talon uudesta asukkaasta pelokkaan vilauksen sekä Marian sohvan takaa tuijottavat kauhusta laajentuneet kissansilmät. Se pieni olento pelkää minua kuollakseen.

Tulimme eilen kotiin kahdelta yöllä. Neljältä Maria soitti yläkertaan, että kissa on hoidettava pois - ei päiviltä, vaan tuvasta. Se kuulema ravasi sohvalla edestakaisin. Siinä vaiheessa, kun Matti oli rymistellyt alakertaan, kisu oli piiloutunut sohvan taakse. Maria sanoi, että olkoon, mutta kuulema parin tunnin päästä se oli innostunut raapimaan Marian jalkateriä, jotka pilkottivat peiton alta.

Taidan nyt ymmärtää, miksi 85-vuotias kissan omistajatäti arveli, että kisulin olisi parempi jossain muualla. Se oli kiipeillyt pitkin verhoja, repinyt suihkuverhoa ja pyrkinyt karkaamaan yksíön rappukäytävään. Näimme eilen muuten siivun helsinkiläistä vanhustenhoitoa. Ei se pahalta näyttänyt.

Kerrostalon joka kerroksella oli jokin nimi. Oli Ruusukotia ja vaikka mitä. Kodinhoitajat pitivät majaansa Majakassa ja tädin luokse meidät päästi virolainen vanhushoitaja. Kaikkialla oli siistiä ja muudan rollaattorilla käytävää pitkin suhaava harmajapää oli vilpittömästi iloinen, kun sanoimme, että nyt tulimme hakemaan kisun takaisin maalle.

Osku ei vielä ottanut kantaa toisen kissan sisäänmuuttoon. Sen sijaan kantaa siihen, että jätimme Hänen Korkeutensa talon vahdiksi, tulikin sen edestä otettua. Oksennusta oli käytävällä, kodinhoitohuoneessa, Marian sängyssä ja tuvan tuolilla. Aikansa kuluksi Osku oli "tarkistanut" roskikset, pudotellut terveyssidepussit kaapista suihkuhuoneen lattialle ja pureskellut joulunaruja.

Minulla meni puolitoista tuntia eilen ennen kuin pääsin nukkumaan. Panin Oskun oksennuslakanat pyykkikoneeseen pyörimään ja koetin saada taloa nukuttavaan kuntoon. Tänään sitten nukuinkin kuin porsas yheen asti. Kohta tulee Väyrysen Ritva kylään. Maatalon tyttönä hän ei säikähtäne kissan karvapalloja nurkissa:D

Siru-kisu kävi kurkkaamassa, mitä teen. Heti vetäytyi keittiöstä, kun vilkaisin. Että voi olla arka eläin.

Eilen tunnistin Rauno Lindin kahdesta korviksesta Vierumäen Nesteellä. Lindin Rane oli samassa lukion venäjän ryhmässä kuin minä ja kirjoittikin samaan aikaan ylioppilaaksi Kärkölän lukiosta. Ranen vaimo, Maaret, oli nätti ruskeasilmäinen ja tuntui hyvin ystävälliseltä. Pöydässään perheessä oli samanlainen älykännykästään kiinnostunut pissis kuin meillä.

Vielä yksi samanlainen kuulema oli kotona.

Lindin Rane ehti kertoa, että heidän porukat muuttivat vuonna 1986 Vierumäelle. Minä jäin vain miettimään, missä olin vuonna 1986. En ehtinyt sanoa mitään, sillä päässäni pyöri hedelmäpeliruletti: Tampereen yliopisto, Etelä-Saimaa Lappeenranta ja sen jälkeen syksyllä kait Partasen Oilin (nyk. Orispää, A-studio) Amsterdam ja Pariisi. Sitten taas Tampereelle. Asuin ehkä syksyn Viinikassa ja jossain vaiheessa muutin Akkasen Juhan luokse Rongankadulle.

Nimenomaan luokse. Voi olla, että puolison mielipidettä en taaskaan muistanut kysyä.

Helsinki näytti rumat kasvonsa. Vettä tuli kansallismuseoon juostessamme kuin Esterin perseestä. Kansallismuseon paras juttu oli varmaan peräisin Ateneumista, jonne emme ehtineet. Olisi mennyt kiinni kello 18 ja ehkä olisimme ehtineet laukata läpi museon omat kokoelmat.... Ritva tuli.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi