Pia Valkonen

"En halua Suomeen Nato-sotilaita!"

ti 10.2.2015

Tuntui mukavalta, kun sain eilen tekstarilla kiitoksen siitä, että palasin blogiini kirjoittamaan. Olisi vaikka millaisia isokokoisia ajatuksia, mutta näiden vaalilehtien taitto jotenkin kummalla tavalla syö aivotilaa. Lisäksi olen iltaisin kuin tapettu mato. Jos istahdan keittiön sohvalle, herään istualtani omaan kuorsaukseeni.

Eilen soiteltiin Vainikan Riitan kanssa. Nyt kun Jelena Pavinskij on jättämässä Konevitsa ry:tä, ollaan vähän niin kuin hukassa. Toivottavasti sisar Anastasiasta natiivina tulee toinen Jelena.

Riitan kanssa äidyttiin miettimään myös Putinia ja äkkiä Riitta sanoi, että voi, kun tuli ikävä Pennasen Kaijaa. Kaija kyllä selvittäisi tällaiset asiat käden käänteessä: Ukrainan kriisit, natot ja yhdet putinit. Kaija-täti järjestäisi Suomesta sekä Ukrainasta demilitarisoidun vyöhykkeen ja veisi YK-sotilaat turvaamaan rauhaa kriisialueille.

Sitten Riitta kertoi Helga Lewisin tuhkan sirottelusta. Tuhkaa Helgan viimeisen miesystävän Pentin kanssa oli jossain Helsingin uurnalehdossa ollut ripottelemassa Seija-Liisa, vanha parantumaton Seija-Liisa, joka kuoleman surun keskellä jaksoi ihmetellä, miten niin pienestä mummosta oli tullut niin paljon tuhkaa.

Vähän ennen ihmettelyä oli Helgan Pentti laulanut uurnalehdon laidassa virttä, jonka sanoja Pentti oli varioinut tilanteeseen.

Muistan aina Helga Lewisin Viipurista jonkin kapakan baaritiskiltä 1990-luvulta. Helgalla oli aina pikku mummon kiharat järjestyksessä ja huolellinen meikki, savuke elegantisti sormissa, ihan varmasti Helga poltti jotain luksussavukkeita imukkeen kera. Helga oli hakenut sukunimensä Amerikasta, josta salakuljetti koti-Suomeen apinan.

Vaikka Konevitsa ry:llä ei luostarille olekaan enää samaa humanitaarisen avun merkitystä kuin 20 vuotta sitten, sitä mielestäni tarvitaan edelleen. Tosin me suomalaiset tarvitsemme ry:tä enemmän kuin luostarilaiset. Nyt Konevitsa ry:n merkitys korostuu kahden naapurikansan välisenä yhteysalustana.

Kun Suomessa tätä ennen Ukrainan asiat olivat tapetilla - Viron ortodoksisen kirkon kiistakysymyksessä - meni Suomen ja Venäjän kirkkojen välinen rukousyhteys poikki. Konevitsassa edelleen rukoiltiin suomalaisten - ainakin suomalaisten temppelinrakentajain ja kaunistajain puolesta.

Nyt taitan Punaisten Sanomien Susanna Rissas-haastattelun loppuun. Tarjoan omavaltaisesti Susannan juttuun otsikkoa: "En halua Suomeen Nato-sotilaita!" Kuvitukseksi tarjoan ottamaani kuvaa Susannasta. Siinä hän istuu päättäväisesti kädet puuskassa ja itsepäisen näköisenä SKP:n Uusituvien luonnonvarojen aikakauteen -sempassa Kuopiossa viime marraskuussa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi