Pia Valkonen

Sekavaa tarinointia sieltä sun täältä

"Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää..."

á la Papu ja Pojat

su 15.2.2015

Tunnustan! Minun on vaikea sanoa sana isänmaa. Se on minulle yhtä vastenmielinen kuin sana kosmopoliitti. Kertaan tätä vielä. Asennettani hieman helpotti nähdä telkkarista Kimmo Pyykön taideteos Jokin meissä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kangasalla. Siinä istui rotta televisiotuolissa ja Pyykkö sanoi ohjelmassa taustalla, että rotta se vasta kosmopoliitti onkin.

Miten minulle tuli heti mieleen Alexander Stubb? Kosmopoliitti on sellainen - yleensä mies - jonka meteroseksuaali tukka pysyy nätisti geelillä aseteltuna - vaikka menisi vähän myöhään kivoissa kosmopoliittisissa bileissä bailatessa. Oikeastaan kosmopoliitti-sanan kanssa yhtä hirveä on sana helsinkiläinen tai kokoomuslainen.

Saan kokoomuslaisesta ja helsinkiläisestä aina oksennusreaktion.

Se, että tykkään pakkasesta niin kuin kaikki muutkin ihonalaista rasvaa paljon sisältävät punatukkaiset ja reuman partaalla kipuilevat läskit, ei tee minusta isänmaallista. En tiedän, onko minulla kihti vai reuma, mutta oikean käden pikkusormen ylin nivel on jo pitkään ollut turvoksissa ja punainen. Muistelen, että pikkuisella isosiskollani Paulalla reuma syntyi juuri yksittäisessä sorminivelessä.

Rakastan 30 asteen pakkasia, sillä silloin ei koske mihinkään. Varmaankin saisin apua myös avantouinnista, mutta uinnissa on se paha puoli, että siinä joutuu menemään veteen. Yök.

Nauratti, kun juttelin ennen joulua IPU:n vaalipäällikön Elovena-Timo Isosaaren kanssa puhelimessa. Meillä kotona "Muuttaako Suomi öljyn jälkeen maalle" -tupaillassa korvaani oli kirskahtanut ikävästi Timo Isosaaren puuskahdus siitä, että muuttaa Bulgariaan, mikäli Suomessa ei paranneta yrittämisen edellytyksiä.

Siinä meillä isänmaallisen IPU:n vaalipäällikkö. Pidän ristiriitaisista ja epäloogisista ihmisistä, olenhan itsekin sellainen. Olen Ylä-Savon IPU:n varapuheenjohtaja, maalaisinternationalisti ja äärivasemmistolainen, jossa isänmaa-sanana aiheuttaa muurahaisten juoksentelua pitkin selkäpiitä.

Isänmaa-käsitteessä piehtarointi on käsittääkseni osa yhden kansan mystifiointia. Ei se, että tykkään pakkasesta ja voin kylmässä sekä kuivassa reumoineni ja ylipainoineni paremmin kuin lämpimässä ja kosteassa, tee minusta isänmaallista.

Mietin, miksi en oikeastaan haluaisi muuttaa edes Etelä-Suomeen. Lapinlahden korkeudella talvi on talvi eikä ympäristökatastrofi. Hiihtämään pääsee kotiovelta ja metsään ajamalla viitisen minuuttia Pitkänmäentietä Varpaisjärven suuntaan.

Talvi on talvi eikä ympäristökatastrofi, sanoi aikoinaan toimittajaopiskelija Antti Kolari Siilinjärveltä. Tarkoitti Siilinjärven hyviä puolia verrattuna Tampereeseen. Olin ja olen samaa mieltä. Antti se jaksoi jonkin aikaa - varmaankin savolaisten solidaarisuudesta - pitää minuun yhteyttä, kun muutin Kuopioon, mutta loppujen lopuksi unohti minut vähitellen niin kuin muutkin opiskelukaverit, jotka pääsivät Helssinkin tai Tampereen metiaan.

Haukutaan kaikki ja kovaan ääneen

Susanna Kaukinen on anarkistisella blogialustalla kirjoitellut isänmaasta ja tullut siihen tulokseen, että suomalaiset ovat pohjimmiltaan keskustavasemmistolaisia nationalisteja. Niinhän me taidamme olla. Tai miltä tämä kuulostaa: "Olen maalaiskommunistinen internationalisti."?

Joka tapauksessa tapasin eilen Ylä-Savon subcomandante Marcosin Iisalmen Tokmannin kassalla. Piti Tokmannilta etsiä Annalle teippiharja, sillä oli saanut farkkuihinsa sata Pimun karvaa. Eilen illalla saimme yllätysvieraan. Ensin ovesta tuli Pimun pentu Hiiritassu ja perässä Kataisen Kalle.

Kalle sanoi, että on käynyt aina joskus kääntymässä meillä pihassa Pimun tytön kanssa, mutta talo on ollut pimeänä. Pimu varjeli, että emme saaneet Tassua rapsuttaa, mutta ei ärähdellyt eikä rähissyt. Hieman kumpikin narttu pikkuruisen nosti huultaan, mutta sopu säilyi. Hiiritassu on rakenteeltaan nätimpi kuin äitinsä. Solakka ja sutjakka, vaikka isä oli raskastekoinen kultainen noutaja.

Tassun kuono on noutajalta, huomasi Maria heti. Jalat borderilta ja kaunis kiiltävä karva varmaankin juustosta. Pimu näytti hokan tyttärensä rinnalla vanhalta tantalta, jonka tissit roikkuvat, mutta niinhän se onkin. Mamma, joka on päässyt talon kuningattareksi, ja joka on alituiseen huolissaan siitä, että joutuu ottamaan laumaan takaisin omat lapsensa. Koetimme viestittää Pimulle, että Kalle ja Tassu ovat nyt oma laumansa, johon kuuluu vielä jäniskoira alfauroksena, vaikka onkin joutunut Tassun vuoksi luopumana palleistaan.

Melkein ensimmäiset sanat Marcosilla Tokmannin kassalla oli, olenko lukenut Iisalmen Sanomista Antti Loimalahden Nato-kirjoituksen.

Sanoin, etten edelleenkään tilaa muuta kuin Maaseudun Tulevaisuutta. Iisalmen Sanomien nettilehden tilaus loppui minulta siihen, kun Iikkarin tyhmät nuoret poikatoimittajat, nuo keskenkasvuiset nulkit, joiden vallassa lehti on, "uudistivat" nettilehden. Ensinnäkin nämä valopäät lähettivät meille pelkän nettilehden tilaajille sähköpostiviestin: "Entiset tunnukset eivät enää ole voimassa. Uudet tunnukset saat tilaamalla tilaajanumerolla, joka löytyy tilatun lehden osoitekentästä."

Nerokasta! Todella nerokasta! Naurahtelin. Printin osoitekentästäpä hyvinkin.

Meni monta viikkoa, kun sain aikaiseksi soittaa tilaajapalveluun - en niin kovasti kesällä Iikkaria kaivannut. Yhdessä vähän itseäni vanhemman täti-ihmisen kanssa naureskelimme lehden nuorille nettivalopäille. Hymy kuitenkin hyytyi.

Tilaajapalvelu ei meinannut saada meille toimimaan minkään valtakunnan tunnusta. Kun lopulta tunnuksen saimme, lehden lukeminen tavallisella tietokoneella oli käytännössä mahdotonta. Tajusin, että uudistus on tehty uusia päätelaitteita varten. Silloin ajattelin, että paskat, pitäköön lehtensä. Luen lehden silloin, kun minulle vinkataan siitä, kuten nyt Hannulan Ulla Veturi-kiertueesta, tai satun olemaan jollain huoltoasemalla ja saan käsiini ilmaisprintin.

Iisalmen Sanomien keskusteluun voi osallistua myös Tokmannin kassalla. Eikä tarvitse maksaa itseään kipeäksi siitä, että keskenkasvuiset jullit vetävät tuhansien eurojen kuukausipalkkoja ja sitten sanovat pääkirjoituksessa, että oikeastaan, koska ovat parempiosasia, eivät saa verorahoillaan mitään.

Voi vitura, huusin joskus aikoinaan, kun luin kyseisen aivopierun. Kirjoitin takaisin, että niin, ehkä menet töihin Iisalmen Sanomien toimitukseen omaa pikku yksityistietä myöten ja varmastihan vanhempasi ovat sinulle kustantaneet korkeakoulutuksesi.

Ylä-Savon Subcomandante Marcos kertoi, että tohtori Loimulohi kannattaa Suomen liittymistä Natoon, vaikka tulisikin verta pakkiin ja kysyi minulta, millainen tohtori Loimulohi on.

Sovinnainen, helsinkiläinen, kokoomuslainen

Tunnen tohtori Loimulohen 1990-luvun lopun Kuopiosta. Viimeeksi tämä oli minuun auliisti yhteydessä siinä vaiheessa, kun suunnitteli Ylä-Savoon Minnesota-päihdekotia, mikä sinänsä on aivan kannatettava idea. Minulla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vaikutusvaltaisia ystäviä, jotta minusta olisi hankkeessa ollut jotain iloa, joten tekstarit vähenivät ja lopulta loppuivat kokonaan.

Ehkä ongelmanani on se, että en osaa olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden ei tarvitse miettiä, millähän huomenna söisi tai millä maksaisi kaukolämpölaskun. Joiden elämä on taloudellisesti turvattua ja vielä verovaroistamme kalliisti kustannettuna. Niinhän kallispalkkaiset lääkärit ovat. No, olen minä vinguttanut tohtori Loimulohea raksamiesteni laskuilla.

Silloin opin pitämään yrittäjän ihanasta korvamusiikista. Se on sitä, kun keskiluokkainen pikku porvari, oikeasti pers´aukinen, vingahtelee kuin kokolattiamaton alle jäänyt marsu saadessaan remppalaskun.

Kovin nimittäin oli vaikeaa kallispalkkaisen verovaroilla maksetun lääkärin ymmärtää, että hänen henkilökohtaisille palvelijoilleen maksetaan ihan oikeata palkkaa. Sanoin siinä Tokmannin kassalla, että tohtori Loimulohi on loppujen lopuksi yllättävän sovinnainen. Koetin tapailla muita kuvaavia termejä, mutta en millään löytänyt.

Myöhemmin kävi mielessä, että se, mitä en saanut kakaistua siinä kassalla, oli se, että tohtori Loimulohi on sekä helsinkiläinen että kuuluisi lähinnä Kokoomukseen. Isänsä on ollut vasemmistolainen toimittaja ja poikaparalle on jäänyt isänmurha päälle.

Kävin vilkaisemassa Iisalmen Sanomien keskustelun tohtori Loimulohen kirjoituksesta. Siellä muut kaltaisensa taputtelevat tohtoria selkään, että olipas hyvä kirjoitus. Tohtori Loimulohi kuuntelee nyt Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta äänikirjana. Hän lukee Linnan eepoksesta kapteeni Kaarnaa ylimpänä auktoriteettinä. Kaarna kun sanoo rintamalle lähtiessä, että puolueettomuus ei ole enää mahdollista.

Siinä kohtaa kirjoitusta aloin hihittää. Varsinaiseen hohotukseen puhkesin lukiessani kohdan: "Onneksi tällä kertaa jo pienemmälläkin painostuksella Venäjän talous tuntuu romahtavan." http://www.iisalmensanomat.fi/news/suomettumisen-aika-on-ohi/

Aikuisten oikeasti. Tyyppi on sentään ollut perhetuttuni. Kävin nyt Konevitsa ry:n hallituksen kokouksen aikaan Pietarissa ja tapasin poikapuoleni perheen. Ljova vain kohautteli harteitaan, kun kysyin, mitä ruplan arvon romahtaminen heidän elämässään vaikuttaa.

Eipä juuri mitään, ehkä ulkomaille matkustaminen on kalliimpaa, mutta ei pienen lapsen kanssa matkustella muutenkaan. Tuontitavarat ovat kalliimpia, mutta eivät he tähänkään mennessä ole tuontitavaroita juuri ostaneet. Kyllä Antti Loimahden kaltaiset demagogit ovat suloisia.

Suomalaiset kusevat omille kintuilleen räämiessään Venäjä-pakotteita ja vielä lisää Venäjä-pakotteita. Näkee myös sen, että Antti Loimalahti lukee korkeintaan Iisalmen Sanomia ja Hesaria; hän ei näytä kuullenkaan mitään nousevista BRICS-maista. Antti Loimalahti Venäjän taloustuntijana on kyllä yhtä uskottava, kun munkki Serafim Marx-analyytikkona.

Kohta varmaan joku nänni-kokoomuslainen Eija-Riitta Korhola ryntää pussamaan tohtori Loimulohea korvaan ja Ylen aamutelkkariin tulee hänelle kutsu: Ylä-Savossa yllättävää Venäjä-tuntemusta ja terävää analyysiä!

Saatanan savotta

Suoraan sanoen. Parempiosaiset vituttavat suunnattomasti. Sellaiset MTV3:n Timo Haapalan kaltaiset pulleat ja hyvätuloiset possut, jotka kirjoittavat alentuvasti maaseudun vekselivetoisista yrittäjistä, ja kallispalkkaiset yhteiskunnan kermat, jotka kuorivat parhaassa tapauksessa kermansa veroparasiittien kautta.

Onneksi on murheellinen vanhempi tuomari, joka on kuunnellut nyt pohjoisessa ollessaan meitä maaseudun pien- ja nälkäkurkiyrittäjiä:

"Metsäkonetyöt ovat päätyneet ”yrittäjille”. Pojat käyvät ammattikoulun ja koulutus on hyvä. Sen jälkeen he viettävät lopun elämänsä velkavankeudessa. Koneet on ostettava itse. Pankki ehkä antaa lainan. Tilanne ei poikkea oleellisesti sotia edeltäneestä ajasta, jolloin tekemällä hirvittäviä työpäiviä uskomattomalla teholla ansaitsi hiukan vähemmän kuin ruokaan (ruisjauhoa ja läskiä) meni." http://kemppinen.blogspot.fi/2015/02/konkursseja-tekeilla.html

Tähän ei voi muuta kuin kuunnella lempiäänitteeni Youtubesta. Linkin meille lähetti Matin välillä aika sovinnainen metallialan yrittäjäveli, joka kuitenkin tässä tapauksessa osui naulan kantaan: https://www.youtube.com/watch?v=xuywUEdkvTM

"On tämä saatanan työmaa!" kuvastaa yrittämistä Suomen maaseudulla laajemminkin, joskin oivallisesti myös yksittäisen maaseututyöläisen epätoivoa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi