Taiteilija Aleksander Gepner on kuollut

ti 24.2.2015

Eilen illalla tuli ikävä uutinen sähköpostiin. Taiteilija Aleksander Gepner on kuollut. Kuoleman syytä ei vielä tiedetä tarkkaan, mutta taitelija-Sasha on haudattu Olhavaan, ven. Volhovoon, kuolinpaikkakunnalleen.

Joukkomme harvenevat. Jos aiomme koota Konevitsan-veteraanien matkan saarelle, pitää toimia nopeasti, sillä kohta meidän kuljettamiseen ei tarvita välttämättä edes yhtä henkilöautoa.

"Ollos iäti muistettu Jumalan palvelija Sasha!"

Sasha kuuluu Konevitsan luostarin alkuperäiseen isä Nazarin jengiin. Muistikuvani mukaan Sasha oli saarella ennen kuin ikonimaalari Sergei (Vehnänen) Pšenitsin (en ole varma litteroinnista, mutta nimi oli Сергей Пшеничный tai Пшеницын, tarkistan sukunimen vielä).

Kesällä 1995 Sasha ja Sergei työskentelivät samassa ateljeessa luostarin Valkosen Hotellin yläkerroksessa. Valkoisesta hotellista taiteilija-ateljeineen tulee aina mieleen D.M. Thomasin samanniminen romaani, traagissävyinen taiteilijan elämäkerta, sielunelämän analyysi, joka laajenee tuhoa kohti kulkevan eurooppalaisen ihmisen henkiseksi odysseiaksi.

Jossain vaiheessa Sergei kirjoitti, että parivaljakko erosi omiin työhuoneisiinsa. Kyseessä olivat erilaiset työskentelytavat sekä niin banaali asia kuin käsitys työhuoneen siisteydestä. Minulla on kunnia omistaa Sergein ensimmäinen ikoni - Jumalansynnyttäjän ikoni, jossa on pelkästään äiti Maria - ilman Kristusta.

Sergei pakkasi sen kerran saarella matkakassini päällimmäiseksi. Hän oli lähdössä göteborgilais-venäläisen Maria Krohnin luokse aloittamaan uutta elämää, josta kuitenkin palasi Pietariin entisiin kuvioihinsa ja tappoi itsensä - muistaakseni Sergei hyppäsi alas parvekkeelta.

Minulla on Sergein viimeiset kirjeet jossakin tallella. En ole voinut niitä seitsemääntoista vuoteen lukea. Viimeisessä kirjeessään Sergei kirjoitti Tarkovskista. Leonid oli kuitenkin tulossa juuri Suomeen ja täytti elämäni niin, etten kyennyt pitämään kenestäkään muusta huolta. Hädin tuskin itsestäni.

Sen vuoksi Sashakin jotenkin etääntyi. Kirjoitan Sergeistä näin paljon, sillä Sasha on aina ollut jotenkin itsestäänselvyys. Sergeistä tuli sellainen olo, että häntä olisi pitänyt suojella. Ehkä elämältä. Että mies olisi voinut vain maalata mestarillisia ikoneitaan. Eikä voimia ollut Ruotsin-Marialla eikä minullakaan.

Gepner on Gepner, selviytyjä, eihän hänen edes pitänyt kuolla. Aina jossain kuitenkin vilkkuisi musta sotkuinen parta ja tukkakuontalo sekä nopea ilkamoiva puhe.

Muistan, kun kerran jormotettiin Konevitsan luostarin alakirkossa palveluksen takarivissä. Muistaakseni Sasha oli taas sivareissa. Hetki sitten hän oli vielä kuuliaisuusveli. Kysyin, miksi Sasha ei halua veljestöön - toki tiesin, että hän on etniseltä taustaltaan juutalainen, mutta olihan isä Aleksander Menj´kin.

Juutalaisuudesta ei kuitenkaan ollut kyse. Sasha väänteli naamaansa omaan hassuun tapaansa ja sanoi, että hänellä aina iskee ironia päälle. Nytkin papistolla on kiire syömään, huomaatko, palvelus vedetään pikavauhtia.

Meillä on tuvan seinällä Sashan herkkiä piirroksia. Sashan viiva on ainutlaatuisen hieno. Hän tuli tunnetuksi Konevitsan kiviin piirtämistään luostarimaisemista. Sasha näki jotain sellaista, mitä me muut emme nähneet. Muutamalla viivalla Sasha hahmotti kivestä kirkon tai haaveellisen munkin.

Sen sijaan öljyvärimaalauksissa Sasha ei ollut omimmillaan. Istuimme kesällä 1996, kun äitini oli vast´ikään kuollut, saaren pohjoisrannalla ja minä puhuin äidistä. Sasha maalasi maailman rumimman venäläisen moottoriveneen Laatokalla ankkurissa. Sellainen näkymä oli silmiemme edessä.

Sain taulun lahjaksi. Se on jossakin Leonidin jäämistössä vintillä. Leonid piti Sashaan ja leipuri-Zenjaan yhteyttä. Sasha ja Zenja kävivät Varpaisjärvellä Karsanlahdessa ja veivät Gepnerin kiviä Iisalmen ortodoksisen seurakunnan Arthokseen myytäväksi. Tai eihän leipuri-Zenja ole 20 vuoteen varmastikaan ollut enää Konevitsan leipuri, vaan Koiviston, Primoskin, ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra.

Primorskissa, Zenjan hovitaiteilijana käsittääkseni, Sasha asui ennen Volhoviin siirtymistään.