Norwegian wood

ke 25.12.2014

Juho Antikainen jäi eilen ilman hautakynttilää. Varpaisjärven hautausmaalla kävi outo kostean kylmä ja tappava tuulenvire. Pakkasta oli -23 ja kaiken lisäksi juuri etsimästäni hautausmaakulmakunnasta oli valaisin pimeänä. Matti ja tytöt juoksivat Matin vanhempien haudan jälkeen muualle haudattujen muistomerkille ja minä jäin harhailemaan hautausmaan pimeimpään nurkkaan.

Nurkan pohjukassa oli ilmeisesti muualle haudattujen ortodoksien muistopaasi. Ainakin polvistuneen enkelin peruskivessä olivat sanat kanonista edesmenneen puolesta: "Saata, oi Kristus, Sinun palvelijasi sielu lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä."

Arvelin, että kyllä kynttilä tässä saa ajaa asiansa - myös Leonidille, äidille sekä isälle, Kaijalle ja Antikiasen Juholle meikäläiseltä. Samaan aikaan juoksivat Matti, Anna ja Maria autolle. Maria itki ääneen paleltuneita käsiään. Ei muistettu ottaa tytölle lapasia. Jompikumpi oli kynttilää sytyttäessä hokenut: "Vittuvittuvittuvittu!"

Arvelen, että Jumala ymmärtää kyllä. Tarkoitus oli hyvä, mutta oikeasti Varpaisjärven ilmanala oli tsiljoona kertaa raaempi kuin Lapinlahden. Sama vinkka kääntyi kasvoille vasta, kun palasimme takaisin Lapinlahden hautausmaan keskikäytävää kirjailija Matti Pulkkisen haudalta.

Joku oli sinne hautakynttilän jo vienyt. Hyvä juttu, että kirjailjaa ei ole tänne jätetty yksin.

Murakami-urakka

Pääsin eilen illalla melko pitkälle Haruki Murakamin Norwegian woodia. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1987 ja siitä on tehty elokuva. Kirja on kriitikoiden mielestä Murakamin viihteellisin eikä se sisällä fantasiaa. Sen vuoksi haluankin aloittaa Murakamini Norwegian woodista.

Tikkisen Hannele esiluki Kafkan rannalla eikä lakkaa sitä ylistämästä. Kafkaa rannalla mainosti myös Ärräpäiden kirjallisuusmies Tapani Kaakkuriniemi sähköpostilistalla ja sen vuoksi ostinkin ensimmäisen Murakamini Kiasman kirjakaupan poistomyynnistä viime kesän lopulla.

Toivottavasti Hannele ei pety joululahjayllätyskirjaansa. Pelkään, että Norwegian wood on liian ilmeinen ja selkeä Murakami hänelle, kun on päässyt murakamilaisen mystiikan makuun. Varoittelin jo tekstarilla, että joulu-Murakami on toista maata.

Hannele raportoi, että turkkilaistunut sisar Maritta makaa sohvalla ja hekottelee ihastuneena Evelyn Waughin Menneelle maailmalle. Mennyt maailma oli Leonidin lempikirja ja kun sitten sain sen monien käänteiden jälkeen luettua, en ihmettele miksi.

Nyt tuli Hannelelta tekstari: "Kyllä minusta tuntuu, et sun joskus luettava Kafka rannalla. Upea kirja!"

Watanabe on tylsimys

Norwegian woodin päähenkilöstä, Watanabesta, en pidä. Minusta tyyppi on houellebecqmäinen nihilisti. Tyyppi vain käy yliopistossa lukemassa teatteritiedettä, välillä hieman töissä, sillä ei ole etuoikeutetusta rikkaasta perheestä ja suree ystävänsä itsemurhaa. Asuu aika hirveässä opiskelija-asuntolassa, jota kirjailija kuvaa inhoin sanakääntein.

Siellä juodaan viinaa ja vedetään käteen ja siivotaan harvoin. Onneksi Watanabe joutuu kämppikseksi omituisen Kamikazen kanssa, joka sentään pitää huolta pikku kämpän hygieniasta, voimistelee aamuisin ja suhtautuu intohimoisesti Watanaben mielestä täysin epäseksikkääseen opintoalaansa.

Murakami onnistuu kuitenkin olemaan hauska verrattuna ranskalaiseen Houellebecqiin. Kamikazea hän kuvailee niin, että tämä varmasti irrottaa hampaansakin iltapesulla ja kuuraa ne yksitellen. Murakamin kuvauksissa on lisäksi paljon lämpöä, mikä Houellebecqilta ja hänen suomalaiselta ihailijaltaan Tommi Melenderiltä puuttuu täysin.