
su 14.12.2014
Talo tyhjeni. Matti lähti Muhokselle ja Anna päiväriparinsa kirkkoon. Maria odottaa jo ylösnousuaan.
Eilen uudet ovet saivat yhdelle puolelleen listat. Kovin on hidasta touhua. Nyt eristepurua ei kuitenkaan päntiönään leviä sisätiloihin, joten saatoimme imuroida. Savotta ulottui iltauutisiin asti. Tässä selvitys sille, miksi meistä kumpikaan ei edustanut Työväentalolla pikku jouluissa. Mattiahan sinne odotettiin, mutta en päästänyt.
Sanoin, että voi lähteä Muhokselle vasta, kun talo on ällöttävästä ja tikkuisesta eristepurusta imuroitu. Yläkerta jäi minulle - täksi päiväksi ja jääkaappi.
Minä hinkkasin eilen koko päivän keittiön kaappien ovia. Kaapisto on pinnoitettu jollain ällöttävällä muovilla, joka on ikään kuin huokoinen. Kävimme Marian kanssa Tokmannista hakemassa ihmesieniä, joista neuvoivat keskiviikkona Meijerin äidit. Heikkisen Tiina (vas. khall.) arveli, että onhan sitä saatavissa kaikenlaista, joilla voi räjäyttää maalin keittiön kaapeista.
Eivät maalit lähteneet, vaan sormistani nahka. Sama ilmiö kuin silloin, kun Maria kotiutui Kuopioon Linnanpellolle vastasyntyneiden teho-osastolta Kysistä. Hankimme jotain erikoisdesinfioivaa pesuainetta käsillemme, sillä meille ei saanut tulla mitään infektiota kotiin.
Desinfiointiaine kuori nahkan sorminivelistäni. Siinähän sitten vasta olivat käsilläni bakteeripesät. Marialla oli teho-osastovaiheessa käynyt stafylogokki, aivan tavallinen iholla elävä bakteeri elimistössä, teki keuhkokuumeen ja melkein tappoi lapsen heti alkuunsa.
Nyt olisi edessä jääkaapin pesun lisäksi Marian nostot sekä omien hiusten pesu.
Teppo Kulmalan Radio Tuupovaara 2 - kirjailijan rythm and blues tahmoilee välillä. Kovin on puuroinen kirjailijan ajatus omasta kommunistimenneisyydestään. Ja Jyväskylässä Li Anderssoniin ja Marko Brunilaan kohdistunut äärioikeistolainen isku se vasta sai kirjailijan tekstipuuron kuplimaan.
Vähän niin kuin Kulmana kolumni Iisalmen Sanomissa Natosta ja Seppo Kääriäisestä. Onko jonkin asian sanominen suoraan mahdollisesti jotenkin vaikeaa? Mössöä, mössöä.
Toisaalta en minä olisi editointivaiheessa jostain syystä mössöjä kirjasta pois ottanut. Ne kuuluvat kummalla tavalla asiaan. Vähän niin kuin valo-aurinko-jumala-enkelit polveilevan esseihdinnän juttu Irjan unta jatkaen maailma menee. Myönnän, että loikin tekstin yli, sillä en jostain syystä jaksa tällaista dialogia:
- Enkeli, olen, enkeli, olen luomaton valo.
- Enkeli sinä, luomaton. Jos olet luomaton, silloin sinussa on Jumala ja minä olen vain aurinko. On kyllä, oh, minuakin pidetty jumalana, jotkut vähät yhä pitävät, heitä arvostan uskollisina sieluina... (Teppo Kulmala Radio Tuupovaara 2 - kirjailijan rythm and blues s. 222)
Minulla ei ole mitään perustetta sille, miksi en jaksa. Kohta oli jaaritusta. Vähän sama kuin klovni-runoilijan Valo-runot. Minusta Tane on parempi alter ego runoilijalle kuin Valo, joka meni ja tuli ja taatataatadaa. Tane sentään veti päänsä täyteen ja ajeli Datsunilla, Tane, perrrkele.
Epäluottamukseni valo-metaforaa kohtaan lähti, kun ajattelin minäkin alkaa lukea lyriikkaa. Varkauden Portin kirjapörssistä ostin Leonidin kuolinkesänä Johanna Venhon runokirjan halavalla ja koko runokirja koostui ajatuksesta, jonka ilmaisisin seuraavasti toimittajana: Valovalovalovalovalovalo. Tämä ei ole Venhon vika, vaan sen, että luen runoja tai laulun sanoja vain veitsi kurkulla.
Sen sijaan liikuskentelin kirjailija Kulmalan jalanjäljissä vuonna 1985 Leningradissa Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen jalanjäljissä. Rodion Raskolnikovin kellariloukko haiskahti, porraskäytävässä oli Pietarin-pimeää.
Antikliimaksit
Mielenkiintoinen Tuupovaara 2 -kirjassa oli myös episodi, jossa Kulmala muistelee tapaamistaan virsirunoilija Anna-Maija Raittilan kanssa. Hyvin on ikäkirjailija tavoittanut nuoren kulttuuritoimittajan hienoisen pettymyksen. Raittila ei ollutkaan sellainen lumoava sielun äiti, jota kulttuuritoimittaja itsekeskeisyytensä tunnustaen olisi odottanut.
Tavoitan hyvin Kulmaan tunnot. Itselleni tietenkin on käynyt vastaavalla tavalla. Haastattelu menee ammatillisesti ihan jees, mutta jokin jää uupumaan. Päällimmäinen tuntemus on kummalllinen pettymys. Ehkä jaoin Kulmalan tunteen, sillä löysin alkusyksystä Nilsiän kirjaston poistomyynnistä Anna-Maija Raittilan Pyhiinvaeltajan päiväkirjan enkä häikäistynyt.
En tavoittanut Sitä Juttua ja päiväkirja jäi kesken. Vaikea sanoa, miksi. En löytänyt päiväkirjasta ketään.
Sen sijaan Tuupovaara 2:sta löysin. Sehän siinä ihanuus onkin. Myös puuroutuneissa teksinkohdissa elää Kulmala. Äärimmäisen herkkänä ja hienotunteisena, arkana, vetäytyvänä. On tietenkin otettava huomioon, että niin tekstiensä taakse vetäytyvää ihmistä tekisi mieleni ravistella ja vähän jopa potkia. Herättää. Päristää korvaan, että vittuperkele, kukkuu, herää, herää, ryhdistäydy, suutu, älä ota asioita sisääsi.
Radio Tuupovaara 2:ssa on myös maininta Savon Sanomien kulttuuritoimittaja vai mikä päällikkö se nyt olikaan - Risto Löf - lähdöstä vapaaksi toimittajaksi hoitamaan lapsiaan. Jotenkin hieno valinta. Tosin taloudellisia ongelmia pariskunnalla ei ole, sillä muijalla on toimittajan vakipalkka jo kaukaa 1990-luvun puolelta, eikä sitä uhkaa mikään.
Radio Tuupovaara 1:n julkistamistilaisuus 2:ssa oli tyylipuhdas antikliimaksi. Kirjailija pohjustaa kirjanjulkkareiden karmeutta ja omaa vähän avutonta olemustaan pitkin matkaa. Kirjanjulkkareista ei sitten ole oikeastaan muuta mainintaa kuin se, että Karjalaisen mielestäni tympeä ja penseä kyldyyritoimittaja Suonna Kononen sanoo, että jahah, julkkareissa olleet pääsevät sitten Tuupovaara 2:seen.
Nyt olen kohdassa, jossa Teppo Kulmala olisi tahtonut julkaisijalta arvosteltavakseen Paul Austerin ja J.M. Coetzeen kirjeenvaihtokirjan Tässä ja nyt - kirjeitä ystävyydestä. Itse pidin vanhojen herrojen vähän alakuloisista ja väsähtäneistä kirjeistä, mutta muistaakseni Tommi Melender, jota en pitkään aikaan ole muistanut lukea, ei pitänyt yhtään.
Sen sijaan Teppo Kulmala sai arvosteltavakseen John Irvingin Minä olen monta. Aloitin Irvingin monta kertaa, mutta sitten kun jaksoin siihen syventyä, pidin. Tavoitin mielestäni Irvingin ajatuksen ihmisen moneudesta. Sukupuoli tai sukupuolinen suuntautuminenkaan ei ole selvä asia.
Ehkä Irving kolahti juuri minuun siksi, että minusta sukupuoli on loppujen lopuksi mielen tila. Tänään minusta tuntuu mieheltä ja huomenna ehkä naiselta. Useimmiten ihmiseltä. Sama tuli hienosti esille Heikki Turusen Karjalan kuninkaassa. Ensin lumouduin Karjalan kuninkaasta niin, että meinannut sitä lukiessa - istuin pytyn kannella vessassa - tajuta kulkuriveljeni Jounin olevan pihalla. Meidän pihalla siis. Soitti, avaanko oven.
Kirjaa edetessä tuskastuin siihen, että Turunen tuntui ikuisesti juuttuneen nuoren miehen testosteroniinsa.
Ei niin ollutkaan ja vaikka Turunen kirjansa keskivälillä myös jaaritti - etenkin kohdassa, jossa kyläläiset analysoivat kukin taholtaan, kuka pääsee virolaisen vakoojan hameen alle, osasi Karjalan kuningas yllättää. Sekin toi esille ihmisen loputtoman (sukupuolisen) moninaisuuden ja monimutkaisuuden.
Kulmala ei Irvingistä oikein syttynyt: "Kristiina Rikmanin taatusta suomennoksesta huolimatta Minä olen monta jättää silti jälkeensä ´huh huh, tuli sentään luettua´ -vaikutelman. Lukija ei ui. Lukija kahlaa. Toki huomautan puhuvani omasta sukellusyrityksestäni." http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/john-irving-mina-olen-monta/1335521
Ehkä Kulmala on vain ylisiveä ja ylilempeä. Ehkä hän on niitä ilmavia nymfi-neitsykäismiehiä, jotka kauhistuvat lihallisia asioita. Ehkä hän on itsekin siinnyt - ja itsestään - lumpeenlehdellä. Ikään kuin perisynti ei olisi häntä millään lailla koskettanut - edes tosiaan sikiämisvaiheessa.
Tikkisen Hannele seuraa Korpijärven dramaattisia tapahtumia herkeämättä. Eilen hän kuitenkin lupasi keskittyä niiden sijaan Ulla-Leena Lundbergin Jäähän. On kuulema verakkaisen rauhallista ja viipyilevää saaristolaiskuvausta, jossa kipupisteet ovat tuloillaan ja jännitteet vasta varoen ilmassa.
Ah, kuinka nautin Hannelen terävistä ja joskus kirskahtelevan purevista tekstarikiteytyksistä. Jää on minuakin kiehtonut tuolla hyllyllä, mutta lupasin itselleni, että luen Kulmalan ajatuksella ja pureskellen. Nimenomaan pureskellen.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]