Viimeinen laukka Tokmannilla ennen joulua

Hautakynttilä on nyt varattu kirjailija Matti Pulkkisellekin

ke 24.12.2014

Piti laukata äsken Tokmanniin ostamaan muun muassa Matin kaikille sukulaisille hautakynttilöitä. Mattia jaksaa aina naurattaa ensimmäisen yhteisen joulumme slogan.

Koska meille alituisessa diasporassa eläville joka paikan muukalaisille ei koskaan ollut muodostunut haudallakäyntiperinnettä, oli kiintoisaa mennä avioliittoon sellaisen ihmisen kanssa, jonka omaiset sijaitsevat lähihautausmaalla. Että haudalla voi poiketa ihan muutamassa hetkessä aattoiltana tai milloin sitä ihmiset nyt haudalla käyvätkään.

Perinne oli minulle outo. Paulon mamma koetti juurruttaa meihin Kaijan haudallakäyntiperinnettä, mutta siinä vaiheessa, kun Kaija kuoli, me asuimme jo tunnin ajomatkan päästä Kaijan haudasta.

Ensimmäisenä yhteisenä jouluna, jolloin tsunami vei ihmisiä enemmänkin toisaalla ja jolloin Matin kanssa asuimme tässä vielä susiparina, sanoin, että no, nyt on meillä on hautakynttilöitä kaikille sun sukulaisillesi. Lauseessa oli hieman happamuutta, sillä täällähän me elämme keskellä Matin sukua, Matin menneisyyttä, Matin kaikkea.

Sen vuoksi Varpaisjärvellä Matin vanhempien haudalla käydessä varustaudun omin ohjelmin. Perinteeksi on jo muodostunut viedä kynttilä Matin ja Liisan toimíttajaedeltäjäni Juho Antikaisen haudalle. Juho jäi täysorvoksi samana kesänä kuin minä. Isä kuoli kesäkuussa 2002 ja heinäkuussa 2002 Juho tassutteli Matti ja Liisa -lehden Varpaisjärven-toimitukseen etsimään kuolinilmoitusvärssykirjasta värssyä äidilleen.

Totesimme, että olemme molemmat täysorpoja nyt. Seuraavan joulun alla tuli jotenkin mieleen, olisiko pitänyt kutsua Juho meille Alapitkälle joulun viettoon. Leonid olisi jouluvieraan varmaankin hyväksynyt, sillä Venäjällä ei käsittääkseni ole mitään "joulu on vietettävä oman ydinperheen kanssa" - pakkoa.

Oli kumma etiäinen, kuten päätoimittaja Heikki Valkosella. Heikki kaiketi Juhon sitten joulun jälkeen löysi asuinmökkinsä piharakennuksesta.

Matti Pulkkisen joulut Nummella

Kirjailija Matti Pulkkiselle olisin vienyt tekemiäni jouluruokia joskus ennen tämän kuolinkevättä. Kirjailija kieltäytyi kategorisesti ja pelästyneenä. Kävi kuitenkin meillä keskustelemassa kirjallisuudesta. Taisin lainata kirjailijalle piispa Panteleimonin kirjoittaman jouluaiheisen kirjan Vieremältä.

Kirjailija luki sen tunnollisesti. Lausui muutamia kustannustoimittajan sanoja. Muistan, kuinka eteisessä otin puheeksi oululaisen kirjallisuuslisensiaatti Esko Karppasen, joka oli Aamun Koiton päätoimittajavuoteni 2009 syksyn valo, lausunnon Matin ja Liisan pakinoitsijanimimerkki Siipiin, Siiri Järvilehdon, kirjoituskokoelmasta.

Karppanen oli jostain kautta saanut Siipiin kirjoituskokoelman itselleen. Lahjaksi kai ja sanoi jotenkin niin, että ovathan ne ihan kivoja. Me kirjailja Pulkkisen kanssa totesimme eteisessä yhteen ääneen, että ne ovat kaikki, mitä tällä paikkakunnalla on! Niin epäsovinnaisia kuin tällä piinallisella pikkuporvarien kulttuuripitäjällä voivat olla.

Sitä paitsi minä aina odotin Matti ja Liisa -lehden taittovuorossa Siipiin pakinan ilmestymistä toimituksen sähköpostiin kämmenet innostuksesta hioten. Esimerkiksi otsikko Mummoseksiä sai ainakin yhden uskovaisen paikallislehden tilaajan peruuttamaan tilauksensa.

Toisen kirpukan keskustelun muistan käyneeni kesäpäätoimittajana ollessani, kun Siipii oli taas kirjoittanut jotain jonkun uskonrauhaa häiritsevän kirjoituksen. Olin aivan innoissani, sillä pakinoitsijanimimerkki oli tietojeni mukaan täkäläisestä uskovaisrivistöistä päällimmäisiä.

Tuli muuten mieleen, että hankin Maaningan Raija-pastorille jälkijoululahjaksi Jään. Siinä kuvataan tuskaa, jolla ahvenanmaalaisen Luotojen pikku seurakunnan köyhä pastori Petter Kummel valmistelee ensimmäistä saarnaansa uudessa seurakunnassaan. Jäästä jäi mieleen monia yksityiskohtia, kuten se, kuinka luotolaiset miettivät vähän väsyneesti saadessaan taas tuoreen pastorin seurakuntaansa, kuinka sitä taas joutuu tottumaan uuteen ihmiseen.

Luodoilla oli siihen mennessä ollut vain väliaikaisia pätkäpappeja. Petter Kummel suhtautuu pikku seurakuntaan kunnioituksella. Hän suorittaa pastoraalitutkinnonkin sitä varten, että saisi jäädä Luodoille kirkkoherraksi. Edelliset pastorit olivat Luodoilla jonkin aikaa ja hakeutuivat järjestään parempiin seurakuntiin.

Edellisessä lauseessa tutkiskentelen murreilmaisua järestään. Äiti sanoi aina niin. Se on kai jotain sellaista, että säännönmukaisesti tai alvariinsa. Aina. Ja järjestelmälllisesti vielä se aina.

Jää oli viimeinen Lundberg Tokmannilla. Äsken laukkasin 20 asteen pakkasessa hakemaan sieltä viimeiset joululahjat. Matti meni vielä rautakauppaan. Rexin taxi-Anja oli ajamassa johonkin ja vilkutti iloisesti pitkillä sekä hyvinhoidetuilla kynsillään. Siinä on tyylikäs nainen, hitsi.

Jään edeltäjän Marsipaanisotilaan muistan Hannele Tikkiselle lähettäneeni, mutta silloin en vielä tehnyt kirjalistoja. Marsipaanisotilas lienee hukkunut samaan joulubermudankolmioon kuin muutkin edellisen joulun kirjalähetyksen kirjat. Hannele ihastui Jäähän ja innostuneiden tekstareiden ansiosta minäkin siihen tartuin.

Odotuksia ei ollut minulla minkäänlaisia ja nyt olen Lundberg-koukussa.

Hannele on parhaillaan menossa Maritta-sisarensa kanssa Nilsiään Helena-sisaren luokse ja haudoille. Joulu on pelastettu dekkareilla, mutta Idioottia emme ehkä jaksa tahmoa kumpikaan loppuun. Korpijärven draama-queenit ja kingit vaikenevat.

Maria haluaa herätä. Toivottavasti Anna ja Matti muistivat ostaa lisää punajuuria, sillä tämän joulun menestys on rosolli.

Leonidin rosollissa oli ennen aina enemmän punajuurta - huomasin eilen - ja kirjoitin viime hetken ruokakauppalistaan, että pari punajuurta. Pitää lisätä kumpaankin versioon. Anjovisversioon ja kalattomaan vaihtoehtoon.