Pia Valkonen

Retoriikka kovenee

Luokkaretki lähiöst´ linnaan

su 7.12.2014

Tällä kertaa emme katsoneet itsenäisyyspäivän vastaanottoa pressanlinnasta. Ei ollut fiilistä. Tavallisesti olisi ollut mukava pongailla varpaisjärveläisiä Mirka Desing-mekkoja ruudusta, mutta nyt sekään ei kiinnostanut eivätkä Vasemmistoliiton kansanedustajat. Loppujen lopuksi eniten kiinnosti Luokkaretki lähiöst´ linnaan.

Istuimme IPU:n Ylä-Savon paikallisosaston puheenjohtajan Timo Revon kanssa tässä keittiöläppärin äärellä ja suunnittelimme tulevaa. Olemme lähdössä retkelle Heinävedelle IPU-aktivisti ja metsätilallinen Riikka Söyringin luokse. Hän on luvannut meille viiden tunnin esitelmän aiheesta mediakonsentraatio ja onko kansan valta ylipäätänsä mahdollista keskittyneen tiedotusvälineistön Suomessa.

Riikkahan sen tietää. Oli Magneettimedian toimittajana. Äärimmäisen kiinnostava nainen, kuten Susanna Kaukinenkin. Susanna Kaukinen vain on hieman pelottava. Ehkä se johtuu hänen it-DI-insinööriydestään, ehkä ylemmän keskiluokan taustastaan - isä ylilääkäri ja äiti professori - tai espoolaisuudestaan, en tiedä, ei tunnu olevan mikään helposti lähestyttävä taistelijahahmo hän.

Lisäksi katsoimme Timon www.uusisuomi.fi -sivustolle menevän blogimerkinnän. Revon Timossa on aivan upeaa sammumaton tiedonhalu. Luulin opiskelleeni Tampereen yliopistossa kansainvälistä politiikkaa ja seuranneeni Venäjää. Hah, Revon Timo hakkasi minut mennen tulleen Venäjä-tietoisuudessa ja Nato-kysymyksissä. Meilasin nyt pikku-Timolle linkin Hannu Taanilan alustukseen Kohti inhaa itää.

Olen linkittänyt sivustoltani ennenkin Taanilan alustukseen, mutta tässä se on taas: http://bambuser.com/v/4981435

Taanila veti alustuksensa Ravintelivalistusiltamissa Jyväskylässä. Järjestäjänä olivat Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston lisäksi Vihreä puolue ja Kansan Sivistystyön liitto. Ärsyttävää tässä on, että valistukset tulevat kaikenmaailman IPUIlta, VIPUIlta ja äärikommareilta.

Mutta kaitpa se on ymmärrettävä niin. Vasemmistoliitto on kuin mikä tahansa valtapuolue. Vaaliorganisaatio ja sillä hyvä. Muuhun siitä ei ole. Eikä se oikein ole kiinnostavaa.

Kirjoitin pikku-Timo erotukseksi IPU:n vaalipäälliköstä ISOsaaren Timosta. Kirjoitin taannoin kaunokirjallisesti IPU:n vaalipäällikön Timo Isosaaren vierailusta meillä. Että muka vaalipäällikkö olisi syönyt meillä aamupuuronsa. Ei syönyt, sillä koettaa elää viljattomalla ruokavaliolla. Aamupuuroyksityiskohta luikersi tekstiini Elovena-kauraryynipaketin syrjästä.

Mielessäni erotan kaksi IPU-Timoa toisistaan sillä, että agrologi Timo Isosaari on kuin Elovena-paketin syrjästä

White trash ei ole cool

Sattuipa somasti, että lukaisin Hanif Kureishin Olisi vähän kerrottavaa samoihin aikoihin, kun aloitin vihdoin brittisosiologi Beverley Skeggsin Elävän luokan. Kuten kerroin, ihailin brittiläis-pakistanilaista kirjailijaa Hanif Kureishia nuorena yli kaiken, kun tämän Esikaupunkien Buddha ja Musta albumi olivat niin cool.

Minä en ollut vähimmässäkään määrin cool. Taustani oli maalaisessa työväenluokassa, mikä oli vaikkapa Tampereen yliopiston alakuppilasta vieläkin hirveämpää ja hävettävämpää kuin tulla kaupunkilaisesta työväenluokasta. Minulla oli kaksoisstigma, jonka viimeistelin 1990-luvulla työttömän stigmalla.

Kolmoisstigma, kuvitelkaapa!

Tosin katsottuani Fitz ratkaisee jakson Näytön tarve (To Be A Somebody) aloin miettiä asioita. Jaksossa white trash -luokkaan kuuluva Robert Carlyle tappaa pikku kaupan pitäjän, värillisen maahanmuuttajan. Valkoisen roskaluokan työttömällä Carlylellä ei ollut rahaa muistaakseni tulitikkuihin.

Taustalla häämötti välinpitämättömyys, joilla brittiläinen yhteiskunta suhtautui valkoiseen työväenluokkaan, jotka eivät vanhoista tehdasyhteiskunnasta kyenneet hypähtämäään studiotuotantoon. He vain siirtyivät sarjaan Sohvanvaltaajat, joka esiintyy Beverley Skeggsin Elävässä luokassa.

Carlylen esittämän valkoisen roskapudokkaan veli oli kuollut Hillsboroughin jalkapallostadionin onnettomuudessa. Hillsboroughin jalkapallokatsomossa puristui vuonna 1989 kuoliaaksi 96 alaluokan jalkapallohuligaania. To Be A Somebody on kuvaava jakson nimi: Olla joku.

Valkoinen roskaluokka, työväenluokka, ei ole mitään. On ei kukaan. Ei ainakaan ole cool, Hanif Kureishi, mumu, oli cool. Sen vaistosin. Ja sen takia Hanif Kureishi oli mielestäni supercool.

Mieluummin luokka- kuin identiteettipolitiikkaa

Hanif Kureishin Olisi vähän kerrottavaa alkoi lupaavasti. Kureishin romaanin päähenkilö oli psykoanalyytikko. Kureishi palauttaa lähestulkoon kaiken seksualaisuuteen Freudia mukaellen. Niinhän se on. Vietit meitä ohjailevat, mutta sitten kun vietit ovat tehneet tehtävänsä, alkaa hoiva.

Beverley Skeggs kirjoittaa, että monet teoreetikot kääntyivät itseensä psykoanalyysin avulla. Alkoi loputon omasta napanöyhtässä vellominen. Se alkoi yläluokasta, kulki läpi ylemmän keskiluokan kohti keskinkertaista keskiluokkaa ja valui alempaan keskiluokkaankin Kelan suosiollisella avustuksella.

Alaluokalle, työväenluokalle, riitti Suomessa vain psyykenlääkkeitä, joka johti sekakäyttöön ja arvaamattomaan keskiluokkaa pelottavaan käytökseen. Siitäpä keskiluokka sai!

Sellainen teoreetikko kuin McClintock on vuonna 1995 esittänyt, että marxismi on proletariaatin (omistamattoman luokan) teoria, kun taas psykoanalyysi on porvariston teoria. Skeggsin Elävästä luokasta käy ilmi, että brittiläisessä yhteiskunnassa on todellinen proletariaatti - vuokralähiöiden väki - joka ei omista edes palkkatyöläisorjan kahleitaan, sillä töitä ei ole. Samaan suuntaan meilläkin ollaan menossa kovaa vauhtia.

Hanif Kureishin päähenkilö hiimailee 1980-luvun alun vasemmistopiireissä, joita alettiin pikku hiljaa nauraa näkymättömäksi. Päähenkilö rakastuu omnipotenttiin toimittajaan Kareniin, joka on vasemmistopiireissä toista maata. Hän on huippukyky, tähtitoimittaja.

Seuraavat vuosikymmenet ovat Karenin. Samaan aikaan kaikki suomalaiset peruskoulunsa päättäneet halusivat media-assistenteiksi sen vuoksi, että media-ala ei ollut duunariala. Kukaan ei halunnut työläiseksi ja itse asiassa kävi niin, että ammattikoulusta lakkautettiin teollisuusompelijoiden linjat.

Ompelualalla selviytyivät vain hienot studiosuunnittelijat, yrittäjähenkiset omnipotentit, persoonallisuutensa muokkaajat. Kuten Globe Hopen perustaja Seija Lukkala sanoi viime tiistaina Yle Puheessa: "Kiertotalous ei ole vain köyhien puuhastelua. Tämä on ihan oikeaa bisnestä!"

Hyi saatana, että teki mieli yrjötä siinä kohtaa Yle Puheen ohjelmaa. Se puffasi saman illan Ajankohtaisen Kakkosen yrittäjäiltaa, jossa mielestäni oli liikaa tyhjää yrittäjähypetystä. Ääneen pääsivät pääasiassa yrittäjät, joiden innovaatioista ei tavallinen pulliainen ymmärtänyt paskaakaan. Pääasia, että myönteinen ilmapiiri ei hapantunut. Ja oikeistoväki peukutti Libera-säätiön entiselle tutkimusjohtajalle, nykyiselle kansanedustajalle, nätille blondille Elina Lepomäelle.

Minullakin on Globe Hopen kassi, jonka hankin Kiasman kaupasta Helsingistä ja jota olen ylpeänä esitellyt. Nyt en tiedä, esittelenkö enää. Ehkä pitää pitää puhe työväenluokan puolesta joka kerta, kun osoitan Globe Hopen logoa.

Työväenluokan tunnusmerkit

Kureishi kuvaa kirjassaan Olisi vähän kerrottavaa sivujuonteena päähenkilön vulgaaria, tatuoitua, ylipainoista pakistanilaissisarta, joka on hyperseksuaalisena pökäissyt pennun pennun jälkeen vuokralähiöön, elättänyt itsensä lähinnä epämääräisillä pilleri- ja dullakaupoilla, mutta on tekemässä luokkaretkeä kulttuurikermaan kuuluvan teatteriohjaajan avulla.

Päähenkilö kuvaa siskoaan sillä, että tämä on voinut esiintyä asiantuntijana vähän kaikessa. On ollut väkivaltaista lasten isää ja vaikka sun mitä identiteettipolitiikkaan kuuluvaa yksilötuskaa.

Oikeastaan feminismikin on osa identiteettipollitiikkaa. Näin sanoo Beverley Skeggs: "... Siksi voitiin rakentaa tietyntyyppinen kansallinen muodostelma, jossa ryhmät voivat hankkia hädän, kivun ja kärsimyksen valuutoilla itselleen tunnustusta. Tuloksena oli poliittinen maaperä, jota yhä lisääntyvässä määrin määrittävät sekä yksilöllisyys että loukatuksi tulemiseen perustuva moraali. Tämän vuoksi identiteettipolitiikka on riippuvainen yksilöstä, jotka oikeuttavat itsensä moraalisesti oman kokemuksensa kautta." (Beverley Skeggs Elävä luokka s. 121)

Samasta asiasta on puhunut viime aikoina suomalais-somalialainen Maryam Abdulkarim. Hän ei enää ole mukana valtavirtafeministisessä liikkeessä, sillä se saattaakin vahvistaa esimerkiksi rotuun tai luokkaan liittyviä hierarkioita. En enää muista, missä Abdulkarimin haastattelusta tämän luin, sillä häntä on haastateltu nyt ainakin sekä Kodin Kuvalehteen että Vihreään Lankaan.

Maryam Abdulkarim tulee esille myös Cosmopolitanin lähinumerossa, jossa on esillä kiinnostavia nykynaisia. Kysyin äsken tuossa vastapäätä voileipiä itselleen kasaavalta kiinnostavalta nykynaiselta, joko viimeisimmässä Cosmopolitanin numerossa esiintyi Maryam Abdulkarim.

Tässä siivu My Cosmo -sivuilta: "Vaikka olen muslimi, itseni peittäminen ei liity uskontooni vaan se on oman kehoni haltuunottoa. Minä päätän, mitä kehostani näkyy ja kenelle. Tärkeää on ollut myös oppia, että ollakseen hyvä nainen, minun ei tarvitse kilpailla miesten huomiosta. Se saa vain näkemään toiset naiset vihollisina, ei ystävinä." (https://mycosmo.fi/article/mycosmo/maryan-abdulkarim-naisten-pitaisi-olla-solidaarisia-toisilleen#sthash.g278DpOd.dpuf)

Siellä se Maryam Abdulkarim oli - uusimman Cosmopolitanin numerossa. Abdulkarimin mukaan feminismi ei ole mitään ilman luokkapolitiikkaa. Ensin on tehtävä hierarkiat ja luokat näkyviksi, jotta niiden purkaminen voisi alkaa. Esimerkiksi IPU:ssa kiinnostavaa se, että se puhuu nyt itsenäisyydestä, kun termiä kaikin tavoin koetetaan tehdä halveksittavaksi.

Revon Timollekin vinkkasin, että kannattaa kuunnella Yle Areenalta - no niin nyt joutuu viettämään Timo läppärin äärellä ainakin kaksi tai jopa kolme tuntia - Politiikkaradio, jossa suomen kielen tutkija Vesa Heikkinen suhtautuu Itsenäisyyspuolueen, IPU:n, vaaliohjelmaan alentuvasti.

Revon Timo vain hymyili koko naamallaan ja sanoi, että tutkijan alentuvuus on paljon puhuvaa. Nyt vain höyryä pyttyyn.

Toinen kiinnostava nykynainen on halunnut nousta sängystä jo yli puoli tuntia sitten. Menen nostamaan. Hiusten pesu, tappelu vaatteista - eilen oli kuulema yllä jotkut hiton sairaalakuteet, mikä oli aivan totta, sillä päällipuserona oli pinkki college ja jalassa harmaat collegehousut - pyykin lajitelua. Palapaistiin veden lisäys. Keittiön luuttuaminen.

Kovinkaan perusteellista siivousta ei tänään kannata tehdä, sillä eteisessä on meneillään ovien vaihto. Eristetöhkää on joka puolella niin kauan kuin ovien vaihto on kesken. Jospa meillä olisi jouluksi uusi ulko-ovi.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi