Moikkaamassa Taivaslaulua
Varpaisjärven kirjastossa

Pastori Petter Kummelin groteski Porvoon-matka

ti 16.12.2014

Tuli pakollinen vapaapäivä. En saanut itseäni irti Ulla-Lena Lundbergin Jäästä eilen illalla nukkumaanmenoaikaan. Pelkäsin ja vapisin, tuleeko vastaan pastori Petter Kummelin matka Porvooseen pastoraalitutkintoon. Tikkisen Hannele eilen kertoi jotain kirjan Porvoon-kohtauksesta.

Kohtaus kuulema on niin hätkähdyttävän groteskiudessaan poikkeava muusta tekstistä, että Hannele katsoi parhaaksi varoittaa ennalta. Vastasin tekstarilla, että en tiedä, uskallanko lukea kyseiseen kohtaan asti. Lundbergin teksti on kuvailevuudessaan ollut vangitsevaa. Kipeät asiatkin Lundberg ilmaisee hykerryttävällä lempeydellä.

Jotenkin pelkäsin, että Porvoossa pastori kohtaa verta, visvaa ja suolenpätkiä. Ajattelin, että eihän myyntimenestystä voi kirjoittaa ilman jaritervomaisia efektejä. Enemmän kuin groteskia kohtausta pelkäsin sitä, että Jää osoittautuu megaluokan pettymykseksi - ammattimaisesti tuotteistetuksi konseptiokirjallisuudeksi.

Uni kuitenkin tuli ennen pastorin Porvoon-matkaa. Pääsin siihen vasta aamulla. Siinäpä olinkin enkä päässyt enää irti kuin repiytymällä. Hannele oli lukenut Jään aamuun mennessä loppuun ja siirtynyt Matti Röngän dekkariin Väärän maan vainaja. Joka ei ollutkaan dekkari, vaan Hannelen terävän lähikatseen mukaan jotain outoa - mutta ei dekkari:

"Mistä tässä oikein on kyse? Ei tämä mikään dekkari ole. Viktor Kärpällä näyttää olevan urakointifirma. Pientä huijausta harrastetaan. Otetaan ja annetaan lahjuksia. Sit on mamuja Venäjältä ja nuorisorikollisia."

Hannele mietti, tuleekohan koko Väärän maan vainajasta lasta tai edes paskaa. Savon Sanomiin kirjan on arvostellut Mikko Varis. Lieneekö kirjailijaliiton puheenjohtajan mies, nimismies Mikko Varis? Nimismies Varis olisi varmaan oikea ihminen arvioimaan Röngän asiantuntemusta.

Varis myös on sitä mieltä, että Röngän teoksen rakenne hajoaa ja lukija joutuu kahlaamaan ikään kuin lumessa. Väärän maan vainaja on Röngän kuudes Kärppä. Ehkä oli virhe tutustuttaa Hannelea Kärppään tai Rönkään kuudennesta teoksesta lähtien. Olisin voinut etsiä tälle paremman, dekkarimaisemman Röngän.

Minä alustavasti ajattelin, että innostun seuraavaksi dekkareista. Mutta en tiedä. Antaa dekkarigenren nyt odottaa.

Aamulla en meinannut päästä lenkille Lundbergin Jään vuoksi. Oli elettävä läpi pastorskan synnytys, miehen pastoraalitutkinto, paluu kotiin, joulumyrsky ja vielä sen päälle amerikkalaisen mustan merimiehen vaiheet Luodoilla. Porvoon-kohtaus oli kyllä raju, mutta ei tuntunut laskelmoidulta.

Ensiluokkainen nahjus aviomiehenä

Parasta oli pastorskan tuiskahdus aviomiehen matkan jälkeen: "Eikä hän opi mitään? Onko  hän täydellinen idiootti? Ensiluokkainen nahjus?" (Ulla-Lena Lundberg Jää s. 351)

En haluaisi lukea Jäätä liian nopeasti loppuun. Niinpä tulin tänne Varpaisjärven kirjastoon vain moikkaamaan Pauliina Rauhalan Taivaslaulua. Rutakon kirjastoverkon haku näyttää siltä, että Varpaisjärven hyllyssä olisi Taivaslaulua kokonaista kolme kappaletta. En löytänyt niistä äsken yhtäkään enkä kyllä kehtaa kysyä, onko kyse järjestelmänvaihdosongelmista, joka kuormittaa koko Ylä-Savon yhteistä kirjastoverkkoa.

Taivaslaulu saa odottaa ja kirjasto saa rakentaa järjestelmänsä uusiksi rauhassa. Seuraavaksi tekisi mieli lukea Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilas. Se kertoo ajasta, jolloin Petter Kummelista vasta tuli hienotunteinen ja ylikorrekti pastori. Oikeastaan enemmän kiinnostaisi pastorska Mona. Hannele tekstaroi mairittelevasti, että muistutan Monaa.

Olisihan se mukava olla käytännöllinen, energinen ja jämäkkä. Mona on ihanne. Pikemminkin olen kuin Petter Kummelin ärsyttävä ja epätasapainossaan pursuileva isä, joka sen sijaan, että olisi asiallisesti kääntänyt englanniksi poikansa kirjeen amerikkalaisen merimiehen äidille, tämä purkaakin kirjeeseen omia tuntojaan.

Tai pikemminkin olen kuin Marja-Liisa Vartion äiti, Aino Saastamoinen, johon kyllästyi itse Rafael Wardi - ja Vartio sekä Paavo Haavikko joutuivat lähettämään kiusallisen kansannaisen Helsingistä Savonlinnaan. Savonlinnassa Aino Saastamoinen ei ollut Helsingin arroganttien kulttuuripiirien tiellä.

No, ainakin navettatöistä tykkäisin, kuten Mona. Ihanata (Hannelelta lainattu termi tämäkin) oli Lunbergin kuvaus nälkäisten lehmien paskasta. Lehmien keväisen surkeudenkin Mona (Lundberg) kääntää voitoksi. Mona tulee Luotojen pappilan navettaan ensimmäistä kertaa ja alkaa tomerasti heiluttaa lantatalikkoa:

"Sitten hän löytää lantatalikon ja rupeaa luomaan lantaa, vaikka suntio on juuri aikeissa ryhtyä toimeen. Se hoituu helposti, laihat lehmät ovat saaneet aikaan pieniä kiinteitä pannukakkuja, jotka pysyvät hyvin koossa, ja alkeellisessa navetassa on kuin onkin ränni, jota pitkin virtsa valuu ulos kivijalassa olevasta aukosta." (Ulla-Lena Lundberg Jää s. 35)

Polvi turvoksissa Varpaisjärven Esson parlamenttiin

Sain jotenkin itseni irti Jäästä ja ajoin Haukkuvan Tuolitielle hiihtämään. Haukkuvan lenkille en kehtaa mennä, sillä siellä ärjyvät nyt Ponsset. Riittää kun pari kertaa olen hölkännyt metsäkoneiden vieritse koira vyötäisille köytettynä typerä pipo päässäni. Vaikka parturoivat lempikuusikkoni, en kanna kaunaa.

Lempikuusikossa sai selkeästi joku nuori sakkylainen oppia. Viime viikolla kuusikon kimpussa oli kaksi metsäkonetta ja parkissa oli Sakkyn Toivalan metsäkoulun auto. Samana iltana television paikallisuutisissa vilahti ehkä metsäkoulussa syksyllä aloittanut Freu, jota meidän perheessä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa.

Olisi mukava tietää Freun nykyisistä vaiheista. Luulin kerran, että näin pojan Makasiinissa. Ainakin joku kikkarapäinen ja pienikokoinen pallosalama vilahteli hirveästi vittua hokien hyllyjen välissä. Minua nauratti ja kovin rauhallisesti tuntui tilanteeseen suhtautuvan vanhempi nainen, joka oli pallosalaman "äitihahmona" mukana.

Enkä ole katkera, vaikka Haukkuvan lenkin paras maisema latistui. En vain halua, että kukaan näkee minut suksilla.

Hiihtäminen näin ensimmäisillä kerroilla on nimittäin niin henkilökohtaista puuhaa, että haluan tehdä sen yksinäisyydessä. Ja kävi niin kuin pelkäsin. Soitin Ylä-Savon vaikeasti tavoitettavissa olevalle vihreälle Petri Karhulle työpuhelimen vastaajaan siitä, että Kansantaloutta tasan kaikille -tapahtumaan kävisi mainiosti Ozan Yanar, joka tuntee Joseph Stieglitzin - ja sotkeuduin suksiini.

Rämähdin oikean polveni päälle.

Ylä-Savon vihreät eivät koskaan keksi KTK:hon sen veret seisauttavampaa taloustieteilijää kuin Harri Auvinen (vihr. Kuopio, monta korkeakoulututkintoa), joka suoltaa silkkaa uusliberaliaa. Sitä minä olisin Petri Karhulle kertonut, että me (muut) haluamme Iisalmeen Ozan Yanarin.

Haukkuvalta ajoin Varpaisjärvelle ja muistin, että tänään on kansalaisopiston joulukahvit vanhalla kunnantalolla. Koska olin liikkeellä kymmenen minuuttia liian aikaisin, linkutin pyttipannulle Esson parlamenttiin. Siellä tuli hoidettua parit mieltäni vaivaavat asiat sekä minulta kysyi muudan varpaisjärveläinen poliitiikko ystävällisesti, mitä teen kunnan periferiassa.

Sanoin, että kansalaisopiston joulukahvillahan minä. Vaikka tosiasiassa alunperin ajattelin, että käyn kirjastolla purkamassa ihastustani Lundbergin Jäähän. Sanoin senkin. Että ihan periaatteesta käyn Varpaisjärvellä kirjastossa.

Kansalaisopiston joulukahvilla edistin Toukotaikaa. Sen jälkeen haastelin pari sanaa kirjastolaitoksen tarpeellisuudesta täkäläisen kokoomusvaikuttajan kanssa, joka oli tapansa mukaan ystävällinen. Mikä näitä varpaisjärveläisiä poliitikkoja oikein vaivaa? Kepulaisetkin ovat täällä kivoja.