Kävin ottamaan kantaa

Ehkä liian aikaisin

su 23.11.2014

Nyt on firmassa toinen restaurointimestari. Näyttökeskustelu oli tänään Lapinlahdella valtakunnallisen Restaurointikillan kokouksen yhteydessä. Läpi oli kuulema mennyt. Tätä pitää vielä juhlia. Kunhan Pielaveden maneesi on valmis.

Olen kirjoittanut tänne nyt harvakseltaan. Syy on se, että päätin olla kirjoittamatta tänne ennen kuin saan siivottua yläkerran perimmäisen nurkan. En ole koskenut koko huoneeseen syksyllä ja Ålanderin Pirjon antama outokaktus näköjään oli tiputtanut 50 prosenttia lehdistään talon toisiksi vittumaisimpaan paikkaan siivota.

Siivouksen tieltä piti vääntää sivuun painava rautarakenteinen pöytä. Nyt ei enää tarvitsisi kuin vääntää sama pöytä takaisin. Se painaa varmasti sata kiloa. Katkoin pöydän päällä olevista kukista biojätekassillisen verran oksia ja rönsyjä. Valonpuute vaivaa meitä kaikkia.

Ennen yläkerran takahuoneen mieltä rasittanutta operaatiota mapitin ainakin 15 senttimetriä maksettuja omia laskuja sekä kaikenmaailman toimistovaltasälää. Lisäksi aina, kun vintin rappusten punainen palo-ovi on avattu, on yläkertaan lennähtänyt  säkillinen koiran ja kissan karvoja.

Psyykkasin itseäni tähän päivään. Ilmoitin, että en voi osallistua IPU:n Ylä-Savon osaston perustavaan kokoukseenkaan. Viime yön nukuin hyvin, mutta ilmeisesti olin tehnyt unissani mielikuvaharjoittelua. Muistan unenpätkän, jossa huusin jollekin sekä epätoivoissani että raivoissani, etten ole mikään käytännön ihminen.

Nyt tiedän, mitä hankin Matille joululahjaksi. Hiliman tai jonkun muun vastaavan siivouksen. Joulusiivouksen. En edes halua kertoa, minkänäköiset meillä on keittiössä kaappien ripojen ympärykset ja lieden vääntönappulat. Kun on uudet silmälasit, näkee jotkut asiat aivan liian tarkasti.

Luin Ville Yliaskan Tehokkuuden toiveunen, Robin Hahnelin Osallisuustalouden aakkoset sekä Ha-Joon Changin 23 tosiasiaa kapitalismista vasta sen jälkeen kuin olin siivonnut muutamia persumaisia heittoja IPU:n vaaliohjelmaluonnoksesta. Nyt huomasin, että kommenttini eivät menneet aivan metsään. Saa nähdä, mitä kommenteistani ajatellaan.

Aloitin innolla Jukka Peltokosken ja kumppanien Uuden osuuskunnan. Se on todella imaiseva. Peltokosken kirjoittaman Marx-artikkelin saimme luettavaksi etukäteen Commons-listalla. Nyt on opintojen aika! Tai pikkuisen teen syrjähyppyä kaunokirjallisuuteen. Otin Päätalo-laatikosta esille kirjan Ratkaisujen aika. Tahdon tietää, tuleeko jo tässä kirjassa avioero Kallelle ja Lainalle.

Päätalo Nousevassa ajassa kertoo hienosti taas, kuinka sota-ajan kiireavioliittopuolisoiden väliin särö kasvaa. Särö alkaa siitä, kun toinen ei enää hytkäytä. Kiinnitin Karvisen Seijan (nyk. Kaukoranta) lähettämän kirjekuoren, jossa on Tom of Finland -postimerkki työpöytäni viereen vasemmalle seinustalle. Kuka sanoo, että oma aviomies ei enää minua hytkäytä? Matilla on Tom of Finland -pakarat.

Seija on entisensä. Suora, hauska, yllättävä, kursailematon ja panee kakarat etusijalle.

Tikkisen Hannelen koukutin Päätaloon. Oli äsken toisessa kirjassaan Nouseva maa, jossa Päätalo tuskailee Jätkän vai mikä metsämiesten lehti se nyt oli maksamia surkeita kirjoituspalkkioita. Osa Huuskonen oli kuulema meidän innoituksestamme aloittanut uudelleen Dostojevskin Idiootin.

Kysyin, liittyykö Osa Huuskonen tekstarikerhoomme. Hannele vastasi, että Osa on yli 80 v. eikä juuri tekstaroi. Mutta käypähän se näinkin Hannelen puhelinvälityksellä. Hannele karkasi Idiootissa niin pitkälle, etten saa häntä enää kiinni.

Miten minä tunnen itseni suorastaan aviorikkojaksi, kun aloitan neljännen Päätaloni, vaikka pitäisi lukea kansantalouskirjoja?