Vähän karvas jälkimaku

Tämä on Pentti Straniuksen novellikokoelman otsikko,
ei kommentti lauantaisesta keskustelusta

su 2.11.2014

Saimme Ärräpäihin tällaisen tiedotteen:

"Öisinajattelijana Pohjois-Karjalassa tunnettu Pentti Stranius julkaisee ensimmäisen kaunokirjansa tiistaina 25.11.2014 Joensuussa klo 18 alkaen. Paikkana tietenkin kulttuuriravintola Sointula, Kirkkokatu 22. ´Vähän karvas jälkimaku´ -nimeä kantava novellikokoelma sisältää 15 tarinaa elämästä, jota on joskus saatettu elää jossain päin Suomea ja Venäjää. Kun kyseessä on kirjallinen tuotos, niin fiktion ja faktan välinen raja on huomattavasti häilyväisempi kuin esimerkiksi valtakunnan itäraja."

Pentti Straniuksen Vähän karvaan jälkimaun kustantaa joensuulainen Kirjokansi.

Isä Stranius, erotuksena pojasta Leosta, se ehti meistä ärräpäistä ensimmäisenä. Sähköpostilistalla oli toki mahdollisuus saada Straniuksen jälkimauista (taipuuko sana oikeasti noin?) etukäteismaistiaisia. Lisäksi minulla on vieläkin yläkerran väriprintterin alla esikoisnovellistin nuoruuden tekstejä kopioimatta ja lähettämättä kirjoittajalleen takaisin.

Straniuksen nuoruuden novellit, ne kertovat muun muassa opiskeluvuosista Neuvostoliitossa, olivat luettavana kirjailija Matti Pulkkisella. Hän antoi kauttani novelleista suullisen palautteen. Pulkkinen rypisti otsaansa vakavasti ja sanoi, että luki ne niin kuin kustannustoimittaja ja kehotti tulevaa kaunokirjoittajaa kiinnittämään huomiota tekstin rytmiin.

En tiedä, onko isä Stranius kiinnittänyt huomiota tekstinsa rytmiin. Mutta. Minä. Olen. Sitä ennen kirjoitin Ärräpäihin tekstejä, jotka ryöppysivät kuin ripulikakka. Nyt tekstini eivät enää ryöppyä. Tosin en tiedä, eroavatko ne muilta osin ripulikakasta.

Isä Straniuksen nuoruuden teksteistä kävi muun muassa ilmi, että Neuvostoliitossa oli kehittynyt 1970-luvun mennessä kolmitasoinen puhetapa. Oli julkinen propagandapuhe, jota yksi yhteen kukaan ei enää pitkään aikaan ollut uskonut (ja uskokaa nyt jumalauta, viherpersu Pekka Kuisminkin siellä Nerkoon perällä, että Stalin kuoli jo vuonna 1953). Julkisuustason hevonpaskaa ihmiset tulkitsivat sitten erilaisista merkeistä ja semanttisista riviväleistä - ulkomaantoimittajat mustien Volgien tiheydestä Kremlissä.

Toisena puheen tasona oli puhe työpaikoilla. Sekin oli paljolti liturgista.

Asiaan päästiin vasta neuvostokeittiöissä. Pienen neliön muotoisen pöydän ääreen oli katettu votkat ja zakuškat - vasta siinä päästiin suoraan asioiden ytimiin.

Miten 1970-luvun Neuvostoliitto eroaa 2010-luvun Suomesta? Minäkin istun ja olen istunut jos jonkinlaisissa johtamiskoulutuksissa kuuntelemassa uusliberaalia bull shit -jargonia. Viimeksi ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon ensimmäisenä koulupäivänä, jossa tuli kerrattua noin neljänteen kertaan asiakkuuksien hallinnat.

Asiaan pääsemme vasta keittiöissä sekä tuvissa. Lauantaina meillä kokoontui varsin epäortodoksinen ryhmä keskustelemassa aiheesta "Muuttaako Suomi öljyn jälkeen maalle?". Siitä lisää pieninä paloina pitkin marraskuun ensimmäistä viikkoa. Parhaat keskustelut olivat tietenkin virallisen keskustelun jälkeen. Illalla meillä eteisessä ja keittiössä. Aamulla keittiössä.

Olisinpa ollut kärpäsenä katossa siinä kohtaa, kun vieraileva alustaja Timo Isosaari ja talon isäntä Matti Valkonen joivat aamukahvia.