Pia Valkonen

Muistlista

to 9.10.2014

Jos tänään en julkaise mitään blogissani, kirjoitan mielessäni aikaisempaa blogimerkintääni uusiksi Konevitsa ry:n tiedotteeseen. Kirjoituksen otsikko voisi olla vaikka Tuhlaajatytön kotiinpaluu tai Tuhlaajatyttö ilon yllättämänä.

Eilen keskiviikkona päätin, että hoidan kaikki hommat, jotka pitää tehdä tietokoneesta irrallaan. Niinpä aamulla etsiskentelin toiselle raksamestarille yksikköhintoja ja maksoin vinon pinon laskuja. Sitten läksin kierrokselle.

Maksoin jopa LHG-pakettikuorma-auton, joka on kyllä oman novellinsa aihe.

Jarruvikainen LHG-Ducato on palannut kotiin. Arvelin, että saan sen maksettua joskus ehkä tämän vuoden viimeisistä maksupoisteista. Kopiokone on vielä maksamatta loppuun. Maksuaikaa on siinä kolme vuotta, mutta herraisä sentään, kuka tietää, ollaanko sitä kukaan kolmen vuoden päästä mitään kopiokoneita maksamassa.

Eilisen päivän asiointikierroksen muistilappu näytti tältä:

- Kari Tarkiainen: Maria Jotuni - Vain ymmärrys ja hymy
- Laura Honkasalo
- osta cc-voidetta Annalle
- Lapinlahden Koneistus klo 13
- lenkki (ei makkara, Haukkuvan lenkki)
- salaatti Kotiväylästä, jauhelihaa kotiin osta (olisi siellä ollut Varpaisjärven luomunokkostakin, jos vain keksisi, mihin sitä voisi käyttää. Murekkeeseen ehkä?)
- Kpitotston laatikkoon tavaraa (tarkoittaa Lapinlahden tiliä ja vein Mietaan paperit kirjanpitäjälle - siis Volvo-merkkisen kuorma-auton, jota Mersuksi luulin ja jonka jarrujen ilmastusballontsikkeja Matti hitsasi koko toissaillan pimeän tuloon asti ja myöhemminkin vielä)
- vie Tulkki kirjastoon (vein ja etsin Maria Jotunia hyllystä. Löysin Orhan Pamukin Muita värejä ja nyt en tiedä, mitä lukisin, kun Narnia-Lewisin kiehtova Ilon yllättämä on kesken eikä kirjailijasta ole vieläkään tullut uskovainen - enkä henno lukea John Steinbeckin Matkaa Charleyn kanssa loppuun. Tahtoisin jo aloittaa Pamukin. Onneksi Muita värejä on essee- ja muiden kirjoitusten kokoelma, joten voin lukea sitä kirjoitus kerrallaan. Ensimmäistä aloitin jo, kun söin Kotiväylän salaattia. Toiveikkaasti kannoin Pamukia mukana Kotiväylässä ja ajattelin nauttia hieman kirjaa ja sen pahuksen salaatin kaupan kahvitusosastossa, mutta huomasin, että kalenteri oli jäänyt kotiin ja ajattelin, että pakko se on hakea ennen ulkomaankauppatutkintopalaveria, jossa voisimme sopia vain seuraavan palaverin.)
- apteekki
- Lähivakuutus (ihme ja kumma LHG:n rekisteripaperit olivat laukussani, vaikka kalenteri oli keittiön pitkän tuolin päälle unohtunut)
- Mikroasema (vie käytetty printtimustekasetti ja tuo uusi)

Kun istuin Varpaisjärven kirjaston tietokoneella ja tiedotin Ärräpäät-sähköpostilistalle, että Haruki Murakami saanee - vedonlyöntitilastojen mukaan ainakin - kirjallisuuden Nobel-palkinnon, soitti Anna, että oli löytänyt oikean sävyistä CC-voidetta eilen S-marketista, mutta nyt tarvittaisiin pinaattilettuja.

Minä olin Varpaisjärvellä hakemassa sitä Kari Tarkiaisen Maria Jotuni -elämäkertaa ja kävin tsekkaamassa, alkaako Keijo Siekkisen Äidin hauta sanoin: "Sinä sitten kuolit, äiti." Ei aivan. Kirja alkoi sanoin: "Sinä kuolit sitten äiti. Oma äitini."

Kirjallisuuskeskustelua to 9.10.2014 Ärräpäät-sähköpostilistalla,
jossa on aloittelevia kaunokirjailijoita

Heiputti, en voinut eilen vastustaa kiusausta!

Pilkoin tämän päivän nakkikeittoaineksia eilisen makaronilaatikon muhiessa sähköuunissa ja luin Orhan Pamukin Muita värejä alusta - hieman - ihan pikkuisen - lääkkeeksi vain. Toinen kirjoitus Muissa väreissä koski Pamukin isää. Toisin kuin Karl Ove Knausgårdilla tai C. S. Lewisillä, jonka Ilon yllättämänä olin viime viikonloppuna Lammilla Kaikkien Pyhien Athos-vuorten perintösäätiön kirjakaupassa, Pamukilla ei ole isäänsä kompleksista suhtautumista. Vai onko sittenkin? Isä vaikuttaisi olleen kirjailijan elämässä ajoittain poissaoleva.
 
Olen aivan rakastunut Pamukiin. Se kuunnelma, josta en tajunnut hevon häntää olikin: Nimeni on punainen. Pamukin Mustaa kirjaa voin lukea vain Turkissa. Sitä tajuaa vain siellä. Ah, kun tahtoisin lähteä Istanbuliin, mutta Anna, perheen kiroileva turkkilainen, ei ole vielä Istanbuliin valmis.
 
Herra Paratkoon, toveri Kaakkuriniemeä, oonkhää ihan tosissaan lukenut Panumies ja lawatähden? Pidin kirjasta ja sen kirjoittajasta hassulla tavalla, vaikka Panu Rajala onkin hieman ällöttävä. Pidän Katri Helenastakin eikä Katri Helena saa olla mikään koskematon tabu.
Mielestäni entisen aviomiehen kirjoittama kirja huokuu sellaista kummastusta siitä, kuinka Panomies Rajala kohtasi jotenkin täydellisen laskelmoimattoman viattomuuden Katri Helenassa, joka jollain lailla oli julkisuuden tuote, mutta kuitenkin vaimona tietysti lihaa ja verta.
 
C. S. Lewisin Ilon yllättämässä kirjailija pääsi nyt opiskelemaan Oxfordiin, mutta joutui saman tien ensimmäisen maailmansodan rintamalle. Kirjan pitäisi kertoa Lewisin uskoontulosta, mutta pelkään, että kirja ehtii loppua ennen kuin tyyppi pääsee asiaan.
 
Pia

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi