Hannes Kolehmainen - luokkapetturi?

No, jos Dostojevski oli aateluopio, niin kai sitten.

ke 22.10.2014

Oikeus-Kemppinen kysyy merkinnässään Ammattimainen kirjanlukija: "Pitäisikö ihmisen lukea Proustia, Joycea, Musilia, Kafkaa?" Ja vastaa itse: "Noin hirmuisiin teoksiin mennään vasta, jos ei millään voi olla niitä lukematta." (http://kemppinen.blogspot.fi/2014/10/ammattimainen-kirjanlukija.html)

Lisäisin Kemppisen listaan Dostojevskin. Kohta emme Tikkisen Hannelen kanssa voi olla Dostojevskia lukematta. Hannelelle lähettämäni K-marketin Paola Suhos- ja Ivana B -kassi Salama-sarjan dekkareita alkaa loppua. Rautalampilaissyntyisen Vilho Puttosen, alias V. Laikon, Elokuun murha, oli kuulema tyhmä.

Sanoin, että kutista kirja kivaksi esiineeksi äläkä kärsi sen enempää. Onneksi paketissa oli mukana niitä Perry Masoneita, joita ihmettelin, että koko ajanko Hannele jotain Perry Masonia lukee. Sitten googlasin, että Erle Stanley Gardnerin käyttämä dekkaripäähenkilö on Perry Mason.

En taida olla mikään kovin vannoutunut dekkarigenren tuntija. Mutta kaikkea sitä ihminen oppii. Senkin tässä nyt opin, että vuonna 1901 Rautalammilla saattoi syntyä dekkaristi. Sukunimi tavallinen Puttonen. Pytty-Puttonenhan meillä tuossa käsityöläisaukiolla on. Pitääkin joskus taas kopaista aurausasiaa - Pytty-Puttosen lastauslavalla kävi jättiläismäinen KiitoAuto, joten varmaan homma taas on vedossa.

Eilen illalla herkuttelin kuin salaisen paheen kanssa. Otin muutaman essee-kirjoitelman Orhan Pamukin Muista väreistä. Jouni Tossavaisen New Yorkin lentävä suomalainen pysähtyi Kolehmaisen pariskunnan juhliin. Aluksi kirja hurmasi lyyrisellä otteella. Olenko nyt ymmärtänyt niin, että sitä, mitä oikeastaan ei voi sanoa ääneen, voidaan sanoa mystillises-runollisesti.

Ei ole kirjailija Tossavaisen vika, että minulla alkoi ajatus harhailla, kun juoksija vain rapsutteli koiraansa. Kyseessä oli kirjailijan ja hänen lukija-ihailijansa temperamenttiero. Itse asiassa ei voisi vähempää suomalainen urheilija-kansallissankari kiinnostaa, jos suoraan sanon, mutta kun Kolehmaisesta on sanottu hänet nähdyn luokkapetturina. Siitä pitää ottaa selko.

Lisäksi kohdassa, jossa Kolehmaisen ajatuksissa käy Chaplinin Bond, putosin kärryiltä. Vaikka Linux-kone olisi ollut lähellä, olin niin muurautunut eilen sohvan nurkkaan - päälläni olivat puoliksi sekä kissa että umpiväsynyt ja kuorsaava mies sekä kasa tyynyjä, minä koetin sieltä välistä nähdä kirjan -, etten ryhtynyt googlaamaan.

Nyt sitten oli pakko tarkistaa. Bond on propagandaleffa, jonka Chaplin teki saatuaan arvostelua siitä, ettei osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan. Bondin avulla myytiin sotaobligaatioita. Nyt on sekin tunnustettava. En tiedä Chaplinista tuon taivaallista ja Tampereen elokuvakerhovuosinani skippasin tyypin leffat.

En tiedä, miksi. Ehkä siksi, että siedin silloin huonosti komedioita. Tampereen-vuosinani tahdoin nähdä vain elokuvia, jotka ovat melodramaattisia ja joissa on onneton loppu. Tai sitten avoimeksi jäävä loppu. Mitään hauskaa en kestänyt (vaikka tiesinhän minä, että Chaplinin komediat ovat pohjimmiltaan vakavia) enkä etenkään sitä, että romanssi voi päättyä onnellisesti.

Nauratti, kun yhtenä päivänä Maria tuli luokseni närkästyksen vallassa. Hänen mielestään pieniä lapsia manipuloidaan Prinsessa ja prinssi -saduilla. Ne kun päättyvät onnellisesti eikä kukaan pukahda mitään tulevista parisuhdeongelmista, tyttö julisti. Maria ei ole vielä kuuttatoistakaan ja hoksaa asioita, joiden tajuamiseen minulla meni liki viisi vuosikymmentä.

Tilanteeni komedioiden suhteen ei ole juurikaan parantunut. Vai Kummelin Jackpot saa tunnustukseni.

Chaplin on wikipedian mukaan tavannut John Maynard Keynesin. Hm. Pitää vain tunnollisesti jatkaa Tossavais-Kolehmaisen perkuuta.