Hajahuomioita kirjallisuudesta

Hieman muistin oikullisuudesta

la 11.10.2014

Oli pakko lukea Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun kerralla loppuun. Olen sanaton. Olen selvästi lukenut kirjan yhden kerran, sillä kirjailija Honkasalon päähenkilön Nellin biologiselta isältä opin, kuinka kaikkein näppärimmin saa pienten lasten silmistä shampoon kirveltämästä.

Lisäksi muistan kirjasta joitain satunnaisia kohtia. Ehkä kirjan lukeminen osuu vain sellaiseen saumaan Marian ja Annan elämää, jossa tajuntaani ei siivilöitynyt juuri mitään, joka ei olisi liittynyt pikkulapsiin.

Laura Honkasalo itse sivuaa muistia viimeisimmässä blogimerkinnässään aiheesta Linda Grantin Upstairs at the Party. Muisti on oikullinen juttu: "Muistojen luotettavuus ja hataruus sekä väärin muistaminen ovat mielestäni kiinnostavia teemoja, jotka Grant kuitenkin sivuuttaa täysin." http://sininenkirjahylly.blogspot.fi/2014/10/vainoavat-muistot.html

Täytyy olla niin, että olen lukenut kirjan kauan ennen kuin sähköpostilista Ärräpäät syntyi ja mullisti elämäni. Ärräpääthän ovat minulle läheisempiä kuin omat sukulaiseni, mutta hautajaisiini kutsun kuitenkin verisukulaiset. Ehkä. Tai sitten Leonidin sukulaiset, jos vain pääsevät.

Ehkä Honkasalon kirja peittyy jotenkin samoihin aikoihin ilmestyneen Jani Saxellin Minä, Lotta ja Päivikin alle. Saxellin kirjasta jäi sekava olo. Kiiltomadon arvostelija Otti Lappalainen pukee hämmennyksen sanoiksi; Saxellin päähenkilö Tuukka ei kehity. Hän vain rimpuilee kahden naisen loukussa ja psykologisoi kyynisesti sen, minkä viinan kiskomiseltaan ja muulta sekoilultaan ehtii.

Nyt voi sanoa, että koko Saxell ei kehity. Lähetin hänen kirjansa Vaihtoehtoinen USA kummipojalleni, joka on opiskellut pahamaineisessa uusliberaaliyliopistossa Chicagossa, koska toivon kummipoikani joskus kirjoittavan taloustieteen uusien teesien sijaan polveilevaa esseihdintaa kuin David Foster Wallace.

Saxell kuitenkin käänsi takkinsa - kirjassaan hän kuvaa entisiä Nato-sotilaita, joista on tullut pasifisteja omien kokemustensa vuoksi - ja on nyt liittynyt Nato-intoilijoiden laumaan. No, meitä ruskeita kommunistejahan tyyppi inhosi jo Vaihtoehtoisen USA:n alkusanoissa.

Olemmeko tosiaan niin vastenmielisiä?

Ammensin nyt Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun kertalinttuulla innoissani siitä, että sellaisiakin nuoria ihmisiä saattaa olla, jotka eivät valmiiksi - äidiltä tai isältä kuulleena - inhoa ruskeita kommunisteja tai taistolaisia.

Lisäksi pidän Honkasalon vakavasta huumorista. Hän kuvailee kirjassa Idan äitiä Anitaa, radikaalivasemmistolaista, äitiä. Anita on harmissaan siitä, että Idalla on meneillään dramaattis-lyyrinen Saima Harmaja -kausi. Anita tiuskahtaa itsekin kirjoittaneensa sen ikäisenä runoja, jossa tuskantunteen terävä veitsi viiltää sielun ohuen silkin.

Kirjan päähenkilö Nelli tarkastelee Anitaa etäännyttämällä ja ajattelee, että tämä on tyytymätön tyttäreensä. Ikään kuin äiti olisi voittanut tyttärensä Uudenmaan Demokraattisten Naisten arpajaisista ja haluaisi palauttaa arpajaisvoittonsa. Nelli ajattelee, että ikään kuin Anita olisi tahtonut mieluummin voittaa samovaarin.

Toinen tyrskäyttävä kohta oli, kun Nelli Edinburghin opiskeluvuotensa jälkeen vitsailee arkkitehtiäidilleen, että voisi palata kotiin ja äiti voisi viedä Nellin taas joka aamu lastentarhaan. Äiti sanoo hilpeän murhaavasti, että valitettavasti hänen elämänsä onnellisin päivä oli, kun tyttären punklevyt muuttivat pois asunnosta.

Luokkataistelu

Nelli käy Nelly-mummon luona. Nelly on ollut 1930-luvulla suomalaisia mielipidevankeja ja hänen siskonsa Salli oli muuttanut vainoa pakoon Amerikkaan. Nelly on yksinäinen. Meni vähän ohi, onko Nelly Nellin isomummi, sillä kirjan lopussa käy ilmi, että Nellin isän puoleiset vanhemmat ovat kuolleet, kun Nelli oli vauva.

Nelly on näkijä. Tai Honkasalo on näkijä. Sinun lapsesi eivät ole sinun on julkaistu vuonna 2001 ja turvasäilössä istunut ikivanha mummi sanoo, että kymmenen vuoden päästä Suomessakin on luokkaerot kuin 1800-luvulla. Niin ovat. Miksi sitä ei haluta nähdä?

Olisin halunnut halata Lapinlahden kommunistijohtajaa Pasi Tervoa, kun tämä sanoi, että kyllähän jo nykyisenkinmuotoisen uuden SKP:n ohjelmapaperissa pitäisi olla edes jotain luokkien kumoamisesta. SKP on edellä aikaansa, vaikka sekin vasta tunnustelee, millainen on Suomen 2010-luvun luokkayhteiskunta.

Vasemmistoliitto ei tee sitäkään. Tutkija Anu Suoranta nokkaantui minulle, kun piruuttani jossakin vasemmistonaisten Hesan tapaammisessa kiitin häntä siitä, että sai puoluekokouspuheenvuorossaan kirjoitutettua sanan luokkataistelu punavihreään asiakirjaan.

Tarkoituksella kiitin, sillä tiesin, että Suoranta ottaa kaiken, mikä tulee suustani vittuiluna. Soitin nimittäin hänelle joskus takavuosina ensimmäisen Vapaus valita toisin -tilaisuuden jälkeen ja olisin vain toivonut tutkijasta meidän prekaarien puolestapuhujaa SAK:n areenoilla.

Eukko käsitti puheluni täysin väärin. Suoranta on aina ja koko ajan sitä mieltä, että kaikki muut paitsi hän itse käsittävät asiat aivan vituralleen. Kiintoisaa! Nyt ymmärrän, miltä tuntui C. S. Lewisistä sen jälkeen kun äiti kuoli. Lewisin isä oli älykäs ja omaperäinen, mutta jo varhain kirjailija ja tämän isoveli tulivat siihen tulokseen, että isän kanssa ei kannattanut keskustella.

Lewisin isällä, kuten koko maailmankaikkeuden kanssa torailevalla tutkija Anu Suorannalla, on aivan toinen todellisuuskäsitys kuin ympäröivällä maailmalla.

C. S. Lewis

Kirjoitin eilen, että olin nyreä Narnia-kirjailija C. S. Lewisille siitä, ettei tästä tullut vasemmistolaista. Itse asiassa, kun Lewis totesi asian sivulla 206 Ilon yllättämässä harpoin kirjan loppuun ja odottelin, milloin tyyppi pamahtaa uskoon. Minulta jäi nyreilyssäni täysin havaitsematta hienovarainen kehitys, jossa Lewis siirtyy ajattelussaan teististä kristityksi.

Piti eilen illalla lukemani Ilon yllättämän viimeiset luvut uudestaan.

Lewis on individualisti, joka ei tunnu lainkaan välittävän ympäröivistä ihmisistä tai ihmisistä yleensä. Ei hän mikään ihmisvihaaja ole, mutta karttelee ihmisiä. Lewis tuntuu elävän jossain omassa fantasiamaailmassaan - ehkä Narniassa - sen vuoksi, että ihmiset ovat hänen mielestään lähinnä rasittavia ja vaivalloisia.

Mietin, onko Lewisin tekstissä ehkä fasistisia piirteitä. Lewis ei ota Ilon yllättämässä mitenkään kantaa kysymykseen, miten järjestää yhteiskunta, pitääkö olla autoritaarinen seuraa johtajaa -malli, mikä on elämässä tärkeää tai miksi täällä ylipäätänsä ollaan. Ehkä fasismisyytökset ovat tulleet joistain muista hänen teksteissään.

Ainoa, mitä Lewis pari kertaa sanoo, on se, että hän inhoaa tuloveroa. Vasemmistolainen ei inhoa tuloveroa, sillä progressiivisella verotuksella tasataan luokkaeroja. Pyritään lopulta hävittämään yhteiskuntaluokat, mutta niin hitaasti ja loivaliikkeisesti, että äkkijyrkkiä helposti tympäisee.

Lewis on melko oikeistolainen. Hänestä kaikki kollektiivinen ja joukkoihin liittyvä on vastenmielistä - jopa seurakuntaelämä sinänsä, vaikka Lewisin mielestä on ihan jees, kun on apupappeja, arkkidiakoneja ja suntioita - palkkaprelaattia siis.

Lewis asettaa uskonnot arvojärjestykseen. Hänen mielestään pakanuus on uskontojen lapsuutta. Ja kristinusko sekä hinduismi (kirjoitin ensin, että hindulismi - ihan kuin hihhulismi) uskonnon korkeinta astetta. Lewis priorisoi kristinuskon, sillä hänen mielestään hinduismissa pakanuus ei ollut kehittynyt moraaliseen ja filosofiseen kypsyyteen. Pikemminkin filosofia eli hinduismissa rinnan puhdistamattoman pakanuuden kanssa.

Olen ehkä sisimmältäni tosiaan origenelainen universalisti. En tiedä tarkkaan, mitä tämänsuuntaisesti uskosta ajattelevat todella ovat mieltä, mutta minusta ei ole mitään syytä asettaa uskontoja järjestykseen niiden kehittyneisyyden tai kehittymättömyyden suhteen.

Kaikki tiet johtavat loppujen lopuksi vuoren huipulle. Jotkut vähän mutkittelevat ja jotkut tiet ovat pahaisia polkuja. Mutta eivätkö pahaiset polut tarjoa juuri tarpeellista kilvoittelua? Mitä iloa on posottaa pitkin monikaistaista moottoritietä Jumalan luokse?

Suomentajan päiväkirjat

Mariakin heräsi. Puin tytön ja sanoin, että kohta tulee aamupalaa, kunhan äreä perheen turkkilainen on saanut omat voileipänsä voideltua keittiössä. Miksi muuten en panisi Mariaakin voitelemaan omat aamiaisleipänsä itse? No, syyslomahan tytöllä on. Syyslomalla saa taantua avuttomaksi viisivuotiaaksi vaikeavammaiseksi.

Pentti Saarikosken Suomentajan päiväkirjat olivat pettymys. Pelkäsin, että päiväkirjoissa on liikaa viinaa. Ei ollut ja oli viehättävää, että Saarikoski työnteli Anna-vauvaa vaunuissa ja hoiti tätä, kun perheen äiti oli töissä. Suomentajan päiväkirjoissa kävi myös lapset Helena ja Juri. Saska Saarikoskea ei mainittu ollenkaan ja sitä me Tikkisen Hannelen kanssa emme lakanneet ihmettelemästä.

Arvelin, josko Saarikoskella oli huonot välit Saska Saarikosken äitiin Leena Larjankoon. En usko, että hänellä oli lasta vastaan sinänsä mitään. Jossain päiväkirjojen jälkisanoissa naristiin sitä, että Saarikoskelle oli ensin elämässä Homeroksen suomennos ja sitten vasta lapset.

Toisaalta. So what. Vaikka kasvatusguru Anna Wahlgren on paljastunut - yhden lapsensa näkökulmasta - alkoholisoituneeksi mielipuoleksi, kirjoitti Wahlgren lapsikirjassaan asiaa siitä, että lapsi pitää jo varhain ottaa mukaan vanhempiensa arkiseen ja tavalliseen elämään. Ei siten, että lapsi on kaiken keskipiste koko ajan. Se on rasittavaa, vaan siten, että vanhemmat ovat läsnä omissa puuhissaan, mutta eivät koko ajan henkisesti roiku kaiken yläpuolella ja ympärillä.

Hm. C. S. Lewis kärsi siitä, että äidin kuoleman jälkeen isä suhtautui poikiinsa juuri niin. Kun pojat olisivat vain halunneet puuhailla omiaan talossa, isä sekaantui joka asiaan. Jos pojat olivat pihalla auringossa, isä tunki mukaan ja kohta isällä oli kuuma. Siirryttiin varjoon. Kohta isällä oli kylmä ja onneton kolmikko joutui siirtymään sisälle taloon.

Saarikosken pohdinnat kommunismista olivat kyllä jotenkin ulkokohtaisia. Ehkä intelligentsija oli/on tosiaan täysin pihalla työväenluokan elämästä tai tavallisesta elämästä yleensä. Laura Honkasalon kirjassa Sinun lapsesi eivät ole sinun Nellin, päähenkilön, äiti käy edes agitoimassa työpaikoilla - ja äiti sekä tytär tulevat tehtaan vahtimestarin ulosheittämiksi jopa tehtaan ulkopuolella olevalta katuosuudelta.

Kuitenkin tehtaan naiset lähiliikenteen bussissa ovat agitaattorien puolella. He räkättävät, että vaksi kyllä on tuhkamuna ja ottavat loput esitteet vastaan.

Tikkisen Hannele olisi toivonut Saarikoskelta enemmän kirkkaan älyn väläyksiä ja yksityiskohtia suomennustyöstä. Ainoa, mitä herui, oli se, että Homeroksen aikana ei käytetty sukkia, joten ongelmaksi tuli ilmaista toisin käsite mustasukkaisuus. Mistähän muuten termi mustasukkainen tulee?

Ei luulisi olevan muinaissuomalainen tai ugrilainen, sillä ei kai suomalaisen kansan kengissä ollut kuin heiniä lämmikkeenä. Heinäkenkäisyys? Homeheinäkenkäisyys? Jospa muinaissuomalaiset eivät olleet mustasukkaisia lainkaan. Jospa aviopuolisot aina asuivat niin kaukana muista ihmisistä omassa hutorissaan (venäjäksi), ettei asia ollut lainkaan relevantti ennen venäläisyä kauppias-šemeikkojen ilmestymistä kuljeksimaan.

Arkihuolesi kaikki keitä

Pakko mennä järjestelemään Marialle kokonainen kasa lauantaimakkaravoileipiä. Olen luvannut tänään lapsille punaista jauhelihakastiketta, mutta sen valmistumiseen menee aikaa. Ehkä lounas valmistuu iltauutisille.

Pestyä pyykkiä on kodinhoitohuoneessa kattoon asti ulottuvat vuoret, mutta niitä ei voi ripustaa ennen kuin kolmen viikon koiran- ja kissankarvat on puhdistettu pyykkitelineiden alta. Keittiössäkin nostin jo tuolit pöydälle aloittaakseni siivousoperaation.

Matti on hitsaamassa Vieremän kirkon invaramppeja.

Pitäisi kirjoittaa vielä yksi kirje ennen kuin siirryn muokkaamaan alkuviikon blogimerkintää Konevitsa ry:n tiedotteeseen. Taidan kirjoittaa sen kokonaan uusiksi. Yläkertaa siivotessa voin kuunnella Hannu Taanilan Venäjän-historia-alustuksen nettilinkistä sekä Taanilan ja Heikki Talvitien jutustelun Talvitien Venäjä-kirjan julkistamistilaisuudessa. Hm. Ohjelmiin menee yhteensä kolme tuntia.

Kuuntelin jälkimmäistä eilen Youtubesta jonkin aikaa, kunnes Maria tuli palitaksilla kotiin ja alkoivat tutut hoitokarkelot. Taanila vittuili heti Youtube-klipin alkuun lupaavasti Helsinskaja Pravdalle siitä, että se on vaiennut täysin Talvitien kirjan.

PS. Mustasukkainen-sana ei olekaan käännösvirhe! Lukekaapa tämä: http://www.kotus.fi/?s=939

Ja sen jälkeen kuunnelkaapa nämä: http://www.youtube.com/watch?v=Ks0OUEop388

http://bambuser.com/v/4981435 (Tässä Hannu Taanila alustaa otsikolla Kohti inhaa itää)