Mitä Breivik ja Amy Winehouse
tekivät Anja Snellmanin kirjassa?

ti 21.10.2014

Ensin minäkin ihmettelin, miksi norjalainen natsi Breivik sekä huumehörhö Amy Winehouse esiintyivät Anja Snellmanin kirjassa Pääoma. Pääomanhan piti kertoa kirjailijan vammaisesta sisaresta, joka oli pikku siskolle pettymys. Isosiskolla ei ollutkaan niin hienoa elämää kuin kirjailijalla tai yhtä hienoa sosiaalista pääomapiiriä.

Hesariin kirjan arvostellut kirjallisuustutkija Helena Ruuska ei varmaan keskiluokkaista sovinnaisuuttaan tajua yhteyttä. Anja Snellman varoittaa meitä fasismista.

Breivik tuhosi kesällä 2011 Norjan työväenpuolueen nuoria sekä heidän muslimitaustaisia kesäleirivieraitaan.

Breivik on vastajihadisti ja hänen hengenheimolaisillaan on mielikuvituksellinen teoria Euroopan islamilaistamisesta. Breivikiä ja muuta Norjan äärioikeistoa tutkinut norjalainen Øyvind Strømmen sanoo: ”Kun tanssitaan pogromien kuilun reunalla, on syytä huutaa varoitushuuto. Sen soiton kuunteleminen voi olla vaarallista. Se musiikki voi tappaa.” http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84%C3%A4rioikeisto,_vastajihadismi_ja_terrorismi_Euroopassa 

Amy Winehouse on juutalainen. Hänen sukulaisiaan kuoli natsi-Saksan keskitysleirillä.

Pääomassa kulkee taustajuonteena sekä se, mitä tapahtuu kirjailijan kuolleen siskon ruumiissa - kuolleen ruumiinlämpö laskee asteen tunnissa - että se, miten dna vaikuttaa ihmiseen.

Kirjailija arvelee, että kohta on kova kysyntä Nobel-palkittujen spermasta sekä missikisavoittajien munasoluista. Kitalakihalkioiset, kuten kirjailijan sisko, Marjatta Kauranen, ja räppäri Paleface, Karri Miettinen, karsitaan jo lähtövaiheessa. Heidän tuskin sallitaan edes syntyä. 

Anja Snellman näkee, että me tanssimme pogromien reunalla. Tukevasti keskiluokkaan itsensä asemoineet eivät tätä halua edes ajatella. Toivottavasti myös Paleface muistaa pogromien olevan lähellä, kun yhteiskunnat repeävät sisältäpäin. Karri Miettisestähän ei sen koomin ole kuultu mitään yhteiskunnallista, kun nautti viiden tähden illallisia palvelijakokkien ja henkilökohtaisten tarjoilijoiden käyskennellessä taustalla anonyymina televisio-ohjelmatapettina.

Parvekejumalat

Kun Snellman kirjoitti Parvekejumalat, hän sai Lontoon yliopistoon kulttuurintutkimuksesta väitöskirjaa valmistelevalta Hanna Kuuselalta syytteet kulturalismista. Kuuselan mukaan Parvekejumalat ei kyennyt herättämään kirjallisuuskriitikoissa muuta kuin latteita itsestäänselvyyksiä maahanmuuttokysymyksistä. Samoja teemoja, joita Jussi Halla-aho herättelee joka päivä - paitsi nyt kun EU:n Godzilla on hänet nielaissut - Luojalle kiitos, amen, amen.

Pelkään tosin, että ei lopullisesti. Luoja meitä Halla-aholta varjelkoon.

Luin Parvekejumalat ja tulin siihen tulokseen, että ongelma on lehtien sovinnaisten kirjallisuuskriitikoiden ja toimittajien yleinen tyhmyys. Ei kirjailija voi sille mitään, että valtamedia oikeasti mieluummin nostaa ja komppaa komppaa persuja sekä puolueen sisällä olevia uusnatsisymppareita kuin analysoi yhteiskuntaa vasemmistolaisesta näkökulmasta tai vaistoaa, että portofasistista puoluetta äänestävät pelkäävät eniten maailmassa sosiaalisen asemansa laskua.

Uusnatsi arvelee alkeellisesti, että mamuhan se hänen asemansa yhteiskunnassa vie. Työpaikat ja kaikki. Isomunaisina vienevät vielä naisetkin.

Edes Leena Sharma ei nähnyt kuuluisassa kirjassaan Ne - kohtaamisia perus-Suomessa lapsuutensa mamulähiössä muuta ongelmaa kuin lapasesta menneen maahanmuuttopolitiikan. Koska Leena Sharma on ilmeisesti kokenut sosiaalisen nousun tai sitten hän on alun perin ollutkin peräisin keskiluokasta, hän ei kykene kirjassa alkeellisempaan yhteiskunta-analyysiin.

Jopa kaksi käkättäjää Ali ja Husu osasivat asettaa Helsingin jenginuorisokysymyksen yhteiskunnalliseen viitekehykseen radio-ohjelmassaan Poliittisesta korrektiudesta. Niin. Niin. Pidin Sharman kirjasta. Sekin, että uskaltautuu valtamedian toimituksen sisältä kohtamaan köyhiä tai köyhtymispelkoisia suomalaisia, on jo paljon.

Hanna Kuusela huomauttaa, että moni kriitikko sanoi Parvekejumalien lopun olevan vääjäämätön. Me molemmat kirjan lukeneet, Tikkisen Hannele ja minä, pidimme kirjan loppua koko asetelman heikkoimpana lenkkinä. Parvekejumalien loppu oli ennalta-arvattava ja vaikutti sellaiselta "Jari Tervokin käyttää aina huipennuksena verta ja suolenpätkiä - taktiikkaa ja menestyy!" - päälleliimaukselta.

Lisäksi Kuusela havaitsi Snellmanin Parvekejumalissa jotenkin juuttuneen muslimien huntuun tai huiviin. Myönnettävä on, että kirjailija ikään kuin poti sitä, että suomalaistytöt voivat vetäistä päähänsä huivin vapaaehtoisesti jopa. Meille ortodoksi- tai muissa uskonnollisissa fundispiireissä hiimailleelle se ei ole ollenkaan kummallista.

Vapauttavaa lähinnä. Ei tarvitse miettiä, onko tukka hyvin ja kestääkö tupeeraus.

Pidin Snellmanin Parvekejumalista, vaikka se ehkä oli asenteellinen. Kirja kuitenkin edes pyrki näyttämään asioita ja valottamaan niitä eri näkökulmista. Siinä kuitenkin oli yritystä.

Vaivaiseukko siskona

Ehkä Pääoma on vastaisku Parvekejumalien saamaan kulttuurintutkijan teilaukseen. Turhaan ei kirjan nimi ole Pääoma.

Snellmanin kirjaa leimaa häpeä - ja oikeastaan häpeästä vapautuminen, sillä Anja Snellman sanoo ääneen sen, mikä on tehnyt kipeää. Hän on kieltänyt ensin sisarensa ja oikeastaan samalla koko taustansa. Kaurasen perhe oli Viipurin siirtolaisia Helsingin kurjalistokaupunginosassa Kalliossa.

Isä oli alkoholisti, äiti umpihullu ja sepitteli kaikenlaisia, sisko vammainen ja rumakin. Muistan Snellmanin Sonja O:ssa kutsuneen autofiktiopäähenkilöään eli itseään prolemuruksi. Mistään kovin vahvasta työväenluokkaisuudesta ei loppujen lopuksi ollut kyse. Siihen aikaan vuonna 1981, kun Sonja O ilmestyi, prolemurut olivat jo menneet muodista ja Anja Kauranenkin taisi asettua johonkin Jack Helen Brut -performanssien taustalle suuret silmänsä pyöreinä.

Vasemmistolaisia sai tehdä avoimesti naurunalaiseksi vuoden 1978 Korpilampi-seminaarin jälkeen. Seminaarissa tosin puhuttiin hygieenisesti konsensuksesta, mutta tarkoitettiin käytännössä sitä, että vasemmiston pitää muuttua oikeistoksi. Olin kuolla nauruun, kun Paavo Lipponen Arto Nybergin ohjelmassa sunnuntaina sanoi jo 1980-luvulla kannattaneensa uudenlaista talouspolitiikkaa.

Tyyppihän myi demarit saadakseen palan uusliberaalitaivaasta.

Vasemmistolaiset pikkuhiljaa älysivät siirtyä jonnekin takavasemmalle esimerkiksi Image-lehden toimituksesta. Kjell Westö kuvaa ilmapiirin muutosta - ja Image-lehden historiaa - kirjassaan Älä käy yöhön yksin.

Anja Snellman on ottanut Pääomaansa paljastavan kohtauksen, kuinka Jälkiviisaiden jälkeen muuan toinen studiossa ollut otti kirjailijan Jaguaarinsa kyytiin ja vei kotiin. Kohta oli heidän edestään tietä ylittämässä harmaassa toppatakissa hymmertävä hahmo - kuin nykyajan vaivaiseukko. Jaguaarin omistaja oli sanonut hahmoa ihmisraukaksi.

Kirjailija ei ollut kehdannut tunnustaa, että ihmisraukka oli hänen sisarensa.

Itsemurhankin voi tehdä alaluokkaisesti

Kummallista, että Pääomaa arvostelleet eivät ole huomanneet sen kertovan myös luokkaeroista ja täysin kahtia revenneestä suomalaisesta yhteiskunnasta. Kun äiti kuolee, Anjalla ja Marjatalla on hetken aikaa yhteinen isosisko Ulpukka, äidin avioton lapsi, välirauhan kesällä syntynyt.

Isoin sisko elää aamusta iltapäivään. Muistaakseni kirjailijan äidin virkatodistuksesta käy ilmi, että on äidillä on ollut Ulpukka. Iltapäivään mennessä Ihon aikaa kirjoittanut kirjailija saa selville, että isosisko on tappanut itsensä 34-vuotiaana joskus 1970-luvun loppupuolella.

Ulpukka tappoi itsensä banaalin alaluokkaisella tavalla. Hän otti psyykenlääkkeet keittiöpuhdistusaineiden kera. Hän tehnyt itsemurhaa eteerisesti kaasulla, kuten Snellmanin ihannoima omaan tragiikkaansa rakastunut Sylvia Plath. Myös kaikkein vanhin sisko on karkealla ja rumalla kuolemallaan kirjailijalle pettymys.

Kirjailija huitaisee jossain kohti Pääomaa, että yliopistossa häntä eivät kiinnostaneet marxilaiset opintopiirit. Samaa kirjoitti Suvi-Anne Siimes Politiikan piilokuvissa. Siimes sai muistaakseni marxilaisista opintopiireistä näppyjä.

Anja Snellman voisi nyt viisaana vanhenevana naisena lukea isänsä Viipurin kirjastosta kesällä 1944 varastaman kirjan, sillä on tallentanut sen hyllyynsä. Se ei ole Puškinin runokirja.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi