Sinnittelijät ja sekatyömiehet sekä -naiset,
jotka tulivat takaisin

ti 7.10.2014

Eilen piti vielä kirjoittamani Inna Patrakovan Tulkista, että joku kirjabloggaajista piti mällinä kohtaa, jossa päähenkilö Olga menee sossuun ja saa tietää, että avioeron jälkeen hänelle olisi kuulunut valtion maksama elatusapu ja asumistuki. Bloggaaja ei oikein ymmärtänyt, mitä kirjailija kohdalla tahtoi sanoa.

Ehkä ei oikeastaan mitään. Patrakova vain ilmeisesti kuvasi tilannetta, joka monella suomalaisen kanssa avioituneella on. Lisäksi sossun täti, jonka luokse Olga menee, on harvinainen. Suomessahan on sellainen periaate, että virkamiehet eivät neuvo tai opasta asiakkaitaan mielellään - asiakkaathan saattaisivat alkaa perätä oikeuksiaan.

Sama ilmiö on Lapinlahden kunnassakin. Esimerkiksi toimeentulotuen tai omaishoidon tuen saamisen kriteereitä ei voi missään nimessä panna kunnan kotisivuille, vaan köyhän omaishoitajan tai muuten vain köyhän tulee osata mennä nettiin ja tehdä hakukoneilla monimutkaisia hakuja. Asiakirjat kyllä löytyvät, mutta lautakuntien liitetiedostoista.

Olen tästä asiasta koettanut sanoa esimerkiksi Lapinlahden tarkastuslautakunnassa. Meijerin Seisake koettaa jaksaa puurtaa myös autonomisen sosiaalikeskuksen saralla ja toiminnanjohtaja Tervon Pasi onkin kopioinut toimeentulotuen saamisen kriteereitä seisakkeen ilmoitustaululle.

Kovin pitkälle Inna Patrakovan yhteiskunta-analyysi ei riitä. Tai liekö kyse Olgan yhteiskunta-analyysistä ja kirjailijan jonkinlaisesta itseparodiasta tai -ironniasta? Ensin Olga voivottelee pienyrittäjien asemaa. "Peli on kovaa - jos ei tienannut, näki nälkää. Jos tienasi, tuli verotarkastaja ... ja näki nälkää." (Inna Patrakova Tulkki s. 232)

Muutaman sivun päästä Olga menee sossuun ja ihmettelee elatusapua sekä asumistukea. Elatusapu on lasta varten. Niitä varten hyvinvointivaltiossa kerätään veroja. Veroja on nyt vain valitettavasti koetettu kerätä etupäässä köyhiltä. Kaikkein pienimmistä työttömyyspäivärahasta veroa kerätään 20 prosenttia.

Pääomatuloille sixpackhallitus asetti pienen progression. Se ei kuitenkaan ole riittävä, kuten kaikki tiedämme ilmankin Esko Seppäsen Suomen rikkaat, kuka kukin on -teosta.

Olga ostelee Stockalta luotolla huippukalliita golfvarusteita sekä purjehduskuteita päästäkseen hyviin naimisiin ja kohottaakseen sosiaalista asemaansa. Mihinkään maahanmuuttajien B-luokan lähiöön hän ei halua jäädä.

Vähän ennen kirjan päättymistä Olga masentuu ja alkaa kiskoa ihan tosissaan siideriä. Sanoisin reseptiksi, että vähemmän viinaa ja vähemmän kapakissa istumisia, olokin olisi parempi ja sitten saattaisi alkaa miettiä, miten selviytyä vähillä rahoilla.

Pikku Lizka, 11-vuotta, pitää palettia pystyssä. Toivottavasti kirjan lopun jälkeen Olga ottaa vastaan elatusavut ja asumistuet - niin nöyryyttävää kuin se onkin, ettei Lizkan tarvitse nähdä nälkää.

Sinnittelijät

Kuopiolainen näytelmäkirjailija ja Kuopion kansallisteatterimies Miko Kivinen sanoi jo 2000-luvun alkupuolella, että Suomi siirtyi 1990-luvun alussa kolmanneksien yhteiskuntaan. On putoaja-lumpenproletaarit, joihin kukaan ei halua samaistua. On sinnittelijä-prekaarit, jotka tekevät pätkissä sitä sun tätä ja elävät välillä tulonsiirtojen varassa. On hyvin toimeentuleva porvariluokka, joista todellisia pääoman omistajia vain pienen pieni osa - muu on maailman mittakaavassakin sitä 99:ää prosenttia.

Hyvin toimeentulevan porvarisluokan inhokkini ovat keskiluokka, joka oikeasti on pers´aukista väkeä, mutta koettaa pinnistellä paremmistossa. Käy spagettitoppi-illallisilla ja kaivelee omasta navastaan masennuksia ja muita joutavanpäiväisyyksiä, keskiluokan muotijuttuja. Vähän masentaa, kun elämä on niin kovaa, juu.

Lukekaa ruotsalaisen Ann Heberleinin En jaksa elää, en halua kuolla. Teki mieli kirkua kirjan kirjoittajalle, että etkös tuota nyt kestä luokkaretkeä alaspäin - mitä oikeita ongelmia esimerkiksi toimeentulon kanssa akateemisesti koulutetulla blondilla on.

Mies on ollut hyvässä asemassa koko ajan. Leipää on ollut pöydässä ja katto pään päällä. Heberlein on väitellyt tohtoriksi, hänellä on yliopistoura ja hän on saanut julkisuutta. Silti Heberlein vinkuu kuin hemmoteltu pikkupentu.

Miko Kivinen tunnusti, että hänen teatterintekonsa on mahdollistanut kampaajana työskennellyt vaimo. Pienyrittäjä-prole. Silloin itsekin mietin, miksi minä tätä herra Kivistä tässä haastattelen. Miksi yksikään lehden kulttuuritoimittaja ei ole kiinnostunut aviomiehen kulttuuriharrastusten rahoittajasta?

Lammilla Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö oli jättänyt Marian ja minun sviitin pöydälle Aamulehden, jossa oli Anna Kontulan kolumni Sekatyömies tulee takaisin (AL 31.8.2014). Kolumni on luettavissa Anna Kontulan nettisivuilta: http://annakontula.fi/2014/09/sekatyomies-tulee-takaisin/

Kannatta lukea myös Anna Kontula verotusta käsittelevä kolumni: http://annakontula.fi/2014/09/verotus-ei-ole-omantunnonkysymys/

Minä olen viimeksi lukenut Anna Kontulan istutusripsistä. Osui silmään samaan aikaan, kun kuopus-Annani, jolla oikeasti on omasta takaa Unto-ukkinsa Elisabeth Taylor -silmät ja pitkät ripset, halusi ehdottomasti itselleen istutusripset. Hän perusteli ripsien ottamista sillä, että ehtii paremmin kouluun, jos ei tarvitse panna ripsiväriä.

Totta. Annan kouluunlähtö on aikaistunut kaksi minuuttia eivätkä helluntailaisprinsessat ole myöhästyneet koulusta nyt yhtenäkään aamuna ripsien laiton jälkeen.