Pia Valkonen

Kalenteri

pe 12.9.2014

Ihmettelin koko elokuun, miksi olen niin käsittämättömän ahdistunut. Maria aloitti koulun Mäntykankaalla Kuopiossa ja siitä huolimatta tuntui siltä, kun ne vähät jäljelle jääneet asiat elämässäni eivät oikein olisi mahtuneet mihinkään.

Makasiinissa tajusin, mistä on kyse. Silmäni osui vaalean fuksianpunaiseen opettajain kalenteriin. Nappasin sen loppuunmyyntisekatavaroiden korista mukaani.

Olen antanut sille periksi, että minun uusi vuoteni on syyskuun alussa. Sopivastihan kirkkovuosi alkaa 1. syyskuuta ja ortodokseilla päivä on lisäksi luomakunnalle pyhitetty. Tosiasiassa olen aina tykännyt syksystä ja siitä, että pääsee tunkkaisen tai helteisen kesän jälkeen opiskelemaan.

Tulevat kirpakat pakkasaamut ja pistävä auringonpaiste. Loimottavat vaahterat ja takki pitää panna päälle.

Olin hankkinut kesällä Kiasman kirjakaupasta kaksi pikkuruista syntisen punakantista kalenteria, jossa on amerikkalaisia pin up -tyttöjen piirroskuvia vintage-tyyliin. Lahjoitin toisen kalentereista ihmiselle, jonka arvelen sitä arvostavan ja nauroin tälle, että yksi pin up -tytöistä on kuin Lapinlahden S-marketin kassa. Yhtä nätti ja töröhuulinen.

Kuitenkin viikot kalenterissa on survottu yhdelle laihalle sivulle ja päivän tapahtumille varattu tila on niin pieni, etten saa tilaan tällä vasenkätisen ja likinäköisen adhd-käsialalla kuin yhden kellonajan.

Oli pakko nyppiä jo valmiiksi täyttämästä kalenteristani asiat uuteen opettajain kalenteriin. Ahdistus helpotti ja kohta varmaan jaksan tilata sekä silmälääkärin että infarktilääkärin. Nekin ovat olleet tilaamatta, kun on ollut tämä kalenteriahdistus. Lisäksi pitäisi viikon ajaksi rauhoittua mittamaan verenpainetta. Verenpaineen mittaamispaine aiheuttaa minulle verenpainetta.

Kun olin vuonna 2007 pahiten loppuun palanut, tilasin itselleni Kiireenkesyttäjän kalenterin. Kalenteri oli kivasti taitettu ja huokui huolettomuutta. Siivosin elämästäni kaikki merkinnät ja tuijotin koko kesän Korpisen järvenselkää. En vastannut puhelimeen ja keskityin vain siihen, että en saa sydäriä.

Sanotaan ihmisen elämän menevän seitsemän vuoden sykleissä. Jospa vuorossa seitsemän rauhoittumisen vuotta.

Nyt tuli noutaja. Pitää mennä.

Eroon juuttuneista rooleista

Älkää kertoko kenellekään, mutta minusta on mukava täyttää viisikymmentä vuotta. Koko elämäni olen ollut alhaisen statuksen pikku sisko, nuorimmainen, pahnanpohjimmainen eikä oikeastaan mitenkään varteen otettava.

Googlasin äsken "seitsemän vuoden syklit". Maikkarin sivut ovat sitä mieltä, että sykliajattelu on peräisin Rudolf Steinerilta. Pohjois-Savon vasemmistonaisten elämänkaarikirjoittamisen kurssilla Miettisen Raili opetti meille Erik H. Erikssonin ihmisen psykososiaalisen kehitysteorian.

MTV3 kuvaa seuraavaa psykososiaalista vaihettani näin:

"Viisikymmenvuotislahjaksi saamme innoitusta ja oivallusta. Taidon ja voiman aikaa, jolloin sinut otetaan vakavasti ja huout voimaa ja arvovaltaa. Jos olet pitänyt huolta terveydestäsi, myötätuuli on luonasi. Mutta jos olet laiminlyönyt hyvinvointiasi, saatat tässä iässä alkaa hämmentyä ikääntymisestä. Riski on, että takerrut kuvitteelliseen, jo kadonneeseen nuoruuteen."

Thih, myötätuuli olkoon luonani, vaikka olen ylipainoinen, verenpainetautinen sekä minulla on sepelvaltimosairaus. Ikääntymisestä en hämmenny, vaan suhtaudun asiaan kuin sosiologi Antti Eskola. Jos on niin vanha, ettei kykene iltapäivällä nousemaan veneeseen, pitää olla sitten niin, ettei nouse iltapäivällä veneeseen.

Ohje ei varmaan ihan sanatarkasti mennyt, mutta ajatus lienee noin.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi