Pia Valkonen

Ihanneavioliitto

ke 3.9.2014

Onko tänään Urho Kekkosen 114. syntymäpäivä? Taitaa olla. Tänään alan ajatella ulkomaankauppatutkintoa yhdessä rauhallisen ja järjestelmällisen mentorini kanssa. Äsken soitti oppisopimusohjaaja. Mukava, että soitti! Tuntuu siltä, että meistä pidetään huolta.

Ja minä saatoin vaikuttaa puhelimessa idiootilta. Ajattelin vastata jotain Pohjois-Savon vassareiden sähköpostilistalle SOTE-uudistuksen hinkkaamisesta ja suostua kuopiolaisen Halko-salibandyjoukkueen sponsorointiin poikkeuksellisesti. Halkossa on vähän niin kuin meidän poika pelaamassa.

Juuri vähän aikaa sitten sanoin, että sponsoroimme ainoastaan oman pitäjän joukkueita ja sieltäkin mieluummin puoluetovereita. Näin eilen Lapinlahden yrittäjien puheenjohtajan sivuvilaukselta Kinnusen hautaustoimisto-kukkakaupan satavuotiskekkereissä. Pitääpä ryömiskennellä takaisin yrittäjiin.

Satavuotiskekkereissä katseltiin kuvia ja ihmeteltiin maailman muuttumista. Tai ei se loppujen lopuksi olekaan muuttunut paljoa. Ihmiset ovat samat. Istuttiin pihlajan alla Miettisen Hannelen kanssa. Nyt kun en värjää hiuksiani, olimme kuin laiha isosisko ja lihava pikkusisko.

Kansalaisturvamies Kauko Kokkonen ihmetteli, että muistutan etäisesti itseäni. Sen se tekee, kun vaihtaa väriä, sanoin pihlajaterttu otsallani.

Kunhan tämä talous nyt tasapainottuisi edes ennen suurten työmaiden loppua. Nilsiän urakka hävittiin, mutta onneksi ei hävitty ahneelle suurfirmalle. Silloin olisi ehkä jopa vituttanut. Tosin firman kotisivuilla lukee kielletty sana: saneeraus. Saneeraushan tarkoittaa kuolleeksi korjaamista. Se on eri asia kuin rakennusrestaurointi.

Eilen kirjoitin raivopäissäni lukutestin eräälle vanhalle ystävälleni ajoilta ennen vanhaa jengiä. Tai oikeastaan hänen ystävyytensä leikkasi aikaa vanhan jengin. Toisesta ystäväpiiristä Malisen Marina siirtyi siihen armoitettujen ortodoksiaktiivien joukkoon, joista suurin osa ei ollut ortodokseja.

Ystävälläni on tapana lukea blogini tarkkaan. Saas nähdä, tuleeko älähdys. Homman nimi on se, että ihanneavioliittoni olisi sellainen, jossa istuttaisiin kaksin sohvalla villasukat jalassa ja luettaisiin kirjoja. Säännöllisin väliajoin jompikumpi katsoisi lukulasiensa yläpuolelta toiseen ja lausuisi jotain analyyttistä tai korkeakirjallista.

Todellisuus on karu. Tänäänkin näen aviomiehestäni lähinnä perävalot. Tai oikeastaan en edes sitä. Kuulin makuuhuoneeseen, kun dieselmoottori käynnistyi ennen aamukuutta. Se siitä siipasta sitten.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi