Pia Valkonen

Mummopyörä

ma 15.9.2014

Pyöris tulee tarpeeseen. Koko ajan käsityöläisuakiolla on liikettä pyöriksen oven edessä. Kävin ostamassa sieltä äsken mummopyörän. Se on kuulunut Pertti Pietikäisen rouvalle. En tosin ihan varma ole, kuka on Pertti Pietikäinen tai kuka oli hänen rouvansa, mutta ilmeisesti kyseessä on liikennöitsijä-Pietikäisen veli.

Nyt minulla on työsuhdepyörä. Kävin sillä heti Nelkolla. Ei malttaisi kökkiä täällä tietokoneen ääressä. Tekisi mieli keksiä jostain tikusta asiaa ja ottaa mummis alle.

Kalle Päätalon Nuorikkoa näyttämässä päättyi kohtaukseen, jossa tulevan kirjailijan ja vuokraemännän sutinat tuntuivat selvästi. Hankala homma. Seuraava osa minulla nyt on ja sitä seuraavakin, joten tulevaisuus on pelastettu.

Pitää nyt kuitenkin välillä lukea Ritva Ylösen Tervaksista toteemia, väikkäriä, joka on very much maallikolle ymmärrettävämpi kuin muun muassa Matti Pulkkisen edustamasta jälkistrukturalismista Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus.

Luen samalla myös Pentti Saarikosken Suomentajan päiväkirjoja. Päiväkirjat kuuluvat tekstarilukuklubin ohjelmistoon, jota en voi Päätalon varjolla laiminlyödä. Jane Austenit skippaan. Emma sekä Ylpeys ja ennakkoluulo jäivät minulta kesken. Kasvattitytön tarinastakaan Tikkisen Hannele ei antanut hyvää lausuntoa.

Saarikosken päiväkirjateksti on täysin erilainen lukukokemus kuin Päätalon. Saarikosken tekstiä luistelee sujuvasti sivukaupalla kuin peilikirkasta jäätä. Voi mennä viisikin sivua eikä päähän jää mitään. Saarikosken tekstistä puuttuu roso, johon kaiketi nyt Päätaloja lukemalla ihastuin.

Tilasin joskus kirjailija Matti Pulkkisen omasta vinkistä jälkistrukturalismista tehdyn väikkärin. Jouduin antamaan kirjasen kirjailijalle huomautuksin, että ainoa asia, jonka sanatarkasti tutkimuksesta ymmärsin oli se, että kirjassa mainittiin paikka paikoin kaksi tuttua sanaa: Matti ja Pulkkinen.

Väittelijä oli Anna Helle ja väikkärin nimi Jäljet sanoissa – jälkistrukturalistisen kirjallisuuskäsityksen tulo 1980-luvun Suomeen. Jahah, tutkimuksen näkyy Kiiltomatoon arvostelleen kirjallisuusrosentti Markku Soikkeli, joka kulkee nyt blogissaan alkeistiedostuksen tiellä.

Soikkeli on jo maininnut omassa blogin oikeassa syrjässä kulkevassa cv:ssään, että on työskennellyt jossain varhaisnuoruudessaan, josta ei suuremmin Tampereen yliopistossa 1980-luvulla saanut puhua (siis meidän yliopistolla opiskelevien siihenastisesta taustasta; jos olimme maalaisia, halusimme olla urbaaneita tabula rosoja ei kun rasoja).

Kun Markku Eskelisen ja Tampereen yliopiston arrogantin oikeistopunkkarin Jyrki Lehtolan Jälkisanat, sianhoito-opas, ilmestyi, luin tietenkin sen, vaikka Jyrki Lehtolaa inhosin opiskeluaikoina syvästi. Jyrki Lehtola ja tuleva kirjailija Päivi Alasalmi veivät meiltä rakkaan ystävän Oili Partasen (nyk. Orispää). Oili vaihtoi ystäväpiiriä meistä tasajalkatallaavista rahvaksista hienompiin avantgardetyyppeihin - ja mietin, että olen kyllä enemmän noita heikkisturuslaisia.

Anna Helteen väikkäri löytyy pdf:nä Kiiltomadosta. Siinä puhutaan Eskelisen ja Lehtolan punkhenkisestä nihilismistä. Niin kuin Jyrki Lehtola on itse sanonut, punkkareita oli Tampereen yliopiston käytävällä kahtalaisia: oli pikku takkisia oikeistopunkkareita ja nahkatakkisia vasemmistopunkkareita.

Minusta tuntuu siltä, että me vasemmistopunkkarit emme olleet nihilistejä lainkaan. Emme olleet ollenkaan kyynisiä emmekä cool.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi