Keskiluokan kakaroiden touhua

pe 5.9.2014

Galaksien valtias, kirjallisuustohtori Markku Soikkeli on viime vuoden AikaTaika-vieraan kirjailija Katariina Romppaisen kanssa blogimerkinnässän Työväenkirjailjat 17. kerroksessa valokuvattuna raksakypärä päässä. Huom! Tamperelaiskirjailijoilla, jotka tutustuivat tulevaan matkailunähtävyyteen - tamperelaispilvenpiirtäjän kirjailijaloungeen -, oli päässään valkoiset kypärät.

Valkoisiin kypäriin sonnustautuu pomoporras. Kait. Näin opin Tuomas Vimman Raksasta. Tai lähinnä Raksan Kusari-kritiikistä. Kun piti lähteä viemään työsopimuksia allekirjoitukseen Vieremän työmaalle, Matti tyrkkäsi kainalooni valkoisen kypärän. Päähäni en sitä hirvinnyt panna.

En tosin olisi pannut työläisen kypärääkään. En tahdo missään nimessä näyttää viidesläiseltä ikineitsyeltä, itkevältä rakennusmestarilta, joka tämän firman muinaishistoriaan liittyy olennaisesti ja hurmaavan karmivasti. Ajattelin, että näytänpä mieluummin enemmän Lapiomiehen entiseltä toimistoinsinööriltä Reijo Väisäseltä, jota Lapinlahden kunnaninsinööri oli luonnehtinut: "Aijaa, se jeejee -mies". Tarkoitti Reijo Väisäsessä olevaa rock'n'rollia.

Minulla oli pitkään käytössäni numero, joka kertoi pitkään aviomiehelleni, että toimistoinsinööri soittaa.

Minussa ei kyllä taida enää soida edes punk. Eikä ortodoksinen kirkkomusiikki. Ajoin eilen tukka suorana Pielavedeltä Siilinjärvelle Suurmarttyyri Gregorios Voittajan kirkkoon huomatakseni, etten tämän kirkkovuoden alussakaan saanut selvää, lauletaanko isä Harri Peiposen vastuualueella pyhäköissä akatistos luomakunnalle. Myöhästyin tunnin.

Mutta tulipa työmaan aloituskokouksen jälkeen myöhäislounastettua Pielaveden uudistuneessa karvarannepizzeriassa. Työmaan aloituskokouksessa roolini oli ojentaa Matille maneesin rakennepiirustukset sekä hauskuuttaa lähtökohtaisesti aivan hurjan hauskoja maarakentajia. Toisen pienyrittäjän heppa, Kepu, on nyt samassa tallissa kuin meidän Jaavan Kajo.

Matilla oli kunnia taluttaa eilen työmaan aloituskokouksen jälkeen Kajo talliin. Minä siinäkin vaiheessa vielä pieksin suuta työmaan hiekkakentällä.

Raksat ja raksat

Ilmeisesti merkintänsä ensimmäisessä kappaleessa Soikkeli viittaa juuri Tuomas Vimman Raksaan, kun kirjoitti merkinnässään vitsiksi väännetyn insinööriproosan metafysiikasta. Mutta kun Tuomas Vimma on kaikki mitä meillä on. Ei ole muita raksaduunareiden kuvaajia.

Sitä paitsi Ruutukymppi kertoi uusduunariudesta. Ruutukympissä työläiset on valjastettu median palvelukseen. Meitä oikeita raksa-alan yrittäjiä vituttaa suunnattomasti se, että ihmiset katsovat sisustus- ja remppaohjelmia, joissa remppoja tehdään muutamalla tonnilla.

Muutamalla tonnilla saadaan paikalle mediaseksikäs rakennustyöläinen, jonka hauikset pullistelevat hihattomassa - ja epätyöturvallisessa - paidassa tai jolla on shortsit, jotka jättävät puolet pakarasta paljaiksi. Kun me lähetämme omakotiremppatyömaalle yli 50-vuotiaan körmyn, jolla on massaa nostella maasta paksuja hirsiä ja joka ei typerään small talkiin keskiluokan paskojen kanssa alistu, saamme välittömästi reklamaation.

Muistan ikuisesti, kun kaksi tällaista järkälettä korjasi Kajaanissa vanhan puurakennuksen kattoa, jonka kallistuskulma oli 45 astetta. Reklamaatiota tuli siitä, että miehemme eivät liikehti katolla kuin oravat. Olisi pitänyt sanoa työn tilaajalle, että kääntyy urakkakilpailutuksissaan Ranuan eläinpuiston puoleen.

Sen sijaan huusin tämän puhelinvastaajaan kuin palosireeni.

Ostimme vuodeksi oululaiselta yritykseltä tarjouspyyntöpalvelun. Yhden tarjouksen olemme niiden perusteella tehneet ja kun olen nyt lueskellut palvelusta tulevia tarjouspyyntöjä, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että teemme saman vedon kuin hypnoosiyrittäjä- ja persoonavalmentaja Sami Minkkinen.

Hänen yhteydenottolomakkeessaan sanotaan, että jos sinulla ei ole käytettävissä tähän viisinumeroisen luvun vastaavaa rahamäärä, palveluni ei ole sinua varten. Vaikka meidän firmalla ei ole iki kuuna päivänä mahdollisuus kehittää johtajiensa persoonaa kymppitonneilla, hihkuin. Näin sitä pitää.

Tässä nyt on otettava huomioon, että Sami Minkkinen on yksinyrittäjä. Meillä kymppitonnit menevät työläisten palkkoihin - ja itse otamme päältä siivun silloin, kun yrityksestä on nostettavissa palkkaa. Olemme eläneet sellaisen ajan, että yrityksestä ei ole nostettavissa palkkaa ja tiedämme, että siihen ei välttämättä ihan ensimmäiseen puoleen vuoteen kuole. Seitsemännessä kuussa varmaan olisi jo nälkä alkanut tulla.

Kiitän teitä arvoista toimittajat, jotka teette Koti ja asuminen -sivuja tai remppaohjelmia. Olette opettaneet keskiluokan kilpailuttamaan. Mieluummin kerjäämme ruokamme temppelin portailla pahvimuki kourassa, kun ryhdyn enää tappelemaan keskiluokkaisen omakotitalon omistajan palkkaaman juristin kanssa "laatukysymyksistä".

Olen tässä pannut merkille, että kun pieneltä ja pers'aukiselta porvarilta loppuvat rahat, tämä kääntää katseensa rakentamisen "laatuun". Rakentamisen laatua saa rahalla, rahalla maksetaan ammattilaiselle palkkaa ja rahaa talon omistaja saa pankista. Rempatessaan pikku talostaan hän nostaa talonsa arvoa.

Näin yksinkertaista se on, puluseni.

Aloitin kirjallisuustohtori ja prekaari Markku Soikkelin blogilla ja päätän sen myös siihen. Soikkelillahan näyttää olevan tiedostavan uusduunarin otetta kirjoituksissaan. Hänen lapsensa, joka on nimennyt isin galaksin valtiaaksi, oli kysynyt, miksi isi ei harrasta mitään.

Soikkeli mietiskenteli lapsuusaikojaan Kuopiossa (oliko Soikkelin isä nuorisonyrkkeilyvalmentaja - hyvä ihme sentään) ja tuumasi blogissaan: "Siihen aikaan, kun olin lapsi 60-luvulla ja teini 70-luvulla, eivät työväenluokan lapset ylipäänsäkään harrastaneet mitään: se oli keskiluokan kakaroiden touhua." http://bitteinsaari.blogspot.fi/2014/09/miksi-isi-ei-harrasta.html

Kun minä olin teini 1980-luvulla, en enää harrastanut ratsastusta. Siirryin talleilta suurin piirtein suoraan Ahokkaan Markun Datsunin etupenkille. Kröhöm. En takapenkille. Mopopojat jäivät väliin, sillä siinä vaiheessa, kun muilla oli mopopoikia, leikin barbeilla.

Mietin, jäljittelinkö lapsuuden harrastuksellani keskiluokan, opettajan kakaroiden Korhosen Riitan ja Vuolteen Riinan, elämäntapoja. Ehkä en kuitenkaan. Minä olin maalaispentu, vähän yksinkertainen ja pullea heppatyttö.

(Sanokaa nyt siellä, että mikä on muuttunut?)