Pia Valkonen

Günter Grass

Pauliina Moonaa piti kuunnella uudelleen

ti 19.8.2014

John Irvingin Tuulesta temmattu tyttöystävä johdatti Günter Grassin jäljille. Huomasin, että kirjahyllyssäni on ollut vuosikaudet Grassin Kirjailijakokous ja Pielaveden kirjaston poistomyynnistä nappasin kesällä Kampelan.

Merkintä varmaankin polveilee ja harhailee, sillä kuuntelen uusiksi eilistä Ylen Areenalta eilistä Lanttulataamoa ja Pauliina Moonan ääntä. Tämän päivän lenkkeilijä joutuu odottamaan. Vettä tulee niin solkenaan, että pitää olla melko urheilumielinen lähteäkseen metsään.

Pauliina Moona on kulkenut pitkän tien lestadiolaisista piireistä helluntailaisen Saalemin kautta luterilaiseen kirkkoon ja Ajankohtaisen Kakkosen homoillan jälkeen irti kirkosta liittyäkseen takaisin luterilaiseen seurakuntaan. Paullina Moona on sanonut Studio 55:n haastelussa näin:

"Aloin miettiä, että mitäs täältä ulkoa huutelen? Voin toki sanoa mielipiteeni kirkosta, mutta jos en kerran kuulu siihen yhteisöön, ei minulla ole vaikutusvaltaa. On parempi niellä omat tunteet ja lähteä vaikuttamaan asioihin kirkon sisältä päin esimerkiksi kirkollisvaaleissa valittavien luottamusmiesten kautta." http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/homoseksuaali-pauliina-kertoo--taman-takia-liityin-kirkkoon/3052490

Jostain syystä asia on minulle tärkeä. Klikkasin itseni irti Suomen ortodoksisesta kirkosta, kun päätoimittamani Solea lopetettiin ja arvoisat pelkurimaiset kirkkoherrat lehden toimituskunnasta "unohtivat" kertoa asiasta minulle. Ei siinä mitään. Kuutosseurakuntien Solea oli aiheellistakin lopettaa ja yhdistää Pohjois-Karjalan lehteen. Kun olin Aamun Koiton päätoimittaja samanaikaisesti minulle olisi mainiosti käynyt Solean ja Pohjois-Karjalan lehden yhdistäminen Aamun Koittoon.

Näinhän tapahtuikin. Tärkeää kuitenkin Suomen ortodoksisessa kirkossa oli se, mistä suunnasta aloite tuli. Se ei saanut missään nimessä tulla julkikommunistiselta, tiedonhaluiselta, pisteliäältä, liian luterilaiselta ja vallanhaluiselta naiselta, jolta mitä ilmeisemmin oli mielipide moniin kipeisiin kysymyksiin. Kun naispappeuteen ja homoavioliittoihin.

Liikaa naisia, liian vähän miehiä

Homoliitoilla en hirvinnyt Aamun Koiton aikaan kaivella verta nenästäni, kuten täällä olen noin 15 kertaa kertonut. Edellinen päätoimittaja, mimosanherkkä mies, sai asian pääkirjoitukseen nostamalla omat suloiset häväistyssivut jonnekin kreikkalais-fundamentalistiselle serverille.

Sen sijaan päätoimitutin veret seisauttavan naisnumeron, jonne artikkeleita eivät johtavat naispuoliset ortodoksiteologit suostuneet kirjoittamaan. Heillä kun ei ollut vielä vakituista työpaikkaa Kirkon piirissä. He pelkäsivät tulevan uransa puolesta. Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta pakko sanoa, että paskan makuhan siitä jäi suuhun.

Onneksi oli rohkea teologisesti oppinut nainen, joka kirjoitti pragmaattisen ja järkeenkäyvän tilausartikkelin. Siitäkin sitten suututtiin. Oli kuulema loukkaava artikkeli sellaisten naisten kannalta, joilla ei ole lapsia, sanoi minulle vallanhaluinen, korkeasti koulutettu lapseton ortodoksinainen, jolla oli jo siihen mennessä varma asema Kirkon työläisenä.

Voi armollinen ylösnoussut Kristus sentään, ajattelin, kun kuuntelin asiasta ripitystä kirkollishallituksen neukkarissa.

Kirjoitin, että Aamun Koiton edeltäjäni oli mimosanherkkä ja ehkä aavistuksen verran itsekeskeinen. Tulin siihen tulokseen, vaikka luonnollista varmaan on, että edeltäjäni oli Aamun Koiton postissaan ja irtisanoutumisessaan vaurioitunut. Hän nimittäin suuttui verisesti minulle siitä, etten voinut tulla Helsinkiin perehdytettäväksi juuri silloin, kun hän määräsi.

Koetin selostaa, että kulti, kun minulla on täällä omaishoidettava ja toinenkin lapsi. En vain voi hypätä junaan niin kuin joku lapseton poikamies minut aikatauluttaa. Osaan olla kusipäisen vittumainen vastauksissani, tiedän.

Ylipäätoimittaja hirmuinen härski-hartikainen Jyrki Härkönen oli pahoillaan siitä, että päätoimittajan vaihdoksesta tuli joutavaa psykodraamaa. Siinä olin kieltämättä hirmuisen ylipäätoimittajani kanssa samaa mieltä. Ärsyttävän monesta asiasta olenkin samaa mieltä kuin se hemmetin omavoitonpyyntöinen nihilisti!

Kun olin lusinut vuoden 2009 määräaikaisen pestini Aamun Koiton (nukke)päätoimittajana, jolla tosiasiassa ei ollut kusiaisenkaan valtuuksia, Solean olemassaoloa jatkettiin kahden vuoden ajan. Sitten vain pääkonttorin agentiltani tuli kummasteleva sähköpostiviesti: "Etkö tiedä vieläkään?"

Kirjoitin takaisin, että en tiedä, minulle ei ole kerrottu mitään, mutta arvaan. Solea lopetetaan, yhdistetään Aamun Koittoon ja Solean päätoimittaja saa kenkää. Minua pyydettiin kolumnoimaan toisaalla, eräässä toisessa ortodoksisessa lehdessä, ikään kuin sivustakatsojana, mutta tulin siihen tulokseen, että otan systeemiin etäisyyttä ja olin vierailevaksi kolumnistiksi monta vuotta aivan liian vihainen.

Klikkasin itseni irti kirkosta välittömästi, kun kuulin potkuistani, joita kukaan ei uskaltanut antaa. Sähköpostiosoitteeni sammutettiin. www.ortodoksi.netistä linkit Piian lokiin näyttivät hävinneen. Kunnioitan ja arvostan heitä, jotka edelleen pitävät minuun yhteyttä, vaikka jonkinlainen persona non grata niissä piireissä taidan ollakin.

Esimerkiksi veli Johannes Mäntymäki jaksoi kysellä, mitä kuuluu, vaikka on lähestulkoon kaikesta eri mieltä kuin minä. Lisäksi hän ilmoitti, että kaikenlaiset marxilaiset vapautuksen teologiat saadaan hänen mukaansa vetää vaikka vessanpytystä alas. Pidän tyypistä, sillä hän sanoo asiat suoraan. Mikään ei vituta niin kuin sellainen hienotunteinen, äärimmäisen delikaatti vaikeneminen. Ei puhuta nyt tästä, sillä tämä on nyt jotenkin .... kiusallista.

Veli Johanneksen ajatuksia löytää täältä: http://olemisenpulma.blogspot.fi/

Kummallista kyllä, pidän myös Kosmas Aitolilaisista. Hekin ovat jotain mieltä. Pääasia, että kipeitä asioita ei koeteta vaieta häveliäästi kuoliaaksi. Sitä paitsi pääkosmaslainen on akoittunut, mikä aina rauhoittaa intoilijoita, ja ilmeisesti heidän Lammin-yhteisönsä on toimiva. Kesällä olisimme Marian kanssa voineet anoa yösijaa Lammin-yhteisön kesämajoituksesta, mutta jotenkin unohdin ortodoksikuviot, kun suunnittelin äiti ja tytär -matkaa Etelä-Suomeen.

Päätoimittajien karu kohtalo, hiippissihteeritkin lopetettiin

En ole ainoa päätoimittaja, jolla on Suomen ortodoksisessa kirkossa karu kohtalo. Hiippakuntasihteeritkin on lopetettu. Sehän se hurjaa olikin, kun vähenevien rahojen myötä Kirkossa alkoi hirveä pinnanalainen tappelu siitä, kuka lähtee ja kuka saa jäädä. Päätoimittajista ne, jotka kirjoittivat samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin palkkaprelaatti, kuten "Pääsiäinen on kirkkomme suurin juhla", saivat armon.

Taidan olla potkut saaneista kovaäänisin, mutta minullapa ei ole mitään menetettävää ortodoksisella urallani. Solinassa ja Soleassa minua edeltävät päätoimittajat pantiin aivan pöljästi sivuun. Aamun Koiton kaksi edeltäjääni saivat härskisti kenkää. Analogin huipputerävä Kari M. Räntilä pantiin tylysti hyllylle:

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/entinen-paatoimittaja-minut-saatiin-pois-kirkkoherroja-painostamalla/

Nyt mietin juuri sitä, mitä Pauliina Moonakin. Asiat, jotka minusta ovat tärkeitä, eivät edisty sillä, että huutelen sivusta. Jospa klikkaisi itsensä kirkkoon, mutta koettaisi pysytellä palveluksissa oven vierustalla in cognito.

Se, että kuuluin kummankin valtiokirkon työntekijöiden Yhteys-liikkeeseen, josta meni kuulema kantelut ihan Moskovan patriarkalle asti (voe voe), oli minulle täysin heterolle tärkeää senkin vuoksi, että olen sisimmän identiteettini mukaan mies. Olen transsukupuolinen, mutta en transseksuaalinen.

Tekisipä mieleni joskus panna ruksi sukupuolta määrittävään lomakkeen kohtaan: "En halua sanoa."

Tätä on vaikea selittää, mutta arvelen, että hengenheimolaiseni olisi Kuopion luterilaisen hiippakunnan notaari Maija-Sisko Aalto (entinen Imatran kirkkoherra Olli-Veikko Aalto). Kaunokirjallisesti aloin pitää uudelleen John Irvingistä, kun luin hänen viimeisimmän Minä olen monta. Me olemme monta. Meissä on monta sisäkkäistä identiteettiä.

Enhän minä tässä merkinnässäni päässyt Kampelaan asti. Olen siitä lukenutkin vasta yhden sivun ja nauranut ääneen koko ajan. En ehkä tajunnut lukemastani juuri mitään, mutta silti nauratti.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi