Pia Valkonen

Erään lapsuuden loppu

ma 21.7.2014

Hei rakkaat Ärräpäärynät,

tuli käytyä Messilät (mun entinen ratsastuskoulu), Tennilät (mun entinen hevoshoitopaikka, varastin melkein romahtaneesta aitasta längenpuolikkaan muistoksi, yhden vuoden 1973 Pellervo-lehden, viinapulloja sekä jotain mystisiä kauniita lääkepulloja), Vuorimaat (asuimme vuodet 1969 - 1981 Kärkölän Järvelän Nummenkulman Vuorimaan siemenviljelystilalla tilanhoitajaperheenä), Kiasmat ja Ateneumit, Puumalan Sahalahdet (Mitä ihmettä SKP:n Yrjö Hakanen teki Puumalassa????????????????? Oli Sahalahdessa iltasyönnillään, kun me Marian kanssa tultiin majoittumaan) sekä tehtiin pakollinen hautakunniakäynti Leonidin haudalla todeten, että viime käynnillä istuttamamme verenpisara oli elossa.

Maria oli reissun jälkeen sitä mieltä, että se oli hänen elämänsä toisiksi kamalin automatka.

Oli aivan vitun kuumaa ja joka paikkaan oli koko ajan kiire: Messilän respa meni kiinni klo 16, ajettiin hiki hatussa täältä sinne (kun ensin oli hankittu Tikkiselle sätkäpaperia klassikkojen sekaan hengen- ja kesänpelastussäkkiin), seuraavana päivänä ajettiin 120 km tunnissa pitkin Porvoon moottoritietä ja sitten jumittiin ilmeisesti Pietariin meneväksi moottoritieksi muuttuvalle keskentekoiselle moottoritielle, jossa madeltiin noin 16 kertaa tulevasta moottoritiestä yli ja sitten oli liikenneympyrä - erinäisten venäläisten rekkojen kera, kunnes päästiin Hamina-Taavetti -tielle, joka oli niin rauhallinen, että meiltä meinasi loppua bensa. Siis ei ollut bensa-asemaa. Kun vihdoin päästiin jollekin leipomon ST1-asemalle, siellä ei ollut 98-oktaavin bensaa. Mulla aina venttiilit naputtaa 95:sen vuoksi.

Sitikassa oli suorastaan venttiilien sinfonia, jos tankkasin 95-oktavistisella.

Sitten kun ajettiin Lappeenrannan ylimodernille ABC:lle. Uudet liikennejärjestelyt toimivat niin, että teimme komean kaarroksen ja päädyimme takaisin huoltoaseman pihaan. Siinä vaiheessa oli Sahalahden ravintola jo menossa kiinni ja taas tuli ajettua nasta laudassa ja lapsi vieressä tukka pystyssä.

Kiva reissu! Tosiaan! Äiti ja tytär lähentyivät siinä riidellessä kummasti

Aamulla sain pakkomielteen siitä, että NYT, kun Matti ei ole mukana marisemassa, tahdon löytää Puumalan hautausmaalta äidin puoleisen isoäitini Mari Tiusasen. Kissanvitut. Emme löytäneet tällä kertaa edes isän puoleisia vanhempia: Kalle Sorjosta sekä vaimoaan Rosa Emilia Smolanderia. Siinä vaiheessa Marialla oli tosiaan hapan naama ja käydessäni Puumalan ihastuttavassa Ilkka Pentin kaupasta kahvila Soropiksi muuttuneessa kahvilassa (ostamassa Matille 57-vuotislahjaksi villasukat sekä tytöille tuliaisiksi koirankarvasta tehdyt tumput, lisää nauloja äidin arkkuun, sanoisin, tällä helteellä.) jätin Marian mököttämään autoon peililasit silmillään ja silmissää julma katse. Suunnitteli varmasti äidin murhaa.

JUUU niin ostin Kiasman Rosebud-kirjakaupan loppuun myynnistä Haruko Murakamin Kafka Rannalla. Luin aamulla loppuun Anne Brontën ainokaisen Wildfell Hallin asukkaan. Se käsitteli oivasti joutilaan luokan alkoholismia. Oli täynnä täysin moderneja asioita, kuten huoltajuuskiistaa sekä kasvatuskysymyksiä. Minulla olisi odottamassa Emily Brontën Humiseva harju, mutta nyt vähäksi aikaa yläluokan sinänsä hienosti kuvatut ja hienojakoiset ihmissuhde- ja muut napanöyhtäongelmat saavat riittää. Luen välipalaksi Hljalldor Laxnessin Salka Valkan, jonka lukeminen jäi minulta vuonna 1986 siihen, että kirjan ensimmäinen sivu oli ankea ja sillikylässä on koko ajan varmaan kylmä.

Nyt sellainen tuntuisi piristävältä. Sitten luen Kafkan rannalla tai ainakin yritän sitä, jos en kesken kaiken sorru Murakamin romanttiseen kirjaan, jonka nimeä en nyt muista.

Anna siivosi lauantaina huoneestaan lapsuuden ja samalla isosiskonsa (kasasi tämän pehmolelut sellaiseen koriin ja heitti pihalle sekä lelut että tyttöjen yhteiset lapsuudenaikaiset kirjat). Minä niitä hätäsijoittelemaan. En raaskinut panna pehmoleluja vintille, vaan pelastin ne lastenkirjahyllyn päälle meidän makuuhuoneeseen, joka samalla on Matin ateljee (kiva varmaan luoda kuolematonta ponitalliarkkitehtuuria lasten pehmolelujen kanssa, mutta kun ne olivat niin surullisia eikä Mariakaan enää halunnut niitä sänkyynsä). Samalla suoristin keittiön kirjahyllyn. Ryhmittelin hieman uusia hankkimiani kirjoja vanhojen kanssa (nyt kaikki kaksi John Irvingiä ovat vierekkäin sekä kaikki Anja Kauranen-Snellmanit!).

Pitää aina välillä käydä läpi omaa kirjastoaan, sillä tosiaan sieltä löysin Salka Valkan, jonka olin aloittanut vuonna 1986, mutta jättänyt kesken, sillä silloin minä en ollut kypsä islantilaiselle raakarealismille ja sillin pyynnille.

Pia

Salka Valka alkaa seuraavalla kommentilla: "Kun näitä rantoja purjehtii näin raa´an koleassa syystalven yössä, tuntuu siltä kuin ei mikään maailmassa voisi olla mitättömämpi ja merkityksettömämpi kuin tuommoinen pikkukylä noin korkeitten tunturien juurella. Miten sellaisessa paikassa eletään? Ja kuinka kuollaan? Mitä ihmiset sanovat toisilleen aamulla herätessään? Millä tavoin he katsoivat toisiaan sunnuntaisin?..."

Vuonna 1986 repliikki oli puistattava. Kirjan lukeminen jäi siihen. Olinhan itse juuri välttänyt jäämästä talveksi Puumalaan.

Pyrimme Otavan opisto -ystäväni Oili Partasen (nyk. Orispää) kanssa Tampereen yliopistoon toimittajatutkintoon ja jostain syystä Oili sai tiedon sisääpääsystä kirjeitse päivää aikaisemmin kuin minä. En ollut siihen mennessä niin synkkää yötä viettänytkään.

Itkin kuin vesiputous, vaikka minulla oli työpaikka Puumala-lehdessä syksystä syksyyn. Näin mielessäni, kuinka marraskuinen räntä-vesisade vihmoo tyhjää kirkonkylän raittia ja lipputangoista kuuluu klonk, klonk, klonk, kun hyytävä tuuli kolistuttelee tyhjien lipputankojen naruja.

Näin sieluni silmin, kuinka Otavan Opisto -ystäväni kokoontuvat Tampereella johonkin hauskaan ja kultturelliin kapakkaan tuopin ääreen muistelemaan, että meillä oli joukossa sellainen Piakin. Joskus oli. Mitähän sille kuuluu sinne Puumalan Sanomiin?

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi