"Orange is the new black"

su 27.7.2014

Jos en olisi lukenut 14 sivua Ruokaväylän hyllyjen välissä Piper Kermanin "Orange is the new black" -pokkaria, en tietäisi USA:sta tätä: maassa on vain 5 prosenttia maailman väestöstä, mutta 25 prosenttia maailman vangeista. Sen toki olen tiennyt jo vuosikymmenten ajan, että USA:ssa köyhyyttä ja yhteiskunnallisia ongelmia "hoidetaan" vankilassa.

Toisin sanoen ei hoideta, vaan säilötään.

Ostin pokkareita kaksi. Toisen toimitan Tikkisen Hannelelle.

Piper Kerman pesi lesbokumppaninsa länsiafrikkalaisperäistä huumerahaa ja joutui asiasta tuomiolle yli kymmenen vuotta nuoruuden seikkailuelämänsä jälkeen. Koska Piper Kerman on WASP (valkoinen, anglosaksista syntyperää ja protestantti), hänen käytössään oli hyvä asianajaja. Niinpä hän sai ainoastaan 15 kuukautta alemman turvallisuustason vankilaa.

Hyvän käytöksen ja yhteistyöhaluisuuden vuoksi hänen tuli istua tuomiosta vain 13 kuukautta. Tuomionsa viimeiseksi viikoksi hän joutui Chicago MCC:hen, liittovaltion omistamaan vankilaan, jossa odotellaan oikeudenkäyntiä, yhdessä jutun päätekijöihin kuuluvan entisen kumppaninsa Noran ja tämän Hester-siskon kanssa.

Prosessi oli kestänyt tuomio mukaan lukien - jos en nyt väärin laskenut - seitsemisen vuotta. Ensin Piperille tuli tieto, että häntä odottaa tuomio. Odotusaika venyi pitkäksi, sillä koko systeemin kingi, länsiafrikkalainen huumemoguli, istui Britanniassa tutkintavankeudessa.

Chicago MCC vaikuttaa täydeltä helvetiltä Piperin varsinaiseen vankilaan, Danburyyn, verrattuna. Danburyssa Piper on osastolla, jossa naiset ovat jotakuinkin "normaaleja". Danburyssa upeinta on hiljalleen muodostuvan naisten välisen solidaarisuuden kuvaus. Kun Piper saapuu Danburyyn, hänellä ei tietenkään ole vankien tarvitsemia tärkeimpiä kapineita: suihkusandaaleja.

Danburyn suihkuhuoneesta sai jalkasienen ja kokeneemmat vangit varustavat Piperin sandaalein. Kun Piper oloutuu systeemiin, hän säilyttää ylimääräisiä sandaaleita jonkun tulokkaan varalta. Vankila näyttää toimivan omillaan. Jossain on johtaja, mutta kuten Konevitsan luostari Laatokan keskellä 1990-luvulla, anteeksi arkkimandriitta Nazari, sekin toimii johtajasta huolimatta.

Konevitsan luostariinhan oli keskittynyt koko Leningradin entinen underground. Parasta kuntoutusta oli luostarin väen keskinäinen solidaarisuus. Ilman Konevitsasta ammentamaani elämän- ja hehe rakennustyömaan johtajakokemusta en olisi tässä. Eikä minulla olisi Mariaa ja Annaa. Olisin edelleen jossain koettamassa etsiä biologista isää tuleville lapsilleni, ellen olisi jo kuollut moniin yrityksiin.

Vankila vankilaa varten

Jossain Piperin Danburyn osaston alapuolella on toinen osasto, jossa on pohjasakka, narkkarit, huorat ja tappajat. Chicago MCC:ssä "normaalit" ja sekopäät ovat sekoitettuna.

Kokeneemmat naiset kertovat, että eräälle Alicelle ei kannata antaa kainalokarvaterää. Tosin ei Alice viiltelisi sillä muita kuin itseään. Cicago MCC:ssä oli naisvankien välienselvittelyssä joku saanut silmilleen puhdistusainetta ja sokeutunut. Siinä mielessä alun hyytävä kylmyys rikosjohtajakaksikon tapaamisessa oli pientä.

Piper tajuaa nopeasti, että koston - Noran pahoinpitely - suunnittelu on turhaa. Kukaan hänen liittolaisistaan ei sitä paitsi halua uhrata lähestyvää vapautta ylimääräiseen kakkuun tai uuteen tuomioon. Niinpä hän tyytyy vain siihen, että joka aamu kysyy Noralta, onko tämä päivä, jolloin hän nukuttaa rikosjohtajansa pään vessanpyttyyn. Noran sisko Hester lupaa auliisti olla mukana mahdollisessa murhahankkeessa.

Piper Kermanin vankiosasto seuraa televisiosta Martha Stewartin oikeudenkäyntiä. Asia jää meille suomalaisille hämäräksi, mutta kyseessä on amerikkalaisten kotirouvien ikoni, joka saa viiden kuukauden tuomion sisäpiirikaupoista.

Jotenkin ymmärsin, että jos Stewart olisi tullut Danburyyn, olisi hän voinut julkisuudellaan vaikutta naisvankien oloihin. Vankila nimittäin valmentaa vankeja elämään vankilaoloissa - ei vapaudessa. Suurimmalle osalle naisvankeja vankila on turvallisempi paikka elää kuin sikäläinen köyhien ghetto.

Vankien opinto-ohjelmat ovat täyttä paskaa, tietokoneita tai tietokoneluokkia ei ole ja viimeinenkin opiskelutila joudutaan sulkemaan sen vuoksi, että sen seinät peittyvät myrkylliseen homeeseen.

Miksi näistä asioista meillä ei kirjoiteta?

Martha Stewartia eivät Danburyn naiset saa seurakseen, mutta sen sijaan heillä on kunnia seurata kolmen pasifistin vankilajaksoa.

Ensin Danburyssa istuu dominikaaninen nunna, sisar Platte. Rauhanaktioihin osaa ottanut sisar Platte on USA:n oikeusjärjestelmän mukaan luokitettu terroristiksi. Tässä selvitys wikipediasta: "In 2000, Platte and two fellows nuns, Sisters Jackie Hudson and Carol Gilbert, illegally entered Peterson Air Force Base and sprayed a fighter plane with their own blood."

Tahtoisinpa nähdä Lintulan nunna Kristodulin tunkeutumassa edelleen kesken olevalle ydinvoimalatyömaalle puolustamaan siirtotyöläisten oikeuksia.

Sisar Platte saa pian seurakseen kolme muuta rauhanaktivistinaista. Tätä ette USA:sta tienneet. Tästä eivät meikäläiset valtameedikot kirjoita mitään. Ei edes Jani Saxell Vaihtoehtoisessa USA:ssaan. Niin. Miksipä kirjoittaisi, Naton miehiä kun on.

Ainoat markkinat, alamaailman talousjärjestelmä

USA:n vankiloista vapautuu joka vuosi yli 600 000 ihmistä. Piper Kerman kirjoittaa: "Ainoat markkinat, joista heistä useimnilla oli oli omakohtaista kokemusta, olivat alamaailman talousjärjestelmät, eikä koko vankilajärjestelmässä tehty minun nähdäkseni yhtään mitään sen eteen, että nämä ihmiset eivät olisi päätnyneet takaisin samoihin ympyröihin kotiin palatessaan." (Piper Kerman Orange is the New Black s. 253)

Piper tutustuu Danburyssa upeisiin tyyppeihin. Hänen kerrospunkkakaverinaan oli Natalia, venäläinen nainen, joka oli emigroitunut USA:han 3-vuotiaana ja 18-ikäisenä hänet oli naitettu venäläismafiajohtajalle. Pariskunta eli leveästi huumetuloilla. Toinen mieleenjäänyt nainen oli Pop, Popovitch, vanhempi keittäjätär.

Piper leikittelee ajatuksella, että Martha Stewart olisi tullut Popin avuksi Danburyn keittiöön: "Taistelu olisi jännittävämpi kuin Godzilla vastaan Mothra."  (Piper Kerman Orange is the New Black s. 309)

Ilman Martha Stewartiakin Danburyn naisvankila saa julkisuutta. Muudan vapautunut oli inisijä-Levy, joka antoi Hartfort Courant -lehdelle haastattelun siitä, että Danbury oli suorastaan lepokoti. Piper Kerman kirjoittaa, että arvelee tietävänsä, miksi Levy oli valehdellut.

"Hän ei halunnut myöntää itselleen, saati sitten muulle maailmalle, että hänet oli suljettu ghettoon, samanlaiseen kuin aikanaan Puolassa. Vankila on melko kirjaimellinen ja klassinen esimerkki ghetosta, paikasta, johon Yhdysvaltain hallitus sulkee paitsi vaaralliset, myös hankalat tapaukset - ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia, ihmiset joilla on päihderiippuvuuksia, ihmiset, jotka ovat köyhiä ja huonosti koulutettuja ja taitamattomia. Ja samaan aikaan ulkomaailman ghetto on myös omanlaisensa vankila, josta on huomattavasti vaikeampi päästä ulos kuin tästä rangaistuslaitoksesta. Itse asiassa kaupunkien ja maaseutujen huonomaineisten alueiden ja vankilajärjestelmän virallisen eristyslaitoksen välillä on oikeastaan vain pyöröovi." (Piper Kerman Orange is the New Black s. 309-310)

Etenkin keskiluokkaisille vangeille oli liian kipeää myöntää, että heidät oli luokiteltu yhteiskunnassa ei-halutuiksi.

Otetaan pitkän lainauksen lause: ....maaseutujen huonomaineisten alueiden ja vankilajärjestelmän virallisen eristyslaitoksen välillä on oikeastaan vain pyöröovi." Katsoimme Matin kanssa viime tapaninpäivänä vahingossa elokuvan Talven luut, Winter´s Bone.

Elokuva kertoo tytöstä, joka sahaa moottorisahalla isänsä suohon upotetusta ruumista kummatkin käsivarret irti. Amerikkalaistytön on todistettava poliisille, että isä on tapettu, jotta perheen pieni maatila, jossa kaikki hevosia myöten näkevät nälkää, ei menisi valtiolle isän vankilatakuumaksuihin.

Elokuva avasi silmäni. USA:ssa on periferia-alueita, joissa yhteiskuntaa ei enää ole. Itse asiassa elokuva saattaisi vallan hyvin olla Varpaisjärveltä.