Juhan Luiga ja mitä siitä sitten seurasi

Viagra-mainoksia sähköpostin spammiin

la 12.7.2014

Muru tuli taloon. Enna lähti johonkin kekkereille ja koiralle tuli nyt äitiviikonloppu. Nuori tyttökoira on hämmentynyt ja makaa nyt kirjoituspöydän alla läähättämässä. Pimu lähti Matin mukana Limaniemeen, kun oli ensin istunut joka kerta väliin ja näyttänyt tyttärelleen hampaita, kun koetimme kertoa Murulle, että on aina tervetullut taloon kylään.

Mutta vain kylään, sanoimme ja taputimme heti Pimua. Pimu on vanha narttu, jonka johtoasemaa eivät nousevat nartut uhkaa.

Ärräpäissä jatkuu keskustelu Juhan Luigasta. Sähköpostilistan Tapani Kaakkuriniemi huomautti ystävällisesti minun vihamieliseen kirjoitukseeni, jonka julkaisin eilen täällä blogissani, että Aino Kallaksen ja Juhan Luigan suhde kesti ilmeisesti yli 20 vuotta. Ei siis mikään kertapano.

Voihan se olla niin, että kun nuissa vuosisadan vaihteen kulttuuripiireissä jouduttiin olemaan sovinnaisia ja pidättyväisiä, myös avioliiton ulkopuoliset suhteet kestivät pidempään. Eivät ne välttämättä saaneet täyttymystään. Ja hyvä niin. Meille on säilynyt pakahtuneita, tunteen täyteisiä tekstejä, joista voimme ajatella, että ei nykyihminen sen turmeltuneempi ole kuin ennenkään.

Ei tässä sen kummempia asioita tavoitella kuin parittelemista lisääntymisen vuoksi - parittelun jälkeinen rauhoittuminen lasten kasvatukseen on vaikeampaa. Joskaan kasvatusvaihe ei kestä ikuisuuksia, vaikka siltä tuntuu. Nykyihminen elää pitkään, joten lapsia voi tehdä monella kierroksella - ja loppujen lopuksi loppupäässä, jos Luoja suo eikä ole juonut elimistöään rei´ille, on vapaa kolmas elämä.

Ja voihan se olla, ettei niin kaipaakaan vapaata kolmatta elämää, kuten isoveljeni, joka kasvattaa tyynesti lapsenlapsiaan.

Kirjoitin näin tänä aamuna Ärräpäihin:

"Huomenta ystäväni ja muusani,

kun kirjoitin, että Luiga oli joku Aino Kallaksen panopulikka, tuli HETI roskapostiin kaksi Viagra-mainosta. Kyllä se nettimarkkinointi on mainiota. Kaikkiko meidän viestimme menevät jonkin markkinamekanismin kautta?

Nyt alkoi tämä Aino Kallas kiinnostaa. Otan päiväkirjansa Limaniemeen lukemiseksi. Ne ovat tähän mennessä olleet vain hupaisia täytteitä kirjahyllyssäni, jossa on kauniin muotoisia kirjoja vanhoilta ajoilta. Vieressä monta osaa Emännän tietokirjaa. On minulla samassa osastossa Hannu Mäkelän Mestari Eino Leinosta, mutta se on kirjoitettu vanhan ajan runokielellä, ja tympäännyin heti ensi sivuihin.

Juu, minä olin heti Aino Kallaksen päiväkirjoja selatessani valmis pilkkaamaan runoilijaa TYMPEÄHKÖSTÄ JA SOVINNAISESTA PIKKU PORVARILLISUUDESTA. Sitä minä tarkoitin, kun sanoin, että ensin sitä vannotaan aviomiestä kohtaan rakkautta ja vähän ajan päästä taas ei. Alapitkän vanha ja viisas äiti, Eija Lyytinen, nauraa aina avioliitosta, että ensin sinne hingutaan ja sitten siellä vingutaan.

Öh. Inhimillistähän sellainen sovinnaisuus on ja mitä muuta voisikaan olla noissa vuosisadan vaihteen kulttuuripiireissä.

Ajatelkaa nyt kaikki Elisabet Järnefeltiä. Oli omaa sukua Coldt von Jürgensburg, Pietarin taiteellista sukua, ja joutui Suomeen naimisiin tylsän, tympeän ja umpimielisen kuvernöörin Alexander Järnefeltin kanssa. Siinä alkaa ällöttävä limatappi Juhani Ahokin varmaan tuntua houkuttelevalta panovaihtoehdolta.

Rakastan liitteenä olevaa gradua (lähetin Ärräpäihin taas Jutta Julkusen gradun Pikkukaupungin parempi väki - Elisabet Järnefelt ja sivistyneistönaisten sosiaaliset verkostot Kuopiossa 1884 - 1888). Gradu kertoo asetelmasta olennaisen ja sitä selaten selviydyn aina, kun Lapinlahden sovinnaisuus saa minussa aikaan hyperventilaatiokohtauksen.

No nyt se Kiteen Mulkkunen LUIGAHTI taas ulottuviltani. Ei ookaan ens viikolla Hesassa.

Pia"

Kaikkea pitää kokeilla

Kukaan ei liene väittänyt, etteikö kulttuuri auttaisi mahdottomassa tilanteessa olevia. Juuri, kun olin hyytymässä asuinpaikkakuntani tylsyyteen, sain (hieman kiskomalla tosin) tekstarin ihmiseltä, joka oli käynyt oopperassa. Oli kuunnellut Madama Butterflyn ja Kullervon.

Nauroin tälle takaisin tekstarilla, että hänhän itse on Kullervo. Toivottavasti huumorintaju kestää, sillä wikipedia sanoo, että Kullervo on kalevalaisen kansanrunouden henkilö, joka on kaunis mies, jolla on koreat, keltaiset hiukset. Tosin Kullervo epähuomiossa panee siskoaan, mutta ei sen vuoksi mielestäni nyt tarvitse itsaria tehdä.

Vaikkakin olen joskus saanut Kiovan-velivainaaltani, Jouni Rainiolta, kortin, jonka kuvapuolella luki: "Kaikkea pitää kokeilla - paitsi omaa siskoa ja kansantanhuja."