Mennyt maailma

ke 30.7.2014

Olin tulossa lenkiltä. Meinasin ajaa ojaan hämmästyksestä, mutta sitten parkkeerasin pari kertaa tien poskeen, kun en malttanut keskeyttää Yle Puheen kuuntelemista.

Ajan nyt sisään suvussa meille tullutta uutta jäsentä, Matin 57-vuotislahjaa tyttären perheeltä. Se on Sitikka. Anna sanoi, että eihän tuo nyt mikään kaunokainen ole. Ei todellakaan. Volkkari on kyllä muuten kamala röhnäke, mutta väriltään iloisen ja hyväntuulisen punainen.

Sitikka on rumantumman vihreä ja siinä on vitsikkäät pimennetyt paavin kuljetusikkunat. Hieman kuului outoa roplotusta moottorista, mutta arvelen sen johtuvan siitä, että auto on viimeksi tankattu ysivitosella. Pidän Sitikan maailmasta. Sitikat ovat herkkiä. Ne tottelevat ajatustakin. Toisin kuin Volkkari-röhnäkkeet, jota pitää koko ajan vääntää johonkin suuntaan.

Saabeista en sano mitään. Tai sanon. Huomaa, että ne on tehty suurimmalta osaltaan samoissa tehtaissa kuin traktorit tai lentokoneet. Leonidin Lada vei minut ojaan heti ensi ajamalta joskus vuonna 2003 ja Alapitkällä, kun oma Sitikka ei lähtenyt käyntiin. Yht´äkkiä Ladan perä vain oli menossa keulille ja aloimme pyöriä tiellä kuin mielipuolet päätyen Heikkilän Irjan ja Teuvon vastapäiseen ojaan.

Niin. Se, miksi olin nyt ajamassa ojaan, ei johtunut siitä, että olisin tällä kertaa kuullut ruotsinkielisen patamustan ja vähän vihertävän porvariystäväni seurustelevan diakonissan kanssa, vaan siitä, että Sitikan radiosta kuului kirjallisuusohjelma Evelyn Waughin Menneestä maailmasta. Siinä heti aloin Tikkisen Hannelelle tekstaamaan, että radio auki!

Menneen maailman päälle Yle Puheen toimittaja sanaili luokkayhteiskunnasta ja vaikka mistä niin, että oli pakko kuunnella smaan putkeen myös Kari Uotilan haastattelu. Ajoin meidän talon ohi ja kävin kääntymässä puulaanilla. Puukasojemme vieressä kävin kyykkypissalla auton ikkunat auki, sillä tahdoin kuulla joka sanan.

Olen aina pitänyt Kari Uotilaa jonkinlaisena uusliberaalien ay-miesversiona ääliömäisestä puoluesihteeristä Ralf Sundista (vas.nusuli: Sijoittaminen on ihanaa -Sund), mutta ihanhan tuo korosti työläisyyttään.

Mennyt maailma on meillä nyt tekstarilukupiirissä luettavana. Tai Hannele luki sen jo ja on nyt siirtymässä Emile Zolan Naisten maailmaan. Minä meinaan tänään tehdä perheen kanat pikavauhtia ja sen päälle pyhittää illan lukemiselle. Yle Puheen kirjallisuusohjelma selvensi sitä, miksi Tarmo Kunnas kirjassaan Fasismin lumous (muistaakseni se siinä oli) piti Evelyn Waughia fasismin aatteesta lumoutuneena.

Hyvä, että tuli pyörähdettyä laanilla, jota paikallinen kunnallisteknikko ilmeisesti suuresti inhoaa. Pidän hänen lakonisesta hahmostaan kaikesta huolimatta.

Lisäksi joku ystävällinen kuntalainen, joka oli kirjoittanut puutavaran suojapressuihin hyvän kysymyksen, suosiiko kunta ehkä jotain yritystä sillä, että puutavara voi seistä kunnan maalla.

Kävin kiinnittämässä pressuun vastineeni, jonka julkaisin myös blogissani viime kesänä. Kirjoitin siihen, että kunnan kannattaa jonkin verran suosia ihan tätä rakennusyritystä, sillä edellisenä vuonna maksoimme palkkoja 153 000 euron edestä. Suurin osa palkoista meni sellaisille rakennusmiehille, jotka asuvat kunnan omistamassa vuokrataloyhtiössä Kaskihovi Oy:ssä.

Näin firman työläiset maksavat vuokrataloyhtiölle tunnollisesti vuokransa. Niitä ei esimerkiksi makseta Kelan asumistukena eivätkä työläisemme tarvitse toimeentulotukea. Koska vuokrataloyhtiön asunnoissa asuvat työläisasukkaat maksavat vuokransa, voi vuokrataloyhtiön pulleasti ja huolettomasti elelevä kallispalkkainen toimitusjohtaja suosiolla jatkaa työuraansa eläkeikään asti, joka Herraparatkoon, kaikki niin toivovat, tulisi pian.

Laanilla panin merkille, että osan laanin puutavarasta voisi antaa heti taiteilija Seppo Kääriäisen talon lämmityspuiksi. Hirret voisi jo roudata tähän pihaan. Ei tarvitsisi sitäkään vähää enää ajaa nurmikkoa. Minä kyllä olisin palkannut täksi kesäksi Kirtolan Markon talkkarifirman hommiin, mutta Matin mielestä se on jo vähän liian herraskaista.