Luokkainho

Kaksi kansanmurhaa - Suomen kesä 1918 ja Kamputsea 1970-luvulla

Työväentalolle on tullut sohva!

su 8.6.2014

Niinhän siinä sitten kävi eilen Lapinlahden työväentalolla. Tietokirjailija Unto Kiiskinen sanoi, että Aaro on päättänyt minun olevan tilaisuuden juontaja. Sitä minä pelkäsinkin.

Paitsi, että juuri näin tulee toimia. Luulin, että voin vain purjehtia paikalle, avata oven ja keskittyä yleisjärjestelyyn Lapinlahden historian tutkiskelijana. Kahvinkeitosta en ottanut minkään valtakunnan vastuuta. Kahvin- ja vedenkeittimen suostuin hakemaan, sillä työviksen kahvikalut olivat varmasti Lampiinsalmen tanssilavalla.

Jos olisin etukäteen tiennyt juonnosta, olisin jännittänyt koko edellisen viikon sanomisiani. Näinhän se meni kivuttomasti. Jumala antoi sanat suuhuni - jopa siinä määrin, että itse tietokirjailija joutui keskeyttämään vuolaat alkusanani.

Unto Kiiskisen alustus kahdesta kansamurhasta - Suomessa keväällä ja kesällä 1918 ja Kamputseassa 1970-luvulla - veti hiljaiseksi. Kansanmurhan määritys löytyy wikipediasta: "Kansanmurha (oikeustieteessä joukkotuhonta) on jonkin tietyn etnisen, kielellisen, uskonnollisen tai muun ryhmän (yleensä vähemmistön) järjestelmällistä tuhoamista."

Kamputseasta kaikki muistavat Punaiset Khmerit, mutta ne jotka tälläkin paikkakunnalla ovat oksentaneet meidän vasemmistolaisten päälle Pol Potia, eivät hahmota kokonaisuutta. Unto Kiiskinen toi eilen työväentalolla esille sen, että 1960-luvulla Kamputsean kuningas Norodom Sihanouk pyrki monipuoluejärjestelmään.

Se ei sopinut USA:lle eikä CIA:lle. Asian voi tarkistaa Pielaveden kirjastosta. Pielaveden kirjaston hyllystä löytyy Norodom Sihanoukin kirja Sotani CIA:ta vastaan. Sihanouk katkaisi kaikki välit Yhdysvaltoihin, kun Yhdysvallat laajensi Vietnamin ilmasodan Kamputsean puolelle.

CIA käski hävittää Kamputseasta kaikki kommunistit. Kamputsealaisten kansanmurha alkoi silloin. Vasemmistolaiset pakenivat maaseudulle ja järjestäytyivät kommunistiseksi sissiliikkeeksi, joka tunnetaan nimeltä Punaiset Khmerit. Unto Kiiskinen sanoi, että kamputsealaiset saivat osakseen kaksi peräkkäistä kansanmurhaa ja Punaisten Khmerien tekemien murhien osuus on vain noin viitisen prosenttia todellisesta uhrimäärästä.

Sama suhde oli Suomen sisällissodassa vuonna 1918. Punaiset aloittivat sodan, mutta lahtarit tekivät kansanmurhan sodan päätyttyä.

En ehtinyt eilen sanoa mitään kehittymässä olevasta luokkavihasta. Tässä vaiheessa se vielä on luokkainhoa. Keskiluokka inhoaa alaluokkaa ja uutta työväenluokkaa. Inho näkyy pienissä seikoissa. Esimerkiksi roiskeläppä-Rosa Meriläinen kirjoitti Nollasta ykköseksi -lapsikirjassaan inhoavasti alaluokasta, joka syö Tammelan torilla mustaa makkaraa.

Se näkyy siinä, että ruotsinsuomalainen Sirpa Alakoski pukeutui pikkujakkuun, käytti huulipunaa, äänesti vasemmistoälymystöä ja oli töissä Ruotsin eduskunnassa. Hän kuitenkin vaikeni suomalaisen alaluokkaisesta taustastaan. Maahanmuuttajuudestaan sekä köyhästä, väkivaltaisesta ja alkoholisoituneesta lapsuudenperheestään.

Lopulta Alakoski romahti henkisesti, mutta selviytyi elolle kirjoittamalla. Häneltä on suomennettu sekä Sikalat että Köyhän lokakuu. Sikalat kertoo Alakosken maahanmuuttaja- ja työläisperheen jauhautumisesta ruotsalaisittain pirstoutuvan yhteiskunnan helvetilliseen myllyyn. Ja Köyhän lokakuu kertoo siitä, kuinka vaikeneminen romahduttaa – ja kirjoittaminen tervehdyttää.

Köyhän lokakuu käy myös luokkatietoisuusoppaasta, jos sen osaa lukea oikein.

Olen koettanut sanoa tätä. Se, että Vasemmistoliittokin lähti mukaan luokkainhoon inhoamaan köyhiä ja ylijäämäväestöä, synnytti persut ja Suomen sisun. Persujen pahin osa halla-aholaiset tarjoavat helppoa ja kansaan menevää ratkaisua: kaikkeen syynä ovat muslimimaahanmuuttajat.

Maria haluaa herätä. Pitää mennä pesemään tyttö. Jatkan luokkainhoasiaa Tiedonantajan kolumnissani, joka ilmestyy ensi perjantaina. Lisäksi haluan kiittää tässä yhteydessä siitä, että Lapinlahden työväentalolle on tullut sohva. Jatkamme työviksellä älyllistä voimisteluamme muodossa tai toisessa.

Työväenliike kaipaa myös sivistävää ja teoreettis-poliittista sisältöä. Vaikeita ja monimutkaisia asioita on mukavampi opiskella, kun voi tehdä sen puolimakaavassa asennossa mukavalla sohvalla ja nätiksi koristellussa ympäristössä.