Tänään Leonid olisi ollut 55 vuotta 1 kk ja 1 pv

Hannu Taanilan penis eikä Torsti Lehtinenkään saanut pillua

to 26.6.2014

Ajatus harhailee. Pitäisi löytää kirjoituspöytä työmaatoimistoon sekä kirjoittaa työsopimusluonnoksia että selvittää, tuliko viime keväänä raksamiesten palkkoihin tasokorotuksia. Lisäksi pitäisi ottaa selville Matin työturvallisuus- ja muiden korttien numerot sekä veronumero.

Eilen kävimme pikapikaa Puumalassa, kun Juvalta ei jatkettukaan Mikkeliin punaisen Volvon perään. Unelma-auto olikin Savilahden Autosta mennyt. Luojan kiitos, se olisikin ollut aivan liian kallis peli vaimon metsäautoksi - 4 000 euroa.

Veimme Leonidin haudalle violetin verenpisaran. Violetti on jotenkin Leonidin väri, vaikkei itse siitä pitänyt. Violettina tai tulenpunaisena miehen näen edelleen. Vierellä oli vielä Aulis Hakala -vainaa. Ei tältä ole hermot siinä mennyt. Uusi osio hautuumaalle ollaan avaamassa ja samassa rivissä Leonidin kanssa näkyy jo vuodesta 2010 asti olleen Montosen Irma (myöh. Luukkonen).

Muistan Montosen Irman, vuotta nuorempi kuin minä. Jotenkin joskus pyörimme samoissa porukoissa. Ei paljoa. Muistan pyöreät rillit, pyöreät kasvot ja jonkinlaisen hilpeyden tästä. Paajasen Maijan ikäluokkaa. Varmaan siksi muistan hänet.

Ei Leonid hautuumaalla yksin ole. Hyvässä seurassa. Appiukkonsa ja anoppinsakaan eivät ole kaukana. Eilinen osui Leonidin 55 vuoden ja 1 kuukauden syntymäpäiväksi.

Ei Jarkko Laineen muistelukirja Elämä kuin runo - yhtä tosi aivan täysin ylimakeaa lässytystä ollut. Risto Ahdilla oli muutamia hyviä pointteja sivistyksestä ja kirjailijoista noin yleensä, vaikka hänenkin kirjoituksensa jälkeen oli jotenkin elähtäneen ylistyksen maku suussa.

Kirjoitan näin, sillä jos joskus joudun itse kirjoittamaan vielä nekrologin, koetan välttää ylidundeellista huudahtelua. Se vain öllöttää, vaikka olisi kuinka Suuresta Persoonasta kyse. Särmää pitää nekroissa olla. Tai jokin särö tai halkeama, josta lukija pääsee sisäle.

(Eilen kerroin puhelimessa Iisalmen Sanomien toimittajalle, etten tee enää lehtijuttuja. Sanoin syyksi sen, että en pysty kykenemään. Jos olen rakennusalan yrittäjä, olen rakennusalan yrittäjä, freeksi en taivu, se on totta. Ja totta on sekin, kun kerroin, että minulla oli jo kaksi aivoinfarktivaroitusta. Pyhät ja Siunatut TIA:ni. Nyt on taas aivosuma, -sumua ja -häiriöitä. Oikoluvussa huomasin, että sanasta koetan oli aivohörö.. ei kun aivohäiriö syönyt tavun. Olin kirjoittanut koen välttää. Iisalmen Sanomien toimittaja teki juttua Marian dallarista ts. kiusaamisesta ja yhteisön ulkopuolelle jättämisestä - ja kysyi sitten puhelimessa tarkistuslukuni jälkeen, vieläkö teen toimittajan töitä. En olisi halunnut tarkistuslukea juttua sen vuoksi, että olen itse toimittaja enkä halua tarkistella toisen toimittajan tekemää juttua. Virheet ovat loppujen lopuksi seuraavana päivänä lehden ilmestymisestä kalan käärettä.)

Hyvä ja täydellinen ja pyhä ja väkeväkin

Koko Jarkko Laineen muistelukirjasen alkupään ajan ihmettelin, miten voi niin Hyvä,Täydellinen ja Syvästi Sivistynyt ihminen joutua syrjään kirjailijaliiton puheenjohtajuudesta. Asiaan ei muuten tullut valaistusta Ärräpäistäkään, sillä eivät kirjailijaliiton asioita seuranneet 2000-luvun alussa.

Berliiniläinen kirjailija Klaus-J Liedtke kirjoittaa, että Jarkko Laine saattoikin olla joskus varsinainen kusipää. Kesken kansainvälisen kirjailijakokouksen Laine saattoi heittäytyä poikkiteloin tai vittumaiseksi. Tai vain häipyä kokouksesta. Ei siis, Luojan kiitos, mikään mussuttava lullukka, joksi kirjan alkupää hänet muovasi.

Myös Ville Hytönen,Tallinnassa wikipedian mukaan asuva suomalainen runoilija ja Savukeidas Kustannuksen päällikkö sekä perustaja, kertoo Jarkko Laineen torailuhalusta. Leena Krohnin kanssa Laine ainakin tuntuu olleen huonoissa väleissä.

Arvelin täällä muuten kansaedustaja Ensio Laineesta väärin. Ei ole sukua Jarkko Laineelle, vaikka onkin ollut perustamassa Laineen muistoseuraa ja kirjoittaa tästä muistelukirjassa ylisanoja.

Ärräpäiden Varsovan-kirjeenvaihtajalta tuli viesti:

Torsti Lehtinen purkaa omassa muistelukirjoituksissaan mielestäni enemmän vasemmistokaunaansa kuin muistelee Jarkko Lainetta. Istuin käsi poskella läpi koko Lehtisen kirjoituksen ihmettelemässä, miten hirveän rokotuksen ihmiset ovat saaneet vasemmistoa kohtaan taistolaisten pienen hetken hegemoniasta.

Taistolaisten saavuttamasta pikkuruisesta valtapuheesta kerto(nee) paljolti - olen sen lukenut siltä osin kuin sain netistä säkeitä ongittua - Jarkko Laineen muistelukirjassa useaan otteeseen viitattu runo Tulun ja Polin lääni on punainen.

Niinhän se oli, tajusin lopulta Lehtisen kirjoituksessa Viidenpennin Hamlet, että taistolaiset saivat helpommin naisia. Esimerkiksi ortodoksisen Arthos-fanin Torsti Lehtisen tyttöystävä oli ensin koettanut saada poikaystäväänsä luokkatietoiseksi ja sitten tuumannut tyynesti: "Mie en porvareille pillua anna!" (Elämä kuin runo - yhtä tosi toim. Torsti Lehtinen ja Päivi Liedes s. etsi tähän sivunumero)

Kauhea Joensuun yliopisto ja viattomat karjalaistytöt

Vähemmästäkin sitä traumatisoituu kuin Torsti Lehtinen. Sama ilmiö oli muuten kerran Solean toimituskunnan kokouksessa Jyväskylässä, jossa pääsin todistamaan arvon kuutosseurakuntien isoihin ikäluokkiin kuuluvien kirkkoherrojen trauman purkua. Iisalmen ortodoksinen kirkkoherra kertoi jutun siitä, kuinka kivat ja viattomat karjalaistytöt menivät Joensuun vasemmistolaisessa yliopistossa aivan pilalle.

Tulivat takaisin kotipitäjiinsä käymään neuvostoliittolaishuivit kaulassaan ja pää täynnä luokkatietoisuutta. Minua purkaus huvitti suuresti, mutta koetin nauraa sisäänpäin parhaani mukaan. Niin kuin päätoimittajan monta kertaa kuului niissä piireissä. Ei taida enää kukaan ihmetellä, miksi minut hivutettiin syrjään Solean päätoimittajan pallilta.

Ehkä sisäinen hihitykseni alkoi kuulua ulospäin.

Puumalasta ajoimme yhtä kyytiä Varkauden Portille. Matin piti päästä kuselle ja uskalsi kurvata Portille, sillä arveli Kirjapörssin menevän kiinni kello 20. Ei onnistunut Matin juoni. Olisi pitänyt kusta jollakin P-paikalla. Kirjapörssi meni kiinni kello 21.

Siinä istuivat pissikseni Kirjapörssin nojatuoleissa. Tai tarkalleen ottaen Anna istui ja Maria vieressä. Molemmat narisivat. Perheen kesäilopilleri mutusti lohivoileipää ukkinsa kanssa.

Minä raotin varovaisesti Pentti Saarikosken Suomentajan päiväkirjoja. Päiväkirja avautui kohdassa, jossa olivat olleet muun muassa Hannu Taanilan kanssa saunassa. Kaikki olivat kuulema ihastelleet Taanilan peniksen pituutta. Läimäisin äkkiä kirjan kiinni, sillä oikeastaan minun ei olisi pitänyt eilen vinguttaa luottokorttia.

Eihän se kohta enää toisella selauksella löytynyt ja niin kirja lähti mukaani, sillä onhan minun pakko lukea päiväkirjat ainakin saunakohtaukseen asti ja varmistaa, oliko kyse nimenomaan Taanilan peniksestä.