Luokkakantaiset juhlat

Simosen Ritvan syntymäpäiville Tohmajärvelle

pe 13.6.2014

Teemme lähtöä Simosen Ritvan 50-vuotispäiville Tohmajärvelle.

Simoset ovat ainoa neurologisesti vammaisten lasten perheiden leireillä tapaamamme perhe, jonka kanssa viitsii olla tekemisissä muutenkin. Simoset kuuluvat samanlaiseen maalaiseen alempaan työväenluokkaan kuin mekin. Eli asumme jossain ei-kaupungissa ja revimme elantomme mahdottomissa oloissa olemattomista lähteistä.

Yleensä perheet leireillä olivat niin tukevaa ja umpitylsää keskiluokkaa, ettei heihin ole viitsinyt pitää yhteyttä. Ilo on ollut molemminpuoleinen, sillä muutkaan perheet eivät ole pitäneet yhteyttä meihin.

Viime kesänä purjehdimme Juuasta Simosen Riston rippijuhliin. Myöhästyimme kirkosta ja odottelimme kemujen päättymistä Tohmajärven Nesteellä, jossa meillä on tapana istahtaa aina Venäjältä tullessa. Tohmajärven kirkossa on sellainen epälooginen puoli, että se ei sijaitse kirkonkylällä.

Löysimme viime vuonna Kirkkotien, mutta emme älynneet ajaa sitä niin pitkälle, että olisimme nähneet kirkon opaskyltin. Se olisi kertonut, että Kirkkotietä joutuu ajamaan kirkonkylältä vielä kuusi kilometriä jonnekin aivan metsään.

Just sellainen pitäjä, jost' mie piän. Ei logiikkaa, ei päätä eikä häntää. Ihmiset vain tiukasti asuvat Tohmajärvellään eivätkä muuta halua. Simosilla on pieni ranchi; lampaita ja pari koiraa lähellä Joensuun rajaa. Ts. entisen Kiihtelysvaaran.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi