Pia Valkonen

Tappaja, huora ja puutarhatonttu
- Lapinlahden kulttuurikesä

Luokka-asiaa rivien välissä tässäkin

ti 17.9.2014

Tänään on firman polttoaineluottokorttilaskun eräpäivä. Piileskelen vielä hetken täällä Lapinlahden kirjaston koneella - ennen kuin menen työkoneelle kotiin toteamaan, että joitakuita eräpäiviä oli meidän myyntilaskuissamme eilen, mutta koska luotamme asiakkaisiimme, että maksavat ehkä jotakuinkin samana kuukautena, tilillämme ei ole tänään rahaa luottokorttilaskuun.

Ehkäpä huomenna on. Ehkä ylihuomenna tai sitten torstaina, jolloin isästään orpojen lapsipoloisten kelaeläkkeet ovat tilillä. Ehkä tytöt maksavat firman dieselit tässä kuussa.

Saapa nähdä.

Eilen päivällä en päässyt lenkille, sillä ajoin pitkin Lapinlahtea selvittääkseni puutarhatonttumme asioita. Puutarhatonttumme lähti ambulanssilla viime perjantaina ilmeisesti terveyskeskukseen pesulle tappajan ja kylähuoran väliaikaisen asumuksen alta. Ja kaikki tämä! Meidän talon kulmilla. Ei käy aika pitkäksi.

Otsikko ei ole itsekeksimäni. Sitkeän Sissin äiti Pielavedeltä keksi sen, kun tänään kerroin hänelle Lapinlahden kesäkuulumiset. Osin Lapinlahti on tylsä pikku porvarillinen paikkakunta. Jos ei oteta lukuun kansalaistoiminnan keskusta, Käsityöläisaukiota, toisin sanoen meidän talon kulmakuntaa. Matillahan on aina tapana sanoa, että tällaisessa kontekstissa perheemme vaikuttaa jopa ihan normaalilta.

Naurattaa vieläkin Arto Huuskon ihmettely, kun oli joskus kunnan varikoilla työskennellessään pannut merkille, että pihallamme häärii venäläinen mamu. No, sehän oli vain Leonid, lasten isä, jota ärsytti, kun pressut olivat levällään ja tavarat pitkin tanteretta. Kesäaamuni alkoi usein sillä, kun kuulin rapsutusta kuistilta. Lasten isä haravoi invaluiskaa.

Tikkisen Hannelelle tekstaroin, että nyt sen keksin - perustan vartiointiliikkeen. Autolla ympäriinsä ajelu on kivaa, jos siitä vielä saisi palkkaakin. Puhumattakaan siitä, että voisi pukeutua viran puolesta lesbohousuihin. Reisitaskuhousuihin. Matti vihaa reisitaskuhousujani, sillä hänen mieleensä ne tuovat naispuolisen rekkakuskin.

Matti ei selvästikään ole tyytyväinen siihen, että on naimisissa gender blenderin kanssa.

Koska huoletti, mitä puutarhatontullemme on tapahtunut, soittelin taas tämän sukulaismiehelle. Ja tulin kirjastoon, katsomaan, onko Virpi Hämeen-Anttilan ihmissuhdedraamakirja Marionetit paikalla. Ei ollut. Eikä ole vielä Pauliina Rauhalan Taivaslaulukaan. Sen sijaan puutarhatonttu istui jo kirjaston lehtilukusalissa freesinä kuin tuorekurkku.

Kävin sen jälkeen tsekkaamassa mökin, jonka kunta on tälle osoittanut. Tutustuin puutarhatontun kämppikseen. En tiennytkään ennen kuin olin melkein kiivennyt talon ikkunasta sisään tarkastuskäynnilläni, että puutarhatonttu ei ole katepillarilla helposti kaadettavan mörskän ainoa asiakas.

Tahtoisin nähdä sen palkkaa verovaroistamme nauttivan sossutädin, joka kiipeää asunnottomalle osoitetun talon ikkunasta sisään tekemään kuntotarkastusta.

Sunnuntaina törmäsin monen mutkan kautta Elonkehästä ja Ekologisesta puolueesta puheen ollen Eero Alénin Linkolan soutajan päiväkirjaan. Joku heppu Pertti Koskimies oli kirjan arvostellut Kiiltomato-alustalle nettiin 11 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen. Itse asiassa etsin netistä Elonkehän 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun päätoimittajaa, jonka aikana lehti mielestäni tyhmistyi.

Jäi sellainen kuva, että Ekologisen puolueen kansanedustaja on pelle ja pää-äänenkannattajan päätoimittaja mystikkotäti, joka halaa puita ja kuokkii pylly pystyssä ryytimaata. Horisee jotain hippikamaa välissä. Hups, kävi ilmi, että päätoimittaja onkin Pentti Linkolan exä.

Koska Pentti tai Pertti Koskimies sai kritiikissään apinanraivarin siitä, että Alén päiväkirjassaan tirkistelee, piti minun heti tänään juosta kirjastoon hakemaan tirkistelykirja lainaksi. Ja sitten vilkaisin nyky-Elonkehän avustajistoa. Siellähän tämä Koskimies on edelleen. Hups, hups. Ja samalla kiintoisaa.

Hyvä lehti se Elonkehä. Soitin aamulla Aarolle tutun "Villen" eli Ville Rantasen ja ViPu-porukoiden saamisesta syksymmällä tänne. Mainitsin, että sain Elonkehä-herätyksen Hannu Hyvösen haastattelusta. Se vei minut omalle kirjahyllylleni, jossa oli kellastumassa Eero Paloheimon Maan tie. Maan tien väliin olin tallentanut Paloheimon ja Olli Tammilehdon välisen keskustelun kirjasta. Tammilehto oli arvostellut Maan tien Hesariin ja Paloheimo kirahtanut Hesarissa Tammilehdolle vastineen.

Olli Tammilehtohan korjasi jokunen aika sitten minua blogissani, että hän ei niinkään ole syväekologi kuin yhteiskuntaekologi. Paska, loppuu kohta kirjoitusaika ja kirjaston harjoittelijapoika vetää ehkä piuhat koneesta. Kolistelee tuossa selän takana kirjoja merkitsevästi. Niin siis. Sen jälkeen puhuin Aarolle, että jännä juttu, miten vihreätkin tuntuvat nyansoituvan samalla tavalla kuin vasemmisto.

Eilen oli Tekstiilinkierrätys ry:n tuulipukukangasraati. Tekstiilinkierrätys ry on sellainen asiakokonaisuus, jota täällä pitää edistää ja josta pitää puhua ja jota pitää kannattaa. Tuulipukukangasideakilpailuun oli osallistunut muuan tutunkuuloinen tyyppi: Jussi Koskela. Saisi nyt Jussiliini googlata taas itsensä täältä. Huhuu.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi